Torstai > Perjantai

Opiskelijat ovat ihan oma juhlijaryhmänsä, ja baareille ehkä se kaikista tuottoisin. Opiskelijat kiertävät ympäri maata opiskelujen, kodin ja ekskujen vuoksi, joten perjantai on heille hyvin huono juhlapäivä. Tämän vuoksi bilepäiväksi on vakiintunut torstai, ja torstaina ovat kaikki suurimmat ja parhaimmat tapahtumat. Tämän vuoksi myös kaikista huonoimmaksi luentoajaksi on vakiintunut perjantai-aamu. Akateemiseen vapauteen vedoten on helppo painaa herätyskello sammuksiin seitsemältä, kun ei jaksa herätä neljän tunnin yöunien jälkeen. Ja kukapa jaksaisi?

 

Ominaista suomalaiselle opiskelijalle on monesti runsas alkoholin käyttö. Kuitenkin joukkoon mahtuu myös paljon niitä, jotka ottavat kohtuudella tai jotka eivät ota ollenkaan. Itse en esimerkiksi yleensä ota kuin yhden tai kaksi. Toinen asia, mistä opiskelijajuhlijan varmasti tunnistaa, ovat haalarit. En käsitä ihmisiä, jotka eivät halua haalareita, koska ”ne ovat rumat”. Haalarit ilmaisevat kuulumista joukkoon – oman ainejärjestön tai alan joukkoon ja lopulta suureen joukkoon nimeltä opiskelijat. On hienoa pukea haalarit päälle ja lähteä ulos kavereiden kanssa, joilla on myös haalarit. Silloin on konkreettisesti yksi liikkuva osa sitä paljon mainostettua opiskelijaelämää. 

Luulen, että kun ihmisellä on haalarit, hän itse sallii ja hänelle sallitaan tietynlainen käytös. On eri asia maata puistossa haalareissa kuin tavallisissa vaatteissa. Jos joku makoilee haalareissa, ohikulkijat saattavat naurahtaa ”Tuo on sitä nuoruutta”  - kun taas tavallisissa vaatteissa makoileva on ehkä säälittävä, vähän nolo tai pelottava tilanteesta riippuen. Haalarikäytöksessä on hyviä ja huonoja puolia. Huonoihin lukeutuu huono käytös – tämän vuoksi moniin baareihin ei pääse haalareissa ollenkaan tai ainakaan kaikkina päivinä. Hyviin lukeutuu rentous – ihmiset juttelevat helposti toisilleen ja haalareista saa oivan avauspuheenvuoron: ”Mitä sä opiskelet?” ja heti ollaan samaa porukkaa! Ihmiset eivät ehkä myöskään stressaa omasta ulkonäöstään yhtä paljon, kun heillä on haalarit – tässä nyt ollaan kaikki vähän samannäköisiä, mitäs sitä turhaan huolehtimaan! Meininki kun on kaikista tärkeintä. Ja musiikki.

Ja hyvä porukka.

 

Kakkuviikonloppu

Viikonloppuisin opiskelijankin on hyvä tehdä jotain muuta kuin opiskella. Rentoutua voi monella tavoin, esimerkiksi viettämällä tyttöjen illan leipomisen merkeissä. Ja voiko mikään näyttää paremmalta kuin nämä marengit?

Hyviä!

Kuitenkin joskus ruoka- ja leivontaohjeiden tulkitsemiseen ei riitä edes yliopistotason koulutus. Tieteellisessä tekstissä on se hyvä puoli, että yksi termi tai käsite tarkoittaa aina samaa asiaa - mutta kun otetaan kaksi leivontakirjaa, termit saattavat mennä suloisesti sekaisin. Tänään leivontakirjassa luki "vatkaa kanamunat ja lisää niihin neste." No, vatkasimme kanamunat sähkövatkaimella, kunnes luimme ohjeet pari kertaa uudestaan - huomataksemme, että kanamunat olisi todennäköisesti pitänyt vain sekoittaa haarukalla. Ohjeen tulkinnassa ja lukemisessa tapahtui muutenkin noin kahdeksan virhettä, joista osa johtui kyllä siitäkin, että emme lukeneet ohjeita etukäteen. Hahaa, fiksut opiskelijat - ja yksi valmistunut! - unohtivat ohjeen, joka on opetettu jo alakoulussa: Lue tehtävä aina ensin ja varmista, että ymmärrät sen.

No, monen mutkan jälkeen siitäkin tuli lopulta kakku - tosin ei ihan sellaista kuin kuvassa!

Älä aja ilman kypärää

Huomasin tänään rikkovani ainakin kolmea pyöräilysääntöä yhtä aikaa:
1. Pyöräilin ilman kypärää
2. Pyöräilin väärällä puolella katua
3. Pyöräilin jalkakäytävällä

Tätä aiheuttaa kiire, syksy ja sen sateet. Huomasin eräästä tuulenpuuskasta olevani jälleen Turussa - tämä on todella rannikkokaupunki, jossa tuuli on jotain aivan eri luokkaa kuin sisämaassa! Minä oikein siis horjahdin pyörällä. Onneksi en sentään kaatunut - nyt täytyy löytää se kypärä, joka hukkui muutossa, ja vähän äkkiä. Tänään oli myös ensimmäinen oikeasti kiireinen päivä - yliopistolla tuli vietettyä aikaa kahdeksasta neljään ja syömiseen jäi siinä välissä noin kaksikymmentä minuuttia. Sen jälkeen juoksin kaupassa ja kaikkialla. Lisäksi tähän asti olen opiskelujen suhteen elänyt iloisessa kesän jälkeisessä hitailussa. Tänään se loppui rytinällä, kun tekemistä ensi viikoksi on enemmän kuin tunteja. Juhuu!

