keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Jotain kulttuuria ny

Pari mielenkiintoiselta vaikuttavaa tapahtumaa:

Torstaina 30.6 Vanhalla Suurtorilla aiheena on keskiaika. Paikalla on kolme ansioikasta suomalaista keskiajan tutkijaa (Hannele Klemettilä, Tom Linkinen ja Marko Nenonen), jotka kertovat mm. kirjoittamisen ja lukemisen historiasta, keskiajan magiasta, seksuaalisuudesta ja keskiajan mielikuvista. Oliko se pimeää aikaa vai ei? Jos historia kiinnostaa, tilaisuus voi olla mielenkiintoinen. Lisätietoa.

Elokuvista ja niiden tekemisestä kiinnostuneita? Klaffi-elokuvatyöpaja vaikutti hauskalta! Muutamassa tunnissa suunnitellaan ja toteutetaan oma lyhytelokuva! Vetäjät lupaavat neuvoa, "miten päin kameroita pidellään, ja missä on rec. So simple!" 25 euron hinta aikuiselta ei sekään päätä huimaa. Tsekkaa täältä!

Sitten tietenkin Turun tunnetuin kesätapahtuma Ruisrock rävähtää käyntiin jälleen ensi viikon viikonloppuna Ruissalossa. Blogin pitäjäkin on ajatellut tehdä reissun opiskelukaupungin suuntaan siihen aikaan ja käväistä rokkailemassa. Ja vaikka käytinkin sanaa "jälleen", tulee tämä olemaan minun ensimmäinen kertani Ruisrockissa. Ja oikeastaan missään festareilla. Eli raporttia saattaa putkahtaa tännekin, ehkä jo ennenkin sitä :)

Nauttikaa auringosta, kesästä, auringosta ja kesästä... Kyllähän se merikin jo pian lämpenee?


 

torstai 16. kesäkuuta 2011

Juhannushuumaa

Kun niitä menovinkkejä kesälle tuli lupailtua, tässä olisi yksi:
Jos juhannuksena ei ole mitään tekemistä, järjestetään hienossa fortuna-korttelissa juhannustanssit 24. kesäkuuta. Musiikkia on luvassa iltaseitsemästä lähtien, joten jos lainkaan omistaa tanssijalkaa, kannattaa suunnata paikalle. Lisätietoa täältä. Muutenkin fortuna-korttelissa on tapahtumia joka viikko, joten kannattaa tutustua tarjontaan!

Itse taidan valssailla järven rannalla niiden ihanien hyttysten kanssa.


kuva täältä

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Hyttysenpistoja

Huu, kesä alkoi paljon aikaisemmin kuin yleensä, sillä järviin pääsi uimaan jo ennen kesäkuun kymmenettä! Ja siis ihan todella uimaan, niin että siellä pystyi olemaan niin kauan kuin halusi. Hyttysiäkin oli kotipihalla enemmän kuin koskaan, ja elämä on kulunut raapiessa ja tuskastellessa öiden kuumuutta. Ja tietenkin nauttiessa auringosta!

Kesä on ollut sen verran totaalista nyt, että jostain syystä Turku on unohtunut lähes kokonaan. Olen jälleen kerran sujahtanut takaisin kotikaupungin elämään ilman minkäänlaisia ongelmia, ja tekemistä on riittänyt - varsinkin perheen ja poikaystävän kanssa hengailua on tullut harrastettua huomattavasti talvea enemmän, ja se on ollut mukavaa. Yllätin itseni ajattelemasta Turkua ja Turun kotia pitkästä aikaa pari päivää sitten, ja tuntui hassulta edes ajatella sitä. Tuntuu, että olisi niin kamalan kauan siitä, kun olin siellä, vaikka eihän siitä todellisuudessa ole kuin muutama viikko. Ajatus Turusta tuntui niin hassulta tähän väliin, että päätin olla menemättä käymään siellä, vaikka olisi ollut hyvä mahdollisuus isän kyydillä. No, suurin syy oli se, että minulla oli täällä kotikaupungissa menoa ja että turun kaverit eivät olisi töiden takia ehtineet nähdä.


Mutta yhdistelmä on jälleen muuttunut talvisesta: olen kotona ja viihdyn täällä, mutta Turusta ikävöin pitkiä hengailuiltoja kavereiden luona, millaisia ei täällä ole. Sitten kuitenkin on myös ihanaa ehtiä olemaan täkäläisten kavereiden kanssa. Mitenköhän totun syksyllä jälleen reissaamiseen? Onkohan koko loppuelämä tällaista? En koskaan voi yhdistää kaikkia ihmisiä asumaan samaan kaupunkiin, ja minun on asuttava jommassa kummassa paikassa - tai parhaassa tapauksessa muutan johonkin paikkaan x, jolloin kaivattavaa olisi mahdollisimman paljon.

Ehkäpä nyt ajattelen vain saippuakuplia ja hyttysenpistoja, en sen enempää, ja sovin yhteisen kesäviikonlopun turkukavereiden kanssa.