torstai 29. syyskuuta 2011

Kaavoissa

Onpa omituista, kuinka elämä on joskus vain asioiden jonossa hoitamista: pyykinpesuainetta kaupasta, ruotsin tehtävät, siivous, ruokaa, normaalien nettisivujen läpikäynti, englannin tehtävät, ruokaa...

Tänään poljin sateessa pitkästä aikaa, sillä Turun syksy on ollut pitkää jo aurinkoista. Yliopistolla oli kylmä ja täytyi laittaa kaulahuivia tiukemmalle. Myös Aurajoen sorsat kyhnöttivät surkeina joessa - taisivat nekin tietää, että kun menee lähemmäksi toista, se lämmittää myös itseä.




Jos tottuu samoihin rutiineihin, niin tottuu myös kulkemaan aina samoissa paikoissa. Joskus tuntuu, että voi kulua viikko niin, että olen kulkenut ainoastaan kodin, yliopiston, ruokakaupan ja ehkä keskustan väliä. Huomasin sen tänään pyöräillessäni kauemmas kuin yleensä; "Hei, tämäkin alue kuuluu Turkuun! Täällä on tällaisiakin paikkoja ja taloja!" Seuraava esimerkki jo vähän hävettää: nimittäin huomasin tämän myös, kun näin jonkin aikaa sitten kaksi lasta pyöräilemässä yliopistoalueella. Ei-turkulaisille voisin kertoa, että kampusalue on melko laaja, ja aivan vieressä ei ole yhtäkään peruskoulua. Siksi hämmästyin suuresti nähdessäni nämä kaksi poikaa ja päätin, että nyt täytyy muuttaa hieman kulkureittejä, jos lastenkin näkeminen on jo omituista!




Vaan eipä muuta tänään. Aion pyrkiä täydestä kangistumisesta pois sillä, että lähden kakkukahville Aschanille enkä avaa tietokonetta enää koko iltana. Ehkä voisin myös pysähtyä ihan sillä tutulla reitillä katsomaan jotain tavallisen tylsää asiaa ja etsiä siitä jotain, mitä en ole koskaan aiemmin huomannut. Sillä niitä asioita riittää, suosittelen kokeilemaan!

maanantai 26. syyskuuta 2011

Alkamisen vaikeus

Kerran kuulin eräältä keski-ikäiseltä tällaisen kommentin: "Kolmekymmentä vuotta sitten opiskelijoita ahdisti suuri työmäärä, nyky-opiskelijoita ahdistaa tekemättömien töiden suuri määrä."

Ymmärsittekö eron? Siis sen, että nykyään opiskelijat ahdistuvat siitä, kun pitäis tehä sitä ja sitä, ja ennen ahdistuttiin siitä, että työt eivät loppuneet, vaikka kuinka teki.


No joo, aika kultaa muistot ja muuttaakin niitä - en usko, että opiskelijoilla on enne ollut sen enempää hommia kuin nykyään. Pikemminkin päinvastoin. En tietenkään voi olla varma, sillä en opiskellut kolmekymmentä vuotta sitten, mutta ainakin alakoulussa opetetaan nykyään kakkosluokkalaisille sitä, mitä jopa minulle on opetettu vasta viidennellä. Kuitenkin lausahduksessa on pointti, joka mielestäni pitää paikkansa (ja varmaankin piti myös kolmekymmentä vuotta sitten).

Pitäis tehdä on yleisempi sanonta kuin tajuammekaan. Sen käyttämistä ei edes huomaa: "Pitäis mennä kauppaan, pitäis lähtee lenkille, pitäis tehdä ruotsin aine, pitäis mennä jo nukkumaan, pitäis lukee ne kaikki klassikkokirjat ja katsoa klassikkoelokuvat, pitäis välillä käydä ulkonakin, pitäis lukee "Tuotantotalouden perusteet", pitäis raahautua tänäänkin luennolle." Aiheesta saisi laajemmankin psykologisen pohdinnan aikaiseksi, mutta päätin kuitenkin keskittyä Pitäis-verbin opiskelu-yhteyksiin. :)


Opiskelijoilla on aika usein tietynlainen puhetapa opiskelujen suhteen: valitellaan töiden suurta määrää, sitä ettei ehditä tekemään mitään muuta, harmitellaan, kuinka jälleen tuli uusi kirja luettavaksi ja mietitään, miten ihmeessä sekin ehditään lukea ennen tenttiä, eihän vuorokaudessa ole tunteja kuitenkaan enempää kuin 24 ja niistä kymmenen käytetään mielellään nukkumiseen. Tässä ei ole mitään väärää, enkä todellakaan väitä, etten itse valittaisi aivan yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin. Tällainen diskurssi (ha, yliopistosanoja!) ehkä myös lisää opiskelijoiden yhteishenkeä ja on myös suomalaista kulttuuria. Toisaalta kuitenkin olen alkanut miettiä, kuinka se vaikuttaa omaan asennoitumiseeni - kun ajattelen kaikista opiskelujutuista, että ne pitäis tehdä, niiden aloittaminen tuntuu entistä hankalammalta. Jos tehtävänä on vaikka kirjoittaa pari sivua tietokoneella, saatan ennen aloittamista surffailla helposti pari tuntia ja antaa huonon omatunnon jyskyttää takaraivossa. Sillähän niistä hommista tehdäänkin helpompia, huoh...