Tämä kuva kyllä romantisoi syksysateita melko lailla.

Mutta oikeastaan oikeasti juhuu. Kyllä sitä tuntee taas saavansa aikaiseksi kaikkea, kehityttyä ja ehdittyä tekemään vaikka mitä, kun alkaa todellinen opiskelija-arki. Lisäksi se helpottaa oloa ja sopeutumista tänne, kun elämä alkaa rullata itsestään ja en ehdi istua yksin hiljaisessa kämpässä.

Nyt on siis aika terottaa kynät (tai siis ostaa lyijyt), linkittää kansiossa paperit oikeiden kurssien kohdalle, hankkia kirjoja (vielä niitä saattaa saadakin kirjastosta) ja harjoitella istumista. Ehkäpä alan olla oikealla tavalla virittäytynytkin uuden tiedon pohtimiseen.

 Kuvat weheartit.com, toista hieman muokattu :D

Hippadaa!

Heissan, täällä ollaan jälleen! Viikko on kulunut ja Turun kämppä alkaa näyttää hieman enemmän taas tutulta. Haju ei ole enää outo, tavarat ovat löytäneet paikkansa ja olen ostanut kukkia. Siitähän se koti lähteekin jo syntymään. Ainoastaan muiden ihmisten äänet puuttuvat - mutta sitäkin paikkaa hetkittäin äänekäs naapuri, joten ei hätää. :)

Viikonloppuna päätinkin mennä kotikaupunkikäynnille, joten aiemmin mainitsemani Taistelu-produktio jäi minulta näkemättä. Ei minulla kyllä ollut lippuakaan, joten se ei haittaa - toinen syy, miksi se ei haittaa, on esityksestä kuulemani kommentit. Moni kaverini kävi sen katsomassa ja sanoi, että koko esitys oli melko nopeasti kasaan kyhätty, huono, vaikeaselkoinen ja tylsä. Hyvä puoli oli kuulemma sitä varten sävelletty musiikki. Mitä mieltä te olitte, oliko paljon mainostettu esitys mainostuksen arvoinen?

Tänään nyt ei oikeastaan ole mitään muuta sen ihmeempää kertoa, kuin että täällä ollaan vielä! Viime viikko meni hieman kulttuurishokissa, mutta nyt olen sitäkin valmiimpi jälleen tutkailemaan Turkua ja opiskelijaelämän kiemuraisuuksia. Huomenna jatketaan!

Opiskelijaelämän vaikeus

Piti kirjoittaa uusien opiskelijoiden aloitusbileistä, piti kirjoittaa viime lauantain akrobatiashowsta Aurajoen yllä ja vaikka mistä. Mutta päälimmäisenä ja ajankohtaisimpana omassa mielessä on tällä hetkellä opiskelujen alkuahdistus, joten kirjoitan siitä.

Nimittäin niinä lähes neljänä kesäkuukautena, jotka on ehtinyt viettää kotikaupungissa, ehtii vääjäämättä täysin tottua takaisin kaikkeen siihen, mitä oli ennen. Ehdin tottua näkemään poikaystävää joka päivä, veljen luokse saatoin poiketa ohikulkumatkalla, ja vanhojen kavereiden kanssa pystyi lähtemään iltalenkille samana päivänä, sopimatta sitä "kahden viikon päästä lauantaihin". Se, mihin en ehtinyt tottua, oli ajatus palaamisesta takaisin Turkuun. Sinä päivänä, kun lähtö viimein tapahtui, se jostain syystä tuli aivan kulman takaa, aivan kuin en olisi sitä tiennyt, aivan kuin olisin voinut vielä jäädä.

Turku on kaunis kaupunki. Turussa on tapahtumia melkein joka päivä. Turussa minulla on muutama aivan ihana ystävä ja monta tuttua. Turussa minulla on oma koti. Mutta vaikka se koti on oma, se on hiljainen ja yksinäinen, ja minä en ole tottunut kesällä kuuntelemaan ainoastaan sitä musiikkia, jota minä haluan kuunnella. Ja tällaisena ehkäpä keskivertokansaa voimakkaammin tunteilevana se tuntuu vaikealta.

Mutta niin se on muillakin. Kuulin eräältä, kuinka hän haluaa nyt viettää mahdollisimman paljon aikaa ihmisten seurassa, sillä on palannut Turkuun ja toinen puolisko on jäänyt jonnekin muualle. Kuulin toiselta, kuinka hän ikävöi poikaystäväänsä aivan kauheasti. Kuulin kolmannelta, kuinka haikeaa oli ollut lähteä kotoa, ja kuinka vaikealta oli tuntunut miettiä, mitä tarvitsee ottaa mukaan. Kuulin myös tarinasta, jossa joku oli jo seissyt talon katolla. Onneksi hänet oli saatu sieltä puhumalla turvallisesti alas.

Ja vaikka minäkin aloitan jo toisen vuoden, ei se silti helpota alun vaikeutta. Kuitenkin se helpottaa, kun luennot alkavat vähitellen ja kavereiden kanssa suunnitellaan illanistujaisia ja ikea-matkoja. Ja sitä paitsi, lähes puolet viikosta on viikonloppua. Tai no, ainakin kolmasosa...

Kuvituksena on kesämuistoja. Sillä uusi kesä tulee aina....

... Mutta sitä ennen mukava syksy, eikö?