maanantai 14. helmikuuta 2011

Tänään !

En ole itse menossa, mutta jos jotakuta kiinnostaa, saattaa tällaiseen tapahtumaan vielä päästä mukaan:

torstai 10. helmikuuta 2011

Oi, Romeo, Romeo!

Kävelin yhtenä päivänä jokirantaa pitkin ja löysin jotain hyvin romanttista:







Jos Romeo ja Julia olisivat olleet turkulaisia, niin tuo olisi ollut se parveke.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Opastettu kierros kampukselle

Yleensä, kun saan turkuvieraita, on yhtenä ohjelmanumerona kampuskävely. Siksi, että mielestäni Turun yliopiston alue on todella hieno ja siksi, että minusta on hauska näyttää niitä maisemia, joissa päivittäin pyörin. Siksi päätin tehdä myös virtuaalisen tutustumisen tähän alueeseen, joka on kyllä valitettavasti hieman vaillinnainen, sillä en jaksanut lähteä lääkiksen suuntaan, joka on siis erillään muista tiedekunnista. Päivä oli harmaa mutta mieli iloinen, sen vuoksi kuvissa on hieman ankea tunnelma.


Jotta pääsisi Yliopistonmäelle, täytyy löytää jostakin portaat ja tehdä pienimuotoinen urheilusuoritus niiden suhteen. Pari kertaa tänä talvena on ollut niin paha keli, että olen tullut nuo portaat alas pitäen kaksin käsin kiinni kaiteesta.


Nämä löydät mäeltä päärakennuksesta ja pääkirjaston vierestä. Sieltä löytyy myös paljon luonnontietoa sekä kielitietoa. ^^

Kasvatus- ja yhteiskuntatieteitä
Oikeustiedettä ja kemiaa



Minusta on hauskaa, että yliopistolla on näin monta eri rakennusta ja että kampus on todellakin alue eikä piha.

Näiden seinien sisälle ja joskus ulkopuolellekin on piilotettu yhteiskuntatieteilijöitä, kielitieteilijöitä, kasvatustieteilijöitä, luonnontieteilijöitä ja vaikka mitä muuta. Kun tähän vielä lisättäisiin lääkikset ja kauppakorkea, löytyisi niiden uumenista yhteensä yli kymmenen ruokalaa. Ja sehän nälkäistä opiskelijaa kiinnostaa...

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kahvilastop!

Tässä kaupungissa on muutamia todella ihania kahviloita, ja niistä ehkä suloisin sijaitsee jokirannassa. Siis paikassa, jota kauniimpaa ei Turussa ole.


Eilisen loskatarpomisen jälkeen kahvila tuli kuin tilauksesta, ja oven takaa hulmahti aivan uskomaton tuoksu! Nimensä kahvila on saanut (vaihtuvista?) taidenäyttelyistä, joilla se koristaa seiniään. Tosin tämä on nykyään aika yleistä kahviloissa.



Niin, ja sitten sitä juotavaa... Olen ollut täällä kerran aikaisemminkin, ja silloin otin teetä. Sain oman pienen teekannun pöytään! Pulla oli muuten ihan oikeasti kotitekoista, eikä pakastealtaasta aamulla ongittua.



Suosittelen. Toinen paikka, mitä suosittelen, on Hansa-keskuksen italialainen jäätelöbaari. Jos italialaista ja suomalaista jäätelöä pitäisi verrata, niin italialaisissa jäätelöissä on enemmän tunnetta. Ja se ei johdu lainkaan siitä, että olen käynyt kerran Italiassa, jossa söin vähintään yhden jäätelön joka päivä istuen ikivanhoilla kivipaaluilla tai suihkulähteiden reunalla tai romanttisilla kujilla. Ei lainkaan...