keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Hämeenkadun olemus

No niin, siitä Hämeenkadusta kun ehdin jo vihjailemaan, niin tässäpä se sitten olisi:


Turun keskusta-alueen toinen pääkeskus sijaitsee mielestäni Hämeenkadulla. Ihminen löytää sieltä vanhojentanssipukua lukuunottamatta oikeastaan kaiken tarvitsemansa: On pankkia, käsityöliikettä, pyöräkorjaamoa, silmälasikauppaa, kirjakauppaa, ruokakauppaa, baareja ja ainakin viisi ravintolaa. Yhdestä olen kertonut jo aiemmin (Trattoria Romana), ja tässä on eräs toinen:


Tästäkin olen jo kertonut joskus syksyllä, nimittäin Akateemisesta Hesestä. Kyseinen ravintola kuvaa mielestäni koko kadun olemusta melko paljon - Hämeenkatu on hyvin opiskelijaystävällinen. Syykin on selvä: kadun molemmilla puolilla sijaitsee yliopistorakennuksia ja monta tuhatta sinisen opiskelijakortin omistajaa pyörii siellä jatkuvasti.

Hämeenkadulta löytyy myös yliopistollinen sairaala. Jos katsoo sen vanhaa rakennusta Yliopistonmäeltä, se näyttää vähän ruotsinlaivalta.


Kirjakaupasta luonnollisesti saa kaikenlaista, mitä opiskelijat tarvitsevat. Nälkäinen opintotuen alainen saa halvan aterian Hesestä tai kebabeeriasta. Hämeenkadulta löytyy myös MultiPrint, jonka kopiokoneet todennäköisesti nostavat koko kadun lämpötilaa parilla asteella, sillä niitä käytetään aamusta iltaan (En tiedä, kuinka se oli ennen, mutta ainakin nykyään yliopistossa tarvitaan hirvittävä määrä paperia; "tulostakaa nämä ennen luentoa tai sen jälkeen, tuokaa tämä kolmena kappaleena lokerooni, kopioikaa koko ryhmälle tämä artikkeli.."). 

Ruokakaupoissa (joita löytyy sekä ässille että plussille) on laajin lähikaupassa näkemäni alkoholihylly - karjalan ja pirkkapäärynäsiiderin lisäksi sieltä löytyy varmasti yli viittäkymmentä muutakin lajia! Siinä se ilmeisesti nähdään, kuinka kysyntä ja tarjonta kohtaavat... Tanssimaankin pääsee halutessaan - ehkä yksiselitteisin mainoslause ikinä löytyy Hämeenkadulta:


Tervetuloa Hämeenkadulle!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Väriruisketta

Turun Hämeenkatu tai Hämeentie (en tiedä vieläkään, kumpi se on) on loistava katu. Se ansaitsisi ihan oman päivityksensä, mutta ajattelin nyt piristää teitä kuvalla, joka piristi minua eräänä harmaana päivänä:


Keltainen Kupla! Sen näköisenä, että joku on joskus kyllästynyt siihen, että kaikki autot ovat tylsän harmaita tai punaisia, napannut sprayruiskun ja alkanut maalata.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Lauantaiterveiset

Tällä hetkellä olen jälleen viettämässä viikonloppua kotikaupungissa, ja sain vihdoinkin uuden kameran käsiini! Olen yrittänyt harjoitella kuvaamista kovasti, enkä ole ihan varma siitä, kuinka iloisia pikkuveljen synttärivieraat olivat siitä, että seisoin heidän edessään ja nappailin kuvia "Odota, vielä näin", "No nyt ei onnistunut yhtään", "Mä koitan vielä salamalla".






Tämä oli nyt erittäin turha päivitys, mutta halusin silti sanoa teille hyvää viikonloppua. Eli hyvää viikonloppua!
 

Pienen serkun suloinen lelu, jonka nimi oli niin epäsuomalainen, että en muista sitä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Itsenäisyyshuumaa

Olen nyt asunut Turussa aika tarkkaan seitsemän kuukautta. Se ei ole vielä paljon; siinä ajassa ei ehdi läpäistä lukuvuotta peruskoulussa tai saattaa lasta maailmaan. Se on kuitenkin sen verran, että olen jo ehtinyt tottua olemiseen, ja minulla on jo useampia kävelymuistoja joiltain tämän kaupungin kaduilta. Kuitenkin vielä hetkittäin kuvittelen, että pian palaan vanhaan elämääni kotikaupungin puiden alle...


