Ensimmäiset säteet Turussa

Kun menin ulos tänään, tiesin sen heti:

Kevät.

Sen huomasi tuoksusta ja auringon säteiden kulmasta. Sen huomasi myös oravasta, joka oli lähes täysin kesyyntynyt ja seisoi metrin päässä minusta puutalon puskassa. Sen huomasi äänistä. Ihan todella sen huomaa - ensimmäisen kevään tuulahduksen jostakin välimereltä tai Keski-Euroopasta. Ensimmäisen pienen pienen vivahteen ulkona ja omassa olemuksessa. Ja kyllähän sen voi kalenteristakin tarkistaa, ainakin allergikot. Pajukausihan alkaa tässä helmikuussa, ainakin niiskuttavien tuttavieni mukaan. Voi teitä raukkoja, joille kevät merkitsee vain tukkoista nenää ja ikävää oloa!

Minulle se merkitsee tällä hetkellä tätä:

Lämpö.
Kevyempi takki.
Tuoksu.
Sulava vesi.
Kesätyöt.
Hame.
Yrtit.
Pääsiäinen.
Aurinko talojen seinissä.
Jokin sietämätön keveys tai - keväys.

Yliopistolla taistelin ystäväni kanssa tästä aiheesta. Hänen mielestään tänään oli ensimmäinen kevättalven päivä, ei kevätpäivä. Pidin tiukasti kannastani kiinni, kuten hänkin omastaan, ja lopulta kolmas pyörä kiirehti väliimme sanomalla: "No sovitaan, että se on sinulle ensimmäinen kevätpäivä ja sinulle ensimmäinen kevättalven päivä." Lopulta kaikki olivat tyytyväisiä ja saatoimme siirtyä muihin aiheisiin.

Kuvia ensimmäisten kevätsäteiden osumisesta Turkuun ei ole. Se johtuu juuri siitä, mistä kirjoitin edellisessä päivityksessä: matkustamisesta. Laturipiuha on taas jossain aivan muualla kuin minä, ja kamera valittaa akun tyhjyyttään. Siksi saatte kuvitukseksi viime kevään ihania kuvia, joita napsin pääsiäisenä. Eihän siihenkään ole enää kuin.... kuusi viikkoa. No niinpä.

On tää talvikin ihan kiva. Tai kevättalvi.

Eiku ensimmäinen kevätpäivä.

(Ei, kursiivi ei sponsoroinut tätä päivitystä. Se johtuu vain tästä keväästä.)