Pakkasen jäädyttämiä ajatuksia

Tänään aamulla maa kimalteli ihan ihmeellisellä tavalla. Aurinko ei ollut vielä noussut ja oli niin kylmä, että hattu ja takin huppukin tuntuivat liian vähäisiltä pään lämmittämiseen. Mutta maa kimalteli niin kauniina, että se melkein sattui silmiin. Mikäköhän ilmiö tällainen on?

Kaupungissa ihmisistä osa juoksi, koska oli niin kylmä. Fontanassa join kaakaota, joka maistui ihanalta, koska se oli lämmintä ja, mikä tärkeintä, siinä oli kermavaahtoa. Kuitenkaan se ei ollut ihan yhtä hyvää kuin poikaystävän tekemä, johon on sulatettu suklaata. Tietenkään ei ollut yhtä hyvä, mutta hyvä silti kuitenkin.

Ajattelin tänään, että tulisipa kesä, jotta voisi pukeutua nätimmin. En tiedä, olisinko enää hengissä ilman äidin vanhaa villapaitaa, joka päällä ei kylmyys pääse iskemään keskivartaloon. Katselin haikeana kukkakaupan ikkunasta kukkia ja ajattelin, että ehkä voisin ostaa sellaisen, jos vain saisin sen vietyä jotenkin kotiin. En ole syönyt kunnollista itse tehtyä salaattia pitkään aikaan, sillä salaatit ja kurkut jäätyisivät matkalla kaupasta kotiin. Oletteko koskaan nähneet kunnolla jäätynyttä kurkkua? No minä olen. Sille ei käy samoin kuin marjoille, sitä ei voi enää syödä.

Joki on kestänyt jo monta päivää tätä pakkasta, eikä se vieläkään ole kovin jäässä. Uskomatonta. Tällaisina päivinä, jolloin koululaistenkin kauan odotettu ulkoliikunta vaihdetaan sisäliikunnaksi, tulee väkisinkin mieleen, että miksi ihmeessä ihmiset ovat joskus päättäneet asettua tällaiseen maahan. Ja heti sen ajatuksen jälkeen olen vähän ylpeä: minähän pärjään tässä kylmyydessä ja samoin kaikki muutkin suomalaiset - ja meidän yhteiskuntamme ei kaadu, vaikka pakkasta olisi monta viikkoa putkeen. Siinäpä vasta saavutus - miettikää, mitä Italiassa tapahtuisi, jos sataisi lunta.