Yleistäen voin varmaankin sanoa itsenäistymisen olevan ajankohtaista kaikille nuorille opiskelijoille. Ihmisen itsenäistyminen alkaa periaatteessa jo kaksi-kolmivuotiaana, kun lapsi alkaa ymmärtää olevansa vanhemmistaan erillinen olento. Siitä se sitten jatkuukin, en tiedä kuinka kauan, mutta seuraavaksi suurin yksittäinen muutos taitaa tulla silloin, kun irrottaudutaan vanhemmista uudelleen ja muutetaan fyysisesti kauemmaksi: omaan kotiin. Kaikki meistä ovat erilaisia ja kokevat muutoksen eri tavalla sekä eri aikoihin. Suomessa ei ole tavatonta asua jo kuusitoistavuotiaana itsenäisesti, kun taas monissa maissa lapset saattavat asua vanhempiensa kanssa koko elämänsä. Osalle muutos on helpotus, joillekin kauhistus ja ahdistus - osa on odottanut tai pelännyt sitä kauan. Itse kuuluin joltain osin odottajaryhmään, mutta pääasiassa pelkääjiin. Minä olen aina viihtynyt perheeni kanssa, eikä minulle ollut mikään ongelma viettää kesiä samassa pienessä mökissä heidän kanssaan tai jutella kuulumisista päivän jälkeen. Päinvastoin - minusta on aina ollut hauskaa olla siinä porukassa, jossa tuntee jokaisen niin perinpohjin, mutta silti saa aina yllättyä.


Lopulta olin jännittänyt ja ajatellut muuttoa niin paljon, että itse muutto ei enää tuntunutkaan niin hirveältä, kuin olin luullut. Okei, illat olivat pitkiä ja hiljaisia, okei, aina viikonlopun jälkeen kotikaupungista lähtö tuntuu repimiseltä ja okei, olen itkenyt juna-asemalla.

Omaan kotiin muuttaessa kaikki tapahtuu niin rytinällä. Yhtäkkiä piti hoitaa asioita, joihin ei ollut tarvinnut edes kiinnittää huomiota aikaisemmin, sillä minä en ainakaan tiennyt sähköyhtiöistä mitään. Sitten sai aina ruokaa laittaessa huomata, ettei omistanutkaan jotain laitetta, mikä olisi välttämätöntä ruuan valmistamiseen (en minä olisi kerman vispaamiseen tarvinnut sähkövatkainta, mutta kun jos olisi ollut edes se vispilä!). Ja sitten se, ettei kotona ollutkaan ketään, joka olisi kysellyt kuulumisia tai voinut auttaa hoitamaan asioita, joita ei itse oikein osannut.


Mutta välillä olen huumassa siitä, että olen niin vapaa. Voin tehdä ruuaksi ihan mitä vain haluan (rajoitteena vain talous), voin hoitaa jokíkisen asian omalla tyylilläni aina roskien lajittelusta siivoukseen ja sisustukseen. Kukaan ei käske olemaan hiljempaa tai sulkemaan tietokonetta, käske siivoamaan keittiötä ja käymään kaupassa, jos en millään jaksaisi. Saatan saada päähänpiston lähteä johonkin tapahtumaan, eikä minun tarvitse kysyä lupaa keneltäkään. Saan olla missä vain, miten pitkään vain, ilmoittamatta kenellekään ja voin päättää, kuinka käytän aikani. Kukaan ei ole kyseenalaistamassa menojen järkevyyttä - mutta toisaalta saan myös itse huomata sen, kuinka kaikki asiat eivät menekään aina putkeen. Saan todeta sen, etten ehkä toiminutkaan kaikista fiksuiten tai jonkun olisi ehkä ollut syytä olla sanomassa, ettei nyt ollut järkevin ratkaisu kiinnittää hyllyjä seinään ilman vatupassia. En voi syyttää kuin itseäni siitä, että tein vähän liikaa ja väsyin, en käynyt kaupassa päivällä ja minulla ei ole mitään ruokaa illalla harjoitusten jälkeen.