Olen pari kertaa ihan tietoisesti ajatellut ennen lukemisen aloittamista että "Jes! Kohta saan taas opiskella ja opin paljon uutta!" Epäaitoa, ehkä, mutta pakko myöntää, että ainakin minulla se madaltaa aloittamisen kynnystä. Ihmeellistä, että itseään voi motivoida noinkin pienellä huijauksella ajatuksella. Suosittelen kokeilemaan!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Nähty!

No niin. Tämä demokratian kannattaja ei tietenkään katsonut toissakesänä kyynelsilmin tuntikausia kestäneitä naapurimaan kuninkaallisten häitä. Hän ei myöskään tuijottanut viime keväänä opiskelukaverinsa kanssa innokkaasti Englannin kuningashuoneen ehkä suurinta tapahtumaa sitten Dianan...


Mutta hän myöntää sentään, että hoiti itsensä eilen Arkenille, seisoi siellä väkijoukossa ja odotti noin puoli tuntia Victoriaa ja Danielia, jotka lopulta saapuivat kävellen Piispankatua pitkin. Victorialla oli hirmuisen korkeat korot, joilla oli varmasti mukavaa kävellä mukulakivillä. Mutta oikein edustava ja sydämellinen pariskunta, pysähtyivät juttelemaan lasten kanssa ja hymyilivät kaikille. Kamera oli jäänyt kotiin, joten saatte ainoastaan suttuisia kännykkäkuvia.





Myönnetään, että olin aika fiiliksissä. :)

Aiheesta myös täällä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kuninkaallista

Huomenna tulee Turkuun julkkiksia naapurimaasta, oikein kuninkaallisia! Itselläni ohjelma on hyvinkin kiireinen opiskelujen kanssa, mutta täytyy yrittää ehtiä jossain välissä paikalle. Prinsessa Victorian ja prinssi Danielin Turun-vierailun ohjelma löytyy täältä.


Kuvat Wikimedia commons

lauantai 17. syyskuuta 2011

Luentomaneereja

Luento-opetus on yliopistossa luonnollisesti se kaikista yleisin opetusmuoto, riippuen tietenkin vähän opiskelualasta. Suurimmalle osalle opiskelu on kuitenkin lähinnä luentoja ja tenttejä, joskus joku satunnainen seminaari.

Luennot voivat herättää monenlaisia tunteita; välillä sinne raahadutaan kiireessä, myöhässä, hengästyneenä ja väsyneenä, istahdetaan tuoliin ja toivotaan, että pelkkä paikalla oleminen kehittäisi jotain, opettaisi minulle jotain, vaikka en jaksaisikaan keskittyä ja kuunnella ollenkaan, saati sitten kirjoittaa muistiinpanoja.
Luennolle saatetaan mennä myös ajoissa, rauhassa, kynät terotettuina ja muutenkin korvat höröllään uusia ajatuksia odottaen. Luento voi sitten vastata näihin odotuksiin tai lopahduttaa innon.




Yksi tärkeimmistä asioista, johon kaikki kiinnittävät huomiota, on tietenkin luennon pitäjä. Luento ei yleensä ole millään tavalla toiminnallinen oppimisen muoto - usein siellä istutaan vain paikallaan monta tuntia ja kuunnellaan luennon pitäjää. Luennoitsija voi olla hyvä ja pedagogiaa ymmärtävä - hänen powerpointtinsa (kyllä, en muista yhtäkään luentoa ilman powerpointtia) voivat olla kiinnostavia ja hyvin sekä ytimekkäästi tehtyjä. Tällainen henkilö saa opiskelijat helpommin kiinnostumaan ja seuraamaan.
Luennon pitäjä voi myös olla tutkija, jonka työhön vain kuuluu pakollisena tietyn luentomäärän pitäminen vuosittain. Jotkut vaikuttavat siltä, että heidät on haettu jostain kellarin tutkimuskammiosta, puhallettu päälimmäiset pölyt pois, annettu aihe ja heitetty luentosalin eteen puhumaan. Tällöin tulos on myös sitä luokkaa - jos ihmisen intohimona on tutkiminen eikä suinkaan opettaminen, saattaa hän esimerkiksi ottaa tuolin, nojata seinään ja puhua puolitoista tuntia jostain lähes täysin käsittämättömästä. Ei tietenkään aina, mutta näitäkin on.




Yksi asia, mihin opiskelijat väkisinkin kiinnittävät huomiota, ovat luennon pitäjien maneerit. Joku saattaa pyörittää käsiään koko ajan ympäri, joku toistaa samoja lauseita "ymmärsittekö? ymmärsittekö?", joku kävelee vauhdilla salin päästä päähän jatkuvalla teholla. Kerran aloin kaverini kanssa laskea, kuinka monta kertaa eräs luennoitsija pyöräyttää käsiään yhden luennon aikana. Lopetimme laskemisen joskus kymmenen minuutin jälkeen, kun tukkimiehen kirjanpidossa oli jo noin kaksikymmentä merkkiä. Mutta luennoitsijat, älkää käsittäkö tätä väärin! Maneerit tuovat esiin persoonaa, ja se on hyvä - joskus persoonattomassa tieteessä, jossa kaikki täytyy