Eurooppalaista meininkiä

En voi olla alkuun hieman iloitsematta siitä, kuinka kivalta tuntuu jälleen kävellä kadulla. Tiedättekö sen tunteen? Kun aurinko on sulattanut jo pätkiä sieltä täältä, ja saa astella aivan kuivalla asfaltilla. Se on mahtavaa!

Mutta asianani ei ollut asfaltit ja niillä kävely, vaan Turun parhaan italialaisen ravintolan esittely. Oikeastaan uskon, että kyseinen ravintola on koko Suomen paras ja aidoin italialainen - suurin osa työntekijöistä on italiasta, sisustus on täydellistä perinteistä italialaista tyyliä - ja sitten se ruoka. Ravintola sijaitsee Hämeenkadulla, ja iloinen kaveri toivottaa asiakkaat tervetulleeksi:

Paikka on tietenkin Trattoria Romana. Tämä on niin hyvä ravintola, että ole käynyt siellä jo useamman kerran, vaikka kovin usein ei tule Turussa syötyä muissa kuin Unican ravintoloissa. Ruoka on todella maukasta, ja suosittelen alkuruuista varsinkin aivan perinteistä salaattia (jättimäinen ja vain neljä euroa!) ja bruschetta-leipää (en osaa lausua tuota sanaa, enkä varmaan myöskään kirjoittaa). Hinnat ovat kohtuulliset, ja esimerkiksi pasta-annoksen saa noin 14 eurolla. Onhan Turussa se joku Denniskin, mutta jos minulta kysytään, lähden ennemmin Trattoria Romanaan ihan jo aidomman tunnelman vuoksi.

Toinen kokeiltu paikka näyttää tältä:

kuva täältä

Piispankadulla sijaitseva Mansikkapaikka on pieni ja suloinen kahvila. Se on huone, jossa on vanha kakluuni ja muutama pöytä. Paikka oli minun makuuni ehkä liiankin kodinomainen, ja näin suomalaisena oli hassua istua vain pöytään ja pyytää, mitä haluaa. Halusin kaakaon. Kaakaossa oli persoonallinen maku, ja se maistui paljon paremmalta, kuin keskustan ketjupaikoissa. Jos pitää ranskalais-suomalaisesta välittömästä tunnelmasta, voin suositella tätä paikkaa, mutta jos tahtoo istua huomaamattomana kahvilan nurkassa, kannattaa suunnata jonnekin muualle.

Sellaista tänään, muistakaa pitää jalat lämpiminä vesikeleissäkin!

Kesää odotellessa

Turku ei tällä hetkellä pala vaan sulaa kovaa vauhtia - ja se tarkoittaa että kevät kevät kevät!

Opiskelijan kesä on pitkä, sillä se alkaa jo hyvissä ajoin toukokuussa ja jatkuu syyskuulle asti. Tästä syystä lyhyet pari kuukautta, jotka vielä ovat jäljellä, tuntuvat tuplaten hengästyttäviltä, sillä tenttien määrä on aika monta kertaa suurempi kuin kuukausien. Lisähengästystä tuo kesätöiden haku. Se on ollut monella käynnissä jo tammikuusta asti, ja moni (minä mukaan lukien) tuskailee, miksei saa töitä. Miksi töitä ei tunnu löytyvän, vaikka tarjoaa omaa työpanostaan työnantajalle, miksi vastassa on monesti no me nyt ei valitettavasti oikein tiedetä vielä tai kun toi Minttumaari oli viime vuonnakin, niin me nyt otetaan se uudestaan. Hyvä tietenkin Minttumaarille, mutta moni palaa mol:n sivuille ja jatkaa hakemusten ja ansioluetteloiden lähettelyä.

Onneksi on kuitenkin olemassa varatie: kesällä opiskelu. Se ei ole välttämättä kovin mukavaa tai tuottavaa, mutta saapahan enemmän aikaa rannalla lokoiluun. Harmi vain, että aikakauslehden sijasta seurana onkin sitten kauppatieteiden tai sosiologian kurssikirja.

Vaan onhan tässä vielä aikaa hermostua parin kuukauden ajan työnhaun merkeissä, ja haluan uskoa siihen, että sinnikkäille ja ei-nirsoille löytyy aina töitä. Monen opiskelijan elämästä ei kuitenkaan meinaa näin kiireisen tenttisuman aikaan löytyä aikaa monituntisille työnhakuruljansseille. Vaan kun sen kerran tai pari tekee, niin eiköhän sitten nappaa.

Ja sentään - nyt on jo kevät! Kevyempi takki on kaivettu kaapista jo viikko sitten, ja mikä riemu onkaan herätä aamulla valoon. Se on todellinen riemu.

Ny sitte sitä goretexia

Viime viikonloppuna kevät saapui virallisesti, sillä silloin aurinko paistoi ensimmäistä kertaa lämpimästi. Paistaminen onkin sitten jatkunut koko viikon (ihanaa!). Tässä näkyvät tulokset, nappasin kuvan matkalla kännykällä, koska kamera ei sattunut mukaan...

Että nyt sitten niitä goretex-kenkiä kaivattaisiin. Tai kumisaappaita. Tai veneitä.

