tiistai 26. kesäkuuta 2012

Haluatko puutalon Turusta?

Teistä toiveikkaimmilla syke nousi jo viidelläkymmenellä lyönnillä minuutissa, mutta älkää innostuko - minulla ei ole tarjota kenellekään puutaloasuntoa Turusta. Ajattelin vain ihastella julkisesti tätä kaupunkia, jossa sata vuotta vanhoja puisia rakennuksia on säilynyt poikkeuksellisen paljon keskustamiljöössä. Siltikin, vaikka niitä on kuorittu vauhdilla pois pari vuosikymmentä sitten. Muutama kyllä säilyi:



Tällaisessa koulussa saisi opiskella ruotsiksi vuosiluokilla 1-6




Tällainen pihapiiri on varattu opiskelijoille TYS:n kautta. Kyllä, aivan oikein - nämä ovat opiskelija-asuntoja. On muuten vaan hieman jonoa...


Ennen vanhaan on tehty kiinnostavia arkkitehtoonisia ratkaisuja. Katsokaa vaikka tämän puutalon ikkunoita. Takana olevassa puutalossa ruotsinkieliset lapset voivat viettää päiväänsä kun isä ja äiti ovat töissä (päiväkoti).






Tässä talossa on Åbo Akademin ett hem -museo, jonka julkisivun on suunnitellut itse Engel aikoinaan. (Kaikki puutalot ovat ruotsinkielisillä, miksi?)


 
Viimeinen kuva on Port Arturista, joka on lähes pelkkiä puutaloja koko alue.

Niin että joko voit kuvitella itsesi takan äärellä villasukat jalassa, hakkaamassa lämmityspuita ja tietenkin viljelemässä omaa ihanaa pikkupuutarhaa? Minä ehkä voisin kuvitella... (paitsi ne puulämmittämiset. Hankalaa...)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Hyvää juhannusta!

Tämä tyttö laittaa työkoneen ja remonttiasunnon oven (melkein) kiinni ja lähtee juhlimaan juhannusta mökille. Odotan perinteistä juhannusta: koivuja, järveä, soutelua, saunaa ja tietenkin sadetta, kylmää ja hyttysiä. Siitä se juhannustunnelma saadaan aikaiseksi!



sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Saaristossa

Jotenkin tämä kesä ja remontti ja työt ovat saaneet minut irtautumaan Turusta niin tehokkaasti, etten oikein ole jaksanut kirjoittaa blogia kunnolla vähään aikaan.

Syynä voi tietenkin olla myös työ, joka tapahtuu lähes kokonaan tietokoneella istuen. Sen jälkeen kun silmät punottavat viiden-kuuden tunnin jälkeen, ei enää tee mieli kirjoittaa blogia sen kaiken päälle.

Vaan tänään heräsin aikaisin ja kirjoitan blogia ENNEN töitä. Aurinko paistaa huoneeseen niin, että lamppu, joka on päällä, on aivan turha. Sen vuoksi jaksaa herätäkin seitsemältä.

kissmyturku.fi -sivustolla on paljon erilaisia turstivinkkejä Varsinais-Suomeen aikoville. Ihan ensimmäisenä  siellä mainostetaan saaristoristeilyjä. Olen kerran käynyt Turun saaristossa, ja se oli ennen opiskelujeni alkua. Silloin lähdimme isän ja pikkuveljen kanssa Jurmo-saarelle, joka on yksi kaukaisimmista ja karuimmista Turun saariston saarista. Asuikohan siellä seitsemän ihmistä vakituisesti tuohon aikaan... reissu oli syksyllä, kuten kuvista voi huomata.




Kun tulee lentokoneella Tampereelle tai Turkuun, voi nähdä, että Suomen rannikko on todellakin niin röpelöinen, kun koulussa on opetettu, ja että siellä saaristossa oikeasti on tosi paljon saaria. Mennessämme Jurmoon ajoimme ensin varmaan viidentoista sillan yli, minkä jälkeen hyppäsimme laivaan, joka vielä ajoi parisen tuntia. 





Lähellä Jurmoa on kuuluisampi majakkasaari Üto. Tämä saari oli vieläkin kauempana kuin se.  Tuntuu ihmeelliseltä, kuinka ihmiset pystyvät elämään noin karussa ilmastossa - tuskin näin kesälläkään lämpö nousee niin paljon, että voisi shortseja pitää. Saaren elämänlankana toimii laiva, joka tulee pari kertaa viikossa. Sen uumenista nousi mm. pari lammasta, joiden siirtämistä nosturilla maihin ihmettelimme koko joukolla. Vaan olipahan elämä hidasta - ehdin lukemaan varmaan kolme kirjaa, ja ruuanlaitto oli päivän suurin tapahtuma. 






Millaisia kokemuksia teillä on Turun saaristosta?

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Vanha Turku

Toukokuussa kävin vihdoin Åboa Vetus - Ars Nova -museossa.

Sen ohi on tullut käveltyä kymmeniä kertoja. Olen ihaillut maalauksia sen kyljessä ja miettinyt, mitäköhän se sisältää. Olen jutellut kavereiden kanssa että "kyllä tuonne pitäis mennä". Olen saanut vinkkiä myös siitä, että tämän paikan kahvila on hyvä. Kaikesta huolimatta ehdin museoon vasta kun yliopistoa oli takana jo kaksi vuotta.

Hauskaa oli se, etten oikeastaan edes tiennyt, mikä tämä museo on. Jostain syystä en vain koskaan ollut selvittänyt sitä - olin vain ymmärtänyt, että se on hieno, joten siinäpä se, mitäs sitä sen enempää selvittämään....

