Kamelinselkä

On päiviä, jotka tavallaan katkaisevat kamelinselän. Minulla ei ole hajuakaan, mistä kyseinen sanonta tulee, mutta ehkä siitä, että kameli jaksaa kantaa suhteellisen raskaita taakkoja - mutta tulee hetki, jolloin niidenkin sietokyky lakkaa. Ja tämä oli sellainen päivä.

Ilmeisesti tunteeni menevät hieman vuoristorataa tämän opiskelun kanssa. Viime viikolla olin innoissani kolmena iltana kirjastossa kahdeksaan asti, mutta tällä viikolla puhti loppui, sillä töitä tuli liikaa.

kuva täältä.

Tajusin, että minulla on kahdeksan tenttiä seuraavan kuuden viikon aikana, ja luonnollisesti melkoinen määrä kirjoja luettavana ennen joulua. Eräässä seminaarissa meinasin kirjaimellisesti alkaa itkeä, kun saimme jälleen lisää tehtävää seuraavan kahden viikon sisään, sillä edes edelliset tehtävät eivät olleet mahtuneet kalenteriin, vaikka kaikki muu kuin opiskelu on jo viikoilta karsittu. Onneksi sentään sain pidettyä naamani peruslukemilla kaikesta huolimatta. Myöhemmin onnistuin kaatamaan roskiksen. Kun tulin yhdeltätoista kotiin, avaimeni juuttui ulko-oveen. Siis kuvitelkaa! Kuinka sellaista voi edes tapahtua?

Tavallaan on ehkä ärsyttävää, että opiskelijoilta kysyttäessä jokaisen vastaus yleensä on: "Kiirettä kuuluu, kauheesti töitä." Mutta minulla ainakin se todella on nyt niin. Ja varmasti myös monella muulla. Opintopisteitä on yleisen suosituksen mukaan suoritettava 30 per lukukausi. Ja kun yksi opintopiste on 27 tuntia työtä, niin pienen laskutoimituksen jälkeen saadaan työmääräksi 11 tuntia päivässä, jos viikonloput haluaa pitää vapaina. Kuka on tämän laskenut? Kuka oikeasti tekee oikeita töitä näin paljon? (No kyllä, jotkut tekevät, mutta suurin osa ei.) Sitten vielä valitetaan, että opiskelijoiden opinnot venyvät, koska he käyvät töissä. Mutta moni ei selviä vuokranmaksusta ja normaalista elämästä kuukaudessa 460:llä eurolla, jolloin työssä käyminen on pakollista. Ja töissä ei ole mahdollista käydä, jos opiskelee tuon 11 tuntia päivässä. Voisiko vaikka lukukauteen lisätä viikon tai kaksi? Huoh.

Mutta näinpä näin. Hyvä asia tänään oli sentään se, että satuin olemaan oikeassa tiedekunnassa oikeaan aikaan, sillä meille opiskelijoille tarjottiin jostain tapahtumasta ylijääneitä leivoksia. Sanomattakin lienee selvää, ettei mennyt minuuttiakaan, kun kaikki leivokset olivat päätyneet jonkun onnellisen käteen. Eikä se ollut mikään turha leivos, vaan Turku 2011 -leivos. Siksi se ansaitsee maininnan myös tässä blogissa. Ja ehkä muutenkin, sillä leivokset ovat aina mainitsemisen arvoisia. Ja tässä leivoksessa erityisesti pohja oli erityisen hyvää. Suosittelen maistamaan, jos törmäätte turkulaisessa kahvilassa kultturileivokseen.

Viikonloppuna minulla pitäisi olla aikaa tehdä jotain muutakin kuin istua kirjan ääressä. Sen jälkeen saatte jotain juttua tänne myös Turusta, ei ainoastaan tästä ainaisesta opiskelusta. :)

kuva täältä.