Luennot voivat herättää monenlaisia tunteita; välillä sinne raahadutaan kiireessä, myöhässä, hengästyneenä ja väsyneenä, istahdetaan tuoliin ja toivotaan, että pelkkä paikalla oleminen kehittäisi jotain, opettaisi minulle jotain, vaikka en jaksaisikaan keskittyä ja kuunnella ollenkaan, saati sitten kirjoittaa muistiinpanoja.
Luennolle saatetaan mennä myös ajoissa, rauhassa, kynät terotettuina ja muutenkin korvat höröllään uusia ajatuksia odottaen. Luento voi sitten vastata näihin odotuksiin tai lopahduttaa innon.
Yksi tärkeimmistä asioista, johon kaikki kiinnittävät huomiota, on tietenkin luennon pitäjä. Luento ei yleensä ole millään tavalla toiminnallinen oppimisen muoto - usein siellä istutaan vain paikallaan monta tuntia ja kuunnellaan luennon pitäjää. Luennoitsija voi olla hyvä ja pedagogiaa ymmärtävä - hänen powerpointtinsa (kyllä, en muista yhtäkään luentoa ilman powerpointtia) voivat olla kiinnostavia ja hyvin sekä ytimekkäästi tehtyjä. Tällainen henkilö saa opiskelijat helpommin kiinnostumaan ja seuraamaan.
Luennon pitäjä voi myös olla tutkija, jonka työhön vain kuuluu pakollisena tietyn luentomäärän pitäminen vuosittain. Jotkut vaikuttavat siltä, että heidät on haettu jostain kellarin tutkimuskammiosta, puhallettu päälimmäiset pölyt pois, annettu aihe ja heitetty luentosalin eteen puhumaan. Tällöin tulos on myös sitä luokkaa - jos ihmisen intohimona on tutkiminen eikä suinkaan opettaminen, saattaa hän esimerkiksi ottaa tuolin, nojata seinään ja puhua puolitoista tuntia jostain lähes täysin käsittämättömästä. Ei tietenkään aina, mutta näitäkin on.
Yksi asia, mihin opiskelijat väkisinkin kiinnittävät huomiota, ovat luennon pitäjien maneerit. Joku saattaa pyörittää käsiään koko ajan ympäri, joku toistaa samoja lauseita "ymmärsittekö? ymmärsittekö?", joku kävelee vauhdilla salin päästä päähän jatkuvalla teholla. Kerran aloin kaverini kanssa laskea, kuinka monta kertaa eräs luennoitsija pyöräyttää käsiään yhden luennon aikana. Lopetimme laskemisen joskus kymmenen minuutin jälkeen, kun tukkimiehen kirjanpidossa oli jo noin kaksikymmentä merkkiä. Mutta luennoitsijat, älkää käsittäkö tätä väärin! Maneerit tuovat esiin persoonaa, ja se on hyvä - joskus persoonattomassa tieteessä, jossa kaikki täytyy olla yleisesti määriteltyä ja samanlaista, tällainen ainoastaan piristää mieltä.
kaikki kuvat weheartit.com |
Toinen asia, mitä mietin tällä viikolla, on luentojen tiukat normit. Turussa on myrskynnyt lähes koko viikon, ja eräänä päivänä kiirehdin luennolle jättämättä takkiani ja sateenvarjoani naulakkoon. Istuin tuoliin ja päähäni pälkähti ajatus: mitä, jos laittaisin hatun päähäni, avaisin sateenvarjon ja istuisin muina miehinä kuuntelemassa luentoa? Haluaisin nähdä, kuinka ihmiset tai luennoitsija siihen reagoisivat! Tai entä, jos kesken tieteellisten metodien opettelun nousisin ylös ja huutaisin jotain täysin asiaankuulumatonta, kuten "Minä ainakin aion syödä tänään pussillisen karkkia!" Olisi mielenkiintoista asentaa kamera saliin, toteuttaa tällainen ja tutkia, kuinka ihmiset reagoisivat. Graduaihe löydetty! Harmi vain, että se ei ihan suoranaisesti liity alaani :D. Ehkäpä näistä normeista johtuen myös luennoitsijoiden on joskus vaikeaa saada vastauksia luennon lomassa esittämiinsä kysymyksiin - ihmiset ovat niin tottuneita istumaan hiljaa ja kuuntelemaan, että aktivoituminen ei meinaa onnistua, sillä se "ei kuulu" tilanteeseen.
allekirjoittanut kävi kuluneella viikolla viidellä luennolla.
Hienoja kuvia olet jostain löytänyt. Varsinkin tuo pieni proffa ja iso liitutaulu on vaikuttava.
VastaaPoistaKiitos! :) Nykyään ei varmaankaan enää kukaan proffa vaivaudu kirjoittamaan läheskään noin paljon, sillä kaiken saa heijastettua powerpointtina... Joskus mietin, millaisia luennot olivat ennen, ilman noita teknisiä apuvälineitä!
VastaaPoista