Vaan johan selvis kun perille pääs!





Maksoimme liput ja lähdimme laskeutumaan portaita alaspäin. En vieläkään ollut ihan varma, mistä tässä paikassa oli kyse, mutta hieman viilentyneen ja kalsean ilman avulla tajusin, että laskeuduimme maan alle.




Ja vihdoin se selvisi: arkeologit ovat parisenkymmentä vuotta sitten löytäneet museon kohdalta satoja vuosia vanhoja raunioita. Tutkittuaan aikansa he päättivät, että myös muidenkin ihmisten tulisi nähdä nämä rauniot, joten he rakensivat talon niiden päälle. Pääsimme siis kävelemään keskiaikaisilla Turun kaduilla ja kuvittelemaan, millaista elämä on ollut jokirannassa viisisataa vuotta sitten. Samalla palaset päässäni loksahtivat kohdalleen (Åboa Vetus =vanha Turku), ja tunsin itseni hieman typeräksi (miksen ollut tajunnut sitä aiemmin?) mutta sitäkin kiinnostuneemmaksi tutkimaan, millaisia rakennuksia löytäisimme.







Roomalaisia raunioita juuri katselleena en voi välttää vertailemasta tätä museota niihin, joita oli Italiassa. Vaikka tämä museo ei ehkä olekaan maailman mittakaavassa yhtä merkittävä kuin Pantheon tai Forum, niin silti sen ei pidä lainkaan tuntea alemmuutta. Itse asiassa Åboa Vetus oli mielestäni museona hurjan paljon parempi kuin monet Roomamuseot. Toisin kuin vaikkapa muinaisessa rauniokaupungissa Ostia Anticassa, Turussa oli tietoa aikalaisten elämästä ja siitä, mihin mitäkin rakennusta on aikanaan käytetty. Ostian opastetauluissa arkeologit lähinnä valittivat sitä, kuinka vaikeaa heidän työnsä on ja kuinka turistit pilaavat koko paikan. Lisäksi Åboa Vetus oli paljon interaktiivisempi kuin roomalaiset vastaavat. Lapsille (ja poikaystäville :D) oli pisteitä, joissa sai kokeilla tiiliseinän rakennusta, ikonipalapeliä tai vaikkapa vanhaa lautapeliä. 





Yläkerrassa olisi ollut vielä nykytaiteen museo (Ars Nova), mutta meidän jalkamme eivät enää jaksaneet pitkän päivän jälkeen kiertää sitä.

Ja se kahvila oli tietenkin omaa luokkaansa. Turkulaiseen tapaan täälläkin järjestetään lauantaibrunssi, jonka hinta (17e) kirpaisee aluksi hieman, mutta unohtuu heti, kun pääsee notkuvien pöytien ääreen. Mielestäni tämä brunssi oli lähes tai jopa yhtä hyvä kuin Blankon legendaarinen vastaava. Eikä tarvitse jonottaa, jos tulee ajoissa (toisin kuin Blankossa, jossa jono on 20 metriä jo vartti ennen avaamista, huh).






Mitäköhän muuta Turun maaperästä löytyy? Onkohan minunkin asuntoni alla jotain vanhoja raunioita, jotka ovat hautautuneet ja unohtuneet vuosien saatossa...?

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Arjessa (melkein)

Olen palannut, onnellisena ja rentoutuneena Suomen kesään.

Eli sateeseen.

Mutta Roomassa oli lämmintä ja ihanaa, tietenkin.



Jos tämä olisi matkailublogi, voisin jakaa muutaman erittäin hyvän vinkin tähän ikuiseen kaupunkiin matkustajille. Päätin kuitenkin vain jakaa muutaman hetken ja tunnelman kaupungista, josta on monien reissujen aikana tullut tärkeä. Niin tärkeä, että aion alkaa italian opiskelun. Hah, nyt kirjoitin sen tähän, joten minun on pakko mennä jollekin kurssille ensi syksynä.






Tällä kertaa päästiin vähän kaupungin ulkopuolellekin vuoristoon. Ja vaikka tämä ei olekaan matkailublogi, niin voin silti sanoa, että ylläolevat kuvat ovat upeasta Nimfan puutarhasta. Mutta jos haluat mennä sinne, tarkista aukioloajat etukäteen. Ne kun ovat italialaiseen tyyliin hyvin loogisia: "Joka kuun kolmas sunnuntai, paitsi talvella, joskus kesäkuussa useammin, sekä ensimmäinen lauantai, paitsi niinä päivinä jolloin kuu nousee idästä" tai jotain sinnepäin. Siis ihan oikeasti!




Ja Italiassa on toki ihanaa ihanaa ruokaa (varsinkin alkupaloja), mutta kyllä tuo jälkiruokarakkauteni taas sai puhtia näistä gelateista ja kakuista.






Ja koska olimme Roomassa nähneet jo kaikki pakolliset nähtävyydet, saatoimme poiketa myös eläintarhassa, jossa olimme ainoat turistit koululaisryhmien seassa! Eläimiin törmäsi muuallakin, esimerkiksi torin laidalla, jossa mummu ruokki paria lintua (ja oli muuten aiemminkin ruokkinut, sen verran innokkaasti nuo siivekkäät hänen luokseen lehahtivat).




Niin ja toki myös museoita, patsaita, maalauksia ja raunioita. Aina yhtä häkellyttäviä...


Nousiko matkakuume?