Tieteellinen totuus

Koska opiskelen korkeakoulussa, pääsen harva se päivä toimimaan tieteen ja tutkimuksen parissa. Saatan opiskella muiden tekemiä tutkimuksia, opiskella tutkimuksen tekemistä ja tieteen metodologiaa sekä kuunnella niitä, jotka ovat itse tutkineet. Välillä harjoittelen tutkimista myös itse, ja parhaina päivinä pääsen soveltamaan tutkimustietoa käytäntöön.

Sen vuoksi tiede on lähes päivittäinen seuralaiseni. Oikeastaan se on ollut jo 7-vuotiaasta lähtien - sillä pitkälti moni koulussa opetettava asiaa pohjautuu tieteelliseen tutkimukseen. Esimerkiksi maantieto ja ympäristötieto pohjautuvat maantieteelle ja ympäristötieteelle. Kuitenkin nyt olen laitoksessa, jossa tiede on jatkuvasti ja tietoisesti läsnä.

Yliopistossa tiede ei ole ainoastaan läsnä koko ajan vaan se on tavallaan myös äärimmäinen auktoriteetti ja ylin totuus, johon ihmiskunta voi nojautua. Näin ainakin periaatteellisesti. Kuitenkin voidaan sanoa, että tiede on vain yksi näkökulma elämään ja yksi tapa katsoa maailmaa. Ei voida sanoa, että se olisi parempi näkökulma kuin joku muu, esimerkiksi uskontoon perustuva. Tiede on vain erityisesti länsimaisissa kulttuureissa vakiintunut tapa ja uskomus. Jos jostakin asiasta ollaan epävarmoja tai halutaan lisää tietoa, perustetaan yliopistoon tutkimusryhmä. Ja kun tutkimus julkaistaan tai asiantuntija kommentoi, siihen uskotaan, joskus jopa hyvinkin sinisilmäisesti.

Tiedehän on siis hyvin perusteltu uskomus. Tieteessä ei oikeastaan ole olemassa totuutta tai ainakaan ihminen ei voi päästä siihen täysin käsiksi. Tiede on kuin piilosta, jossa totuus menee piiloon, antaa vähän äänimerkkejä ja ihmiset yrittävät sitä etsiä. Voi olla, että ihminen pääsee hyvinkin lähelle, jopa kosketusetäisyydelle - mutta toisaalta myös voi käydä niin, että jos tilanne muuttuu hiukankin, on totuus yhtäkkiä juossut kauas pois ja piiloutunut niin, että sen etsimiseen voi jälleen kulua vuosia. Todennäköistä voi myös olla se, ettei sitä löydetä ikinä.

Jotkut väittävät tiedettä absoluuttiseksi totuudeksi kaikesta, ja toki siihen on hyviä perusteluita. Tieteellinen tutkimus on tarkasti määriteltyä ja siinä pitää noudattaa tiettyjä kriteereitä. Tutkimus täytyy suorittaa tietyllä tavalla, tarkkaan miettien ja pohtien sekä mahdollisimman vähän tulokseen vaikuttaen. Tulosten täytyy olla toistettavissa ja niiden täytyy olla samanlaisia. Kuitenkin tieteen yhtenä merkkinä on "itsensä korjaavuus", jolloin tiede jatkuvasti tai ainakin tarpeen vaatiessa korvaa itseään. Ja jos saavutettaisiin täydellinen totuus, ei sitä tietenkään täytyisi korjata. Lisäksi tutkimusta tekevät aina ihmiset, emmekä me ole virheettömiä koneita, jotka osaisivat aina huomioida kaiken. Voi siis olla hyvinkin niin, että jokin asiantuntijaksi luulemamme ei ole huomannut jotakin asiaa lainkaan tai - vielä pahempaa - hänellä on jokin täysin epätieteellinen intressi, jota hän haluaa tuloksillaan edistää.

Todennäköisesti ne, jotka tekevät itse tutkimusta, tuntevat parhaiten tieteen haavoittuvuuden. He tajuavat, että he itse luovat tiedettä ja että ei ole lainkaan mahdotonta saada aikaan virhe, joka muuttaisi tuloksia radikaalisti. Mutta tieteeseen ja sen totuuteen on (länsimaisen) ihmisen kaikista helpointa uskoa. Siltikin, vaikka välillä sanotaan, että tomaatti on terveellistä ja välillä se muuttuu vaaralliseksi. Toisaalta on myös tuloksia, jotka ovat pysyneet samoina vuosituhansia - yhä edelleen fosfaatti ja kaliumkarbonaatti reagoivat samalla tavalla kuin ensimmäisissä tutkimuksissa.

Mutta kaikesta huolimatta tämä tieteellinen piilosillaolo on kiinnostavaa ja ehkäpä tapa, jolla ihminen pystyy tuottamaan eniten tietoa. Tai mistä minä tiedän, vaikka jollakin salaisella heimolla olisi jokin vielä parempi tapa. Sitäkään vaihtoehtoa ei tule sulkea pois - tieteellisyyden nimissä.