Ja mitä ne kaikki muutkin oikeestaan ajattelee...

Eilen pohdiskelin jälleen tätä kahden kaupungin olemustani. On omituista, että minimoin aina toisessa kaupungissa olemisen ja maksimoin toisessa olemisen, vaikka oikeastaan välillä viihdyn jopa paremmin täällä Turussa kuin kotikaupungissa ja haluaisin tehdä täällä enemmänkin asioita.

Ehkä ongelmana on se, että minulla on kuitenkin elämää enemmän kotikaupungissa kuin täällä. Tosin se on myös seuraus siitä, että vietän siellä tällä hetkellä vähintään kolme päivää viikosta. Sitten aina sovin kaikenlaisia menoja sinne, ja käy niin, että oikeastaan joku viikonloppu haluaisinkin olla Turussa luomassa viikonloppuelämää tänne, mutta se ei ole millään tavalla mahdollista, koska sopimuksia ja menemisiä on jo liikaa siellä toisessa kaupungissa.

Katsokaa, miten paljon kauniimpia nämä junamaisematkin ovat, kun aurinko paistaa ja vähän jo vihertää!

Eilen yllätin itseni ajattelemasta jotakin hassua: Mitäköhän kaikki mun kaveritkin ajattelee? Ajatus hieman yllätti minut, sillä en ole ikinä miettinyt asiaa niin päin. Monet opiskelukavereistani kävivät fuksivuonna melkein joka viikonloppu kotona, mutta tänä vuonna melkein kukaan muu ei enää käy. Paitsi minä. Miksiköhän?

Syitähän voi olla vaikka mitä, mutta suurin on varmaan tämä: aika monien lapsuudenkoti on tosi kaukana Turusta, ja olisi taloudellisestikin mahdotonta reissata siellä joka viikonloppu. Minulla on sen verran lähellä kuitenkin, että sinne pääsee rasittamatta istuma- ja maksulihaksia ihan ylettömästi.

Ehtiiköhän tämäkään Turun keskustassa saamani kukka aueta, ennen kuin taas lähden.

Ihan hölmöä varmaan miettiä, mitä muut ajattelevat minun reissaamisestani, tuskin mitään. Se on varmaan ihan jo normi kaikille, ainakin minulta aina kysytään: "No menetkö viikonlopuksi... Olitko viikonloppuna..." Mutta ei syy ole se, että minua ahdistaisi olla täällä. Syy ei myöskään ole se, etten viihtyisi Turussa. Syy taitaa olla se, että minä viihdyn vain niin älyttömän hyvin perheeni, veljieni ja tietysti poikaystäväni kanssa, että en halua viettää viikkokausia erossa heistä. Toki myös minulla on monta tärkeää ystävää kotikaupungissa, ja heitäkin olisi tärkeä nähdä muuten kuin vain kerran kuussa ehkä. Tietenkin he voisivat tulla välillä tänne ja tulevatkin, mutta silti.

Mutta ihmisen elämä on valintoja... minä olen toistaiseksi valinnut reissaamisen, jolla saa kahdesta kaupungista paljon, mutta ei ihan kunnolla kummastakaan. En tiedä, kuinka kauan tällaistakaan voi jaksaa. Toistaiseksi olen kuitenkin jaksanut kohtuullisesti. Katsotaan sitten, missä vaiheessa tulee stoppi.