Akateeminen aurajokilaivuritutkinto

Turun suurin opiskelijatapahtuma on jokakeväinen AATU, jossa saa helposti ja nopeasti yhdessä illassa suoritettua itselleen kapteenitutkinnon. Ideana on lyhyesti sanottuna se, että opiskelija kerää porukan, ostaa lipun, hakee kartan, johon on merkitty kaikki juhlintaan osallistuvat ravintolat, ja lähtee kiertämään kavereidensa kanssa. Jokaisesta paikasta saa leiman karttaan ostamalla juoman. Leimoja tulee kerätä 10 kpl (miesten 12) tietyssä ajassa, minkä jälkeen saa Kapteeni-haalarimerkin. Tapahtumassa on yhdistetty mukavasti Turulle ominaiset jokiranta- ja opiskelijakulttuurit.

Voisin kirjoittaa tähän kohtaan myös opiskelijoiden turhan suuresta alkoholinkäytöstä, rymyämisestä, alkoholisoitumisesta ja sen semmoisesta, jotka ovat ihan oikeasti ongelmia, mutta taidan jättää sikseen. Aatun voi suorittaa myös syömällä kerrosaterioita tai juomalla limpparia tai kahvia, joten pakkojuottamista se ei ole. Lisäksi tämä päivitys saisi ihan toisenlaisen maun, joten keskitytään siihen, kuinka hauska tapahtuma oli - varsinkin, kun sää oli mitä kesäisin!

Jo päivällä jokirannassa oli lupaavaa kuhinaa ja paljon erivärisiä haalareita. Suosituin aloituspuheenvuoro tuntemattomien kanssa on yleensä seuraavanlainen: "Hei, mitäs te valko/sini/puna/kelta/musta-violetti-haalariset opiskelette?" Jos joskus näet haalarijalkaisen opiskelijan ja haluat esimerkiksi iskeä hänet, on kaikista turvallisinta aloittaa juuri noin. (Tosin minua ei kukaan ole iskenyt näin, olen löytänyt sen ihanan tyypin jo kauan ennen haalareita. Onneksi sitaattia voi käyttää ihan myös kaverimielessä, niin kuin aina käytetäänkin.)

Päädyin toki Aatussa kulkemaan myös Förillä, joka on siis Aurajoen rannalta toiselle kulkeva (ilmainen) lautta.

Kaksi sorsaa autuaan tietämättöminä ympärillä pyörivästä kuhinasta.

Jokilaivoihin oli tunkua, mutta sekaan mahtui kuitenkin. Ja oi, mikä aurinko!

Illalla väsyneet opiskelijat kulkivat kotiin tietenkin Mantun grillin kautta (vaikka satoi. Ja minä en olisi ehkä jaksanut, mutta kanssakulkijat halusivat.). Tuloksena oli makkaraperunat, hampurilainen ja viime metreillä kastuneita juhlijoita. Mutta oltaisiinhan sitä kastuttu joka tapauksessa, joten samapa tuo.

Tuloksena oli myös tämä valokuva, joka on mielestäni aika hieno.

Ja sitten tämä kuva, jossa asetuksia ei enää jaksanut korjata oikeiksi.

Viikonloppuisin tähän aikaan vuodesta on aikaa käydä harrastamassa myös kulttuuria, vaikkei enää sen virallinen vuosi olekaan. Olen siis käynyt mielestäni Turun hienoimmassa museossa, siitä lisää ensi viikolla!

Hauskaa sunnuntaita :)

Välimatka on suhteellista

Kaikki tajuavat sen, että esimerkiksi Helsinkiin on vähän matkaa Turusta, mutta verrattuna Berliiniin tai Mexico Cityyn se on oikeastaan melko lähellä. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele tätä faktaa vaan sitä, kuinka välimatkat ovat suhteellisia myös kaupunkien sisällä...

Turussa olen tottunut siihen, että minulla ei ole koskaan käytössä autoa. Myös bussien käyttö on välillä hankalaa tai mahdotonta. Liikun kaupungissa siis lähinnä pyörällä ja talvella kävellen. Poljen tai kävelen kauppaan, yliopistolle, asemalle, keskustaan, satamaan, kavereille....