Ja mitä se itsenäisyys loppujen lopuksi on? Tarkoittaako se sitä, että selviää kaikista asioista yksin ja hoitaa kaikki asiat ilman muiden apua? Jos on, niin minusta ei varmasti tule koskaan itsenäistä. Voiko olla itsenäinen, vaikka asuu vanhempien kanssa samassa kodissa? Miksi tai miksi ei? Varmaankin on olemassa epäitsenäisempiä ja vanhemmistaan riippuvaisempia yksinasuvia. Ja tarkoittaako itsenäisyys sitä, että ei ole taloudellisesti riippuvainen kenestäkään tai tekee täysin oman mielensä mukaan kaikki päätöksensä? Ja onko tarpeellista olla Paholainen pukeutuu Pradaan - elokuvan täysin itsenäinen päätoimittaja, ja onko se edes mahdollista tai tarpeellista? Hänenkin osansa elokuvassa päättyi lopulta kyyneliin.

Vahvuutta on mielestäni myös se, että uskaltaa pyytää apua sitä tarvitessaan. Itsenäisyys ei katoa, vaikka antaisi välillä myös muiden neuvojen ohjata omia päätöksiään. Jonkun ihanteena saattaa olla täysin riippumaton kenestäkään, mutta minusta ei koskaan tule sillä tavalla itsenäistä. Minä olen aina riippuvainen rakkaimmista läheisistäni.


Mitä mieltä te olette? Mitä on itsenäisyys?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Elä hermostu vaan kävele

Ulkosalla kaupunki sulaa niin että rytisee - vaan jotta ihmisten luut eivät rytisisi maata vasten, on syytä muistaa seuraavaa:


Tällä hetkellä kaupunki on pettävän liukkalla tuulella, mutta uskon sen yrittävän sulattaa itsensä mahdollisimman nopeasti, jotta kaupunkilaisten tasapainoiluharjoitukset vähenisivät. Yritetään siis välttää kiirettä ja juoksemista!

Tänään koko Turku vaikutti olevan kaupungilla - kahvilat ja jopa terassit olivat täynnä ihmisiä, ja jokirannassa käveli kymmenittäin väkeä ihastelemassa auringonpaistetta. Kaikki vaikuttivat iloisilta siitä, että on sunnuntai. Itse ainakin olin, ja kävin istuskelemassa Taidemuseon portailla. Sisällä en vielä ole käynyt (muuta kuin museokaupassa), sillä päätin jättää sen siihen, kun se on opiskelijoille ilmaista (muistaakseni perjantaisin). Saattaessani poikaystävää asemalle huomasin jotain hauskaa:


Ah, viikon päästä saan uuden kameran, ja kuvanlaatu paranee silloin huomattavasti. Iloista sunnuntaita muillekin!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Eurooppalaista meininkiä

En voi olla alkuun hieman iloitsematta siitä, kuinka kivalta tuntuu jälleen kävellä kadulla. Tiedättekö sen tunteen? Kun aurinko on sulattanut jo pätkiä sieltä täältä, ja saa astella aivan kuivalla asfaltilla. Se on mahtavaa!

Mutta asianani ei ollut asfaltit ja niillä kävely, vaan Turun parhaan italialaisen ravintolan esittely. Oikeastaan uskon, että kyseinen ravintola on koko Suomen paras ja aidoin italialainen - suurin osa työntekijöistä on italiasta, sisustus on täydellistä perinteistä italialaista tyyliä - ja sitten se ruoka. Ravintola sijaitsee Hämeenkadulla, ja iloinen kaveri toivottaa asiakkaat tervetulleeksi:




Paikka on tietenkin Trattoria Romana. Tämä on niin hyvä ravintola, että ole käynyt siellä jo useamman kerran, vaikka kovin usein ei tule Turussa syötyä muissa kuin Unican ravintoloissa. Ruoka on todella maukasta, ja suosittelen alkuruuista varsinkin aivan perinteistä salaattia (jättimäinen ja vain neljä euroa!) ja bruschetta-leipää (en osaa lausua tuota sanaa, enkä varmaan myöskään kirjoittaa). Hinnat ovat kohtuulliset, ja esimerkiksi pasta-annoksen saa noin 14 eurolla. Onhan Turussa se joku Denniskin, mutta jos minulta kysytään, lähden ennemmin Trattoria Romanaan ihan jo aidomman tunnelman vuoksi.