Työtä siellä ja työtä täällä

Työ on ihmisen elämässä niin tärkeää, että sihen viittaamia sanontoja on olemassa paljon. Koska koulu on lapsen työtä ja opiskelu on opiskelijan, näin hommien jälleen kasaantuessa minusta tuntuu muutama sanonta hyvältä samaistumiskohteelta.

Toinen työ on toisen työn lepo - Tätä ovat isovanhempani viljelleet siihen malliin, että siitä on serkuspiirissä tullut jo hauska sisäpiirivitsi. Mutta mitä enemmän tajuan maailmasta, sitä enemmän ymmärrän myös tätä sanontaa. Erityisesti omaan kotiin muuttaminen on tehnyt sanonnasta totta. Voi, kuinka olenkaan onnellinen, jos voin pitää taukoa lukemisesta siivoamalla tai viemällä roskat! Ja kuinka kivaa onkaan mennä kesätöihin, jolloin ei tarvitse ajatella opintoja pätkän vertaa - ja kuinka kivaa onkaan sitten aloittaa lukeminen jälleen elokuussa.

Työ ei tekemällä lopu - Tätä en haluaisi allekirjoittaa, sillä alitajunnassa on monesti monien töiden välissä suloinen toive siitä hetkestä, kun kaikki hommat olisi tehty, koko asunto olisi siisti, olisin kerrannut ja lukenut ja tehnyt kaikki opiskeluhommat, jääkaappi olisi täynnä ruokaa, olisin lukenut kaikki "nämä on luettava joskus"-kirjat, olisin katsonut kaikki "nämä on joskus katsottava yleissivistyksen vuoksi"-elokuvat, olisin soittanut kaikille niille, joiden yhteydenpidosta olisin tuntenut huonoa omaatuntoa... Mitäköhän minä sitten tekisin? Istuisin ja tuijottaisin seinää?

Raskas työ vaatii raskaat huvit - Hetkinen... tätähän käytetään tekosyynä esimerkiksi silloin, kun juodaan änkyräkännit. Voihan tämä pitää paikkansa, mutta monesti itse ainakin raskaan työn keskellä toivon hetkeä, jolloin voisin vain olla ja tehdä, mitä mieleen juolahtaa.


Laiska töitään laskee - Niin se vain on, että laskemisesta ei enää ole mitään hyötyä, toisin kuin silloin, kun "Veli ei ole muuta kuin pistänyt pyykkikoneen pyörimään, mä olen siivonnut keittiön tänään kaksi kertaa, nyt on kyllä sen vuoro!"

Niin, ja tietenkin työ tekijäänsä kiittää - Varsinkin, jos tentistä tulee hylätty.

Kuvat täältä ja täältä.

 

Kuinka tutustuin Tukholmaan

Lupasin alkuviikosta kertoa teille, kuinka tutustuin erääseen toiseen kaupunkiin. Itse asiassa tutustuin kahteen: Helsinkiin ja Tukholmaan. Lyhin reitti olisi tietenkin ollut Turusta Tukholmaan, mutta lyhin ja nopein reitti ei välttämättä ole aina se paras.

Kyseessä oli lomaristeily ja olin aivan innoissani, sillä matkaseuralainen oli mitä parhain (poikaystävä) ja samoin matkakohde. Kävin viimeksi Tukholmassa noin 30-40 cm lyhyempänä, joten muistikuvani kaupungista olivat vähintäänkin hatarat. Ensin mentiin kuitenkin Helsinkiin, ja sieltä bongasin jotakin Turkuun liittyvää:

Kun Turkua sanotaan Pohjolan Roomaksi, on Tukholma Venetsia. Tukholmassa on hirvittävästi saaria ja kauniita jokia ja siltoja. Ja voi, mitä taloja... en tiennytkään, että Tukholman vanha kaupunki on näin hieno:

Aivan niin kuin vaalea talo olisi levinnyt oikealle kasvattamalla viereiseen taloon tuollaisen ulokkeen!

Päivä oli loistava turisteille (ja tietysti kaikille muillekin, paitsi niille, jotka joutuivat viettämään sen yksin sisällä toimistohuoneessa tai koulussa), sillä aurinko paistoi ja pakkasta oli vain pari astetta. Tutkailimme kauppoja, taloja, kujia ja kävimme myös Nobel-museossa kuulemassa, kuka tämä herra Nobel oikein oli, ja millä tavalla hän liittyy palkintoihin. (Museo löytyy vanhasta kaupungista aivan kuninkaanlinnan läheltä).

Sitten kävimme myös kirkossa, jossa Viktoria ja Daniel vihittiin viime kesänä. En tunnusta katsoneeni häitä kokonaisuudessaan ja sitten vielä uusintaa seuraavana päivänä. En myöskään ostanut tavoistani poiketen yhtään Ilta-Sanomia tai Iltalehtiä viime viime kesänä häiden aikoihin...

Uskomatonta, että Tukholma on niin lähellä Turkua, että sinne pääsee yhdessä yössä parilla kympillä! Mutta satamakaupungin eduista täytyy kirjoittaa aivan oma päivityksensä. Reissu oli kuitenkin mahtava, ja kaupunki oli tutustumisen arvoinen - niin paljon, että sinne täytyy mennä joskus uudelleen pidemmäksi aikaa.