Kotikaupungissa sen sijaan olen tottunut kulkemaan neljän pyörän päällä joko bussilla tai autolla paljon enemmän kuin kävellen.

Ja voi että, kuinka totutuissa kaavoissa on helppo pysyä! En ikinä viitsisi kävellä kotikaupungissa niin pitkiä matkoja niin usein kuin teen Turussa. Vaikka lähikauppani on molemmissa paikoissa suurin piirtein saman matkan päässä, niin kotikaupungissa matka tuntuu tuplasti pidemmältä kuin täällä Turussa. En osaa lainkaan hahmottaa edes, kuinka pitkiä matkoja kuljen tai en kulje täällä tai kuljen tai en kulje kotikaupungissa. Uskon kuitenkin, että saatan jättää kotona väliin jonkun reissun välimatkan takia, kun taas täällä matka ei edes mietityttäisi minua. Siellä olen tottunut menemään bussilla, enkä jaksa vaivautua samalla antaumuksella kuin täällä. Ehkä siksi, että ei ole ollut pakko...

Ja kuten sanottu jo kauan sitten: Turussa kunto, kekseliäisyys ja itsenäisyys lisääntyvät. Täytyy yrittää transferia (=siirtovaikutus) ja alkaa pyöräillä enemmän myös kotikaupungissa. (Varsinkin, kun ostin uuden pyörän.)

Sadelenkki

Kaikista niistä edellisviikon ihanan aurinkoisista päivistä osasin valita aamulenkilleni juuri sen ainoan sateisen ja inhottavan. Vaan kun kuitenkin olin päättänyt, että "Nyt urheillaan", niin eihän siinä sopinut perääntyä, vaikka ovea avatessa kostea ja kylmä ilma naurahti minulle...

Suuntasin lenkille yhteen Turun keskusta-alueen kätevimmistä reiteistä: Koroistenniemelle. Lyhyesti sanottuna lenkki on ensin toista puolta jokea Halisiin, siellä sillan yli ja toista puolta takaisin. Suunta vapaa. Reitin varrella on myös ulkokuntosali, jossa voi testata esimerkiksi leuanvetotaitojaan. Yleensä vastassa on paljon muitakin lenkkeilijoitä, mutta tällä kertaa ei ollut juurikaan. Suurin osa vastaantulijoista oli eläimiä:

Niin, tietysti huomenna on pouta!

Näitä lintuja on Turussa ihmeen paljon, mutta aina se on yhtä hienoa törmätä yhteen!

Koroistenniemi on historiallisesti merkittävä paikka, sillä Piispanistuin ja kirkko on sijainnut siinä ennen Tuomiokirkon rakentamista. Kuvaa saa klikkaamalla suuremmaksi, jolloin tekstikin pitäisi näkyä, siinä kiinnostuneille lisätietoa.

Joen varrella on erikoisia, vanhoja puutaloja. Osa on ränsistynyt ja näyttää hylätyltä, kun taas joidenkin pihaa on hoidettu ainakin jonkin verran, ja näyttää siltä, että siellä voisi joku asuakin. Olen kuullut huhua, että ainakin joku näistä taloista olisi Turun kaupungin omistama. Talo on jätetty auki, jotta niinsanotut laitapuolen kulkijat voivat viettää siellä tarvittaessa yönsä. En tiedä tämän paikkaansapitävyyttä, mutta ainakin tällaisia henkilöitä tapaa jonkin verran näillä main.

Reitillä on siis vaikka mitä nähtävää. Suosittelenkin lenkkeilemään Halisten lenkin, mikäli olet Turussa ja lenkkeilytuulelle satut. Valitse kuitenkin mielummin aurinkoinen sää kuin märkä ja sateinen...

Teatterikilpailun voittaja

Kiitos kaikille kilpailun osanottajille!

Kaikista kilpailuun joko sähköpostilla tai kommentilla osallistuneista arpa valitsi voittajaksi seuraavan kommentin kirjoittaneen lukijan:

"Lippu kuuluisi minulle, koska olen jo pitkään halunnut käydä Turun kaupungin teatterissa. Lisäksi saisin taas yhden hyvän syyn kulkea ihanan kukitetun kävelysillan yli:)"

Onneksi olkoon! Kaksi lippua Turun kaupunginteatterin näytelmään "Tilanne päällään" lähtee sinulle. Hauskaa teatteria-iltaa ja kävelysillalla kävelyä!

