Tänään poljin sateessa pitkästä aikaa, sillä Turun syksy on ollut pitkää jo aurinkoista. Yliopistolla oli kylmä ja täytyi laittaa kaulahuivia tiukemmalle. Myös Aurajoen sorsat kyhnöttivät surkeina joessa - taisivat nekin tietää, että kun menee lähemmäksi toista, se lämmittää myös itseä.
Jos tottuu samoihin rutiineihin, niin tottuu myös kulkemaan aina samoissa paikoissa. Joskus tuntuu, että voi kulua viikko niin, että olen kulkenut ainoastaan kodin, yliopiston, ruokakaupan ja ehkä keskustan väliä. Huomasin sen tänään pyöräillessäni kauemmas kuin yleensä; "Hei, tämäkin alue kuuluu Turkuun! Täällä on tällaisiakin paikkoja ja taloja!" Seuraava esimerkki jo vähän hävettää: nimittäin huomasin tämän myös, kun näin jonkin aikaa sitten kaksi lasta pyöräilemässä yliopistoalueella. Ei-turkulaisille voisin kertoa, että kampusalue on melko laaja, ja aivan vieressä ei ole yhtäkään peruskoulua. Siksi hämmästyin suuresti nähdessäni nämä kaksi poikaa ja päätin, että nyt täytyy muuttaa hieman kulkureittejä, jos lastenkin näkeminen on jo omituista!
Vaan eipä muuta tänään. Aion pyrkiä täydestä kangistumisesta pois sillä, että lähden kakkukahville Aschanille enkä avaa tietokonetta enää koko iltana. Ehkä voisin myös pysähtyä ihan sillä tutulla reitillä katsomaan jotain tavallisen tylsää asiaa ja etsiä siitä jotain, mitä en ole koskaan aiemmin huomannut. Sillä niitä asioita riittää, suosittelen kokeilemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro kommenttis :)