Toinen kokeiltu paikka näyttää tältä:


kuva täältä

Piispankadulla sijaitseva Mansikkapaikka on pieni ja suloinen kahvila. Se on huone, jossa on vanha kakluuni ja muutama pöytä. Paikka oli minun makuuni ehkä liiankin kodinomainen, ja näin suomalaisena oli hassua istua vain pöytään ja pyytää, mitä haluaa. Halusin kaakaon. Kaakaossa oli persoonallinen maku, ja se maistui paljon paremmalta, kuin keskustan ketjupaikoissa. Jos pitää ranskalais-suomalaisesta välittömästä tunnelmasta, voin suositella tätä paikkaa, mutta jos tahtoo istua huomaamattomana kahvilan nurkassa, kannattaa suunnata jonnekin muualle.

Sellaista tänään, muistakaa pitää jalat lämpiminä vesikeleissäkin!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kesää odotellessa

Turku ei tällä hetkellä pala vaan sulaa kovaa vauhtia - ja se tarkoittaa että kevät kevät kevät!

Opiskelijan kesä on pitkä, sillä se alkaa jo hyvissä ajoin toukokuussa ja jatkuu syyskuulle asti. Tästä syystä lyhyet pari kuukautta, jotka vielä ovat jäljellä, tuntuvat tuplaten hengästyttäviltä, sillä tenttien määrä on aika monta kertaa suurempi kuin kuukausien. Lisähengästystä tuo kesätöiden haku. Se on ollut monella käynnissä jo tammikuusta asti, ja moni (minä mukaan lukien) tuskailee, miksei saa töitä. Miksi töitä ei tunnu löytyvän, vaikka tarjoaa omaa työpanostaan työnantajalle, miksi vastassa on monesti no me nyt ei valitettavasti oikein tiedetä vielä tai kun toi Minttumaari oli viime vuonnakin, niin me nyt otetaan se uudestaan. Hyvä tietenkin Minttumaarille, mutta moni palaa mol:n sivuille ja jatkaa hakemusten ja ansioluetteloiden lähettelyä.

Onneksi on kuitenkin olemassa varatie: kesällä opiskelu. Se ei ole välttämättä kovin mukavaa tai tuottavaa, mutta saapahan enemmän aikaa rannalla lokoiluun. Harmi vain, että aikakauslehden sijasta seurana onkin sitten kauppatieteiden tai sosiologian kurssikirja.

Vaan onhan tässä vielä aikaa hermostua parin kuukauden ajan työnhaun merkeissä, ja haluan uskoa siihen, että sinnikkäille ja ei-nirsoille löytyy aina töitä. Monen opiskelijan elämästä ei kuitenkaan meinaa näin kiireisen tenttisuman aikaan löytyä aikaa monituntisille työnhakuruljansseille. Vaan kun sen kerran tai pari tekee, niin eiköhän sitten nappaa.

Ja sentään - nyt on jo kevät! Kevyempi takki on kaivettu kaapista jo viikko sitten, ja mikä riemu onkaan herätä aamulla valoon. Se on todellinen riemu.


torstai 10. maaliskuuta 2011

Ny sitte sitä goretexia

Viime viikonloppuna kevät saapui virallisesti, sillä silloin aurinko paistoi ensimmäistä kertaa lämpimästi. Paistaminen onkin sitten jatkunut koko viikon (ihanaa!). Tässä näkyvät tulokset, nappasin kuvan matkalla kännykällä, koska kamera ei sattunut mukaan...




Että nyt sitten niitä goretex-kenkiä kaivattaisiin. Tai kumisaappaita. Tai veneitä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Työtä siellä ja työtä täällä

Työ on ihmisen elämässä niin tärkeää, että sihen viittaamia sanontoja on olemassa paljon. Koska koulu on lapsen työtä ja opiskelu on opiskelijan, näin hommien jälleen kasaantuessa minusta tuntuu muutama sanonta hyvältä samaistumiskohteelta.



Toinen työ on toisen työn lepo - Tätä ovat isovanhempani viljelleet siihen malliin, että siitä on serkuspiirissä tullut jo hauska sisäpiirivitsi. Mutta mitä enemmän tajuan maailmasta, sitä enemmän ymmärrän myös tätä sanontaa. Erityisesti omaan kotiin muuttaminen on tehnyt sanonnasta totta. Voi, kuinka olenkaan onnellinen, jos voin pitää taukoa lukemisesta siivoamalla tai viemällä roskat! Ja kuinka kivaa onkaan mennä kesätöihin, jolloin ei tarvitse ajatella opintoja pätkän vertaa - ja kuinka kivaa onkaan sitten aloittaa lukeminen jälleen elokuussa.