Toinen turkulainen opiskelijavappu

... Jolloin teimme lähes täydellisen Frontside Ollien - tai lähes teimme täydellisen Frontside Ollien. (haha, vitsi.)

Haalarikansaa oli liikkeellä vappuaattona hurjasti. En tiedä, kuinka haalarikulttuurin voisi selittää jollekulle, joka ei ole koskaan siitä kuullut tai käynyt Suomessa.

- Meillä on sellaiset haalarit, joita käytetään kaikissa bileissä.
- Ai mitkä?
- Siis sellaiset vähän niin kuin raksahaalarit, jotka on aika rumat ja hankalat, mutta ei tarvitse miettiä, mitä laittaa päälle.
- Siis juhlissa haalarit??
- Niin! Ne on kätevät siinä mielessä, että voi istua missä vaan, vaikka puistossa tai lumessa tai asfaltilla. Ja sitten niitä ei periaatteessa saa pestä ollenkaan.
- Siis istutaan maassa muttei pestä ollenkaan?
- Joo joo, kun se kuuluu siihen. Ja sitten aina saadaan sellaisia merkkejä, joita laitetaan niihin kiinni, ja kenellä on eniten merkkejä, niin se on kovin opiskelija.
- Selvä...
- Tärkeintä siinä on, että tuntee kuuluvansa porukkaan.

Alaikäinen veljeni on toistaiseksi sitä mieltä, että "Ne haalarit on ihan kauheet", mutta voisin lyödä vaikka viidestäsadasta vetoa, että kun hän astuu korkeakouluun, alkavat haalarit näyttää äkkiä hienoilta, ja ne on ehdottomasti saatava.

Toki on välillä myös syötävä, ja vappuna se onnistuu parhaiten nyyttäreillä.

Yksi hienoimmista asioista Turun vapussa on mielestäni se, että täällä on yhteinen koko kaupungin vapunavaus. Tilaisuus on TYYn järjestämä, ja se juonnetaan Taidemuseonmäeltä. Väkeä oli kyllä hurjasti! Oli juhlallista nähdä ja kuulla koko tapahtuma toisin kuin viime vuonna, jolloin olimme myöhässä.

Jostain syystä olin eksynyt porukkaan, jossa oli espanjalaisia vaihto-opiskelijoita. Oli hauskaa seurata tapahtumaa heidän kanssaan. Keskustelu meni suurin piirtein näin:

- Miksi täällä on näin hiljaista? Miksei kukaan huuda ja kilju? Jos oltaisiin Espanjassa, niin vieruskaverin puheesta ei saisi mitään selvää. Ovatko suomalaiset edes iloisia?
- Kyllä ovat. Itse asiassa Suomessa on harvoin näin paljon iloisia ihmisiä kerralla yhdessä paikassa. Paitsi ehkä jääkiekön MM-voiton jälkeen.
- Mutta vähän enemmän ääntä nyt... Voiko nyt huutaa?
- Ei.
- Entä nyt?
- Ei vielä.
- No nyt?
- Ei. Nyt kuuluu kuunnella.
- Joko nyt?
- No nyt voi huutaa.

Kun lakit laitettiin päähän, alkoi espanjalaisten kysely: "Where can we buy those hats?" Totesin, että kaupasta, ja että maksaa viisikymmentä euroa. "50 euros??!"

Tämän jälkeen juhlia jatkettiin perinteiseen turkulaiseen opiskelijatapaan Puolalanpuistossa.

Illan aikana päädyimme tekemään ryhmätyönä kevään ensimmäisen runon.

Illalla väki siirtyi jokirantaan.

Vappupäivänä paras brunssipiknikpaikka sijaitsee Vartiovuorenmäellä, jossa on myös TYYn järjestämiä esiintyjiä. Piknikteemana oli tänä vuonna "rääppiäispiknik" eli toisin sanoen "Kaikki irtaimisto mukaan", sillä kukaan ei ollut muistanut suunnitella syötäviä etukäteen. Onneksi kuitenkin jäämistöä oli melko paljon edelliseltä päivältä, ja saimme mahat täyteen.

Ja lämpöäkin oli ihan eri tavalla kuin viime vuonna. Mahtavaa!