Työ ei tekemällä lopu - Tätä en haluaisi allekirjoittaa, sillä alitajunnassa on monesti monien töiden välissä suloinen toive siitä hetkestä, kun kaikki hommat olisi tehty, koko asunto olisi siisti, olisin kerrannut ja lukenut ja tehnyt kaikki opiskeluhommat, jääkaappi olisi täynnä ruokaa, olisin lukenut kaikki "nämä on luettava joskus"-kirjat, olisin katsonut kaikki "nämä on joskus katsottava yleissivistyksen vuoksi"-elokuvat, olisin soittanut kaikille niille, joiden yhteydenpidosta olisin tuntenut huonoa omaatuntoa... Mitäköhän minä sitten tekisin? Istuisin ja tuijottaisin seinää?



Raskas työ vaatii raskaat huvit - Hetkinen... tätähän käytetään tekosyynä esimerkiksi silloin, kun juodaan änkyräkännit. Voihan tämä pitää paikkansa, mutta monesti itse ainakin raskaan työn keskellä toivon hetkeä, jolloin voisin vain olla ja tehdä, mitä mieleen juolahtaa.


Laiska töitään laskee - Niin se vain on, että laskemisesta ei enää ole mitään hyötyä, toisin kuin silloin, kun "Veli ei ole muuta kuin pistänyt pyykkikoneen pyörimään, mä olen siivonnut keittiön tänään kaksi kertaa, nyt on kyllä sen vuoro!"

Niin, ja tietenkin työ tekijäänsä kiittää - Varsinkin, jos tentistä tulee hylätty.



Kuvat täältä ja täältä.
 

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kuinka tutustuin Tukholmaan

Lupasin alkuviikosta kertoa teille, kuinka tutustuin erääseen toiseen kaupunkiin. Itse asiassa tutustuin kahteen: Helsinkiin ja Tukholmaan. Lyhin reitti olisi tietenkin ollut Turusta Tukholmaan, mutta lyhin ja nopein reitti ei välttämättä ole aina se paras.

Kyseessä oli lomaristeily ja olin aivan innoissani, sillä matkaseuralainen oli mitä parhain (poikaystävä) ja samoin matkakohde. Kävin viimeksi Tukholmassa noin 30-40 cm lyhyempänä, joten muistikuvani kaupungista olivat vähintäänkin hatarat. Ensin mentiin kuitenkin Helsinkiin, ja sieltä bongasin jotakin Turkuun liittyvää:




Kun Turkua sanotaan Pohjolan Roomaksi, on Tukholma Venetsia. Tukholmassa on hirvittävästi saaria ja kauniita jokia ja siltoja. Ja voi, mitä taloja... en tiennytkään, että Tukholman vanha kaupunki on näin hieno:


Aivan niin kuin vaalea talo olisi levinnyt oikealle kasvattamalla viereiseen taloon tuollaisen ulokkeen!

Päivä oli loistava turisteille (ja tietysti kaikille muillekin, paitsi niille, jotka joutuivat viettämään sen yksin sisällä toimistohuoneessa tai koulussa), sillä aurinko paistoi ja pakkasta oli vain pari astetta. Tutkailimme kauppoja, taloja, kujia ja kävimme myös Nobel-museossa kuulemassa, kuka tämä herra Nobel oikein oli, ja millä tavalla hän liittyy palkintoihin. (Museo löytyy vanhasta kaupungista aivan kuninkaanlinnan läheltä).




Sitten kävimme myös kirkossa, jossa Viktoria ja Daniel vihittiin viime kesänä. En tunnusta katsoneeni häitä kokonaisuudessaan ja sitten vielä uusintaa seuraavana päivänä. En myöskään ostanut tavoistani poiketen yhtään Ilta-Sanomia tai Iltalehtiä viime viime kesänä häiden aikoihin...




Uskomatonta, että Tukholma on niin lähellä Turkua, että sinne pääsee yhdessä yössä parilla kympillä! Mutta satamakaupungin eduista täytyy kirjoittaa aivan oma päivityksensä. Reissu oli kuitenkin mahtava, ja kaupunki oli tutustumisen arvoinen - niin paljon, että sinne täytyy mennä joskus uudelleen pidemmäksi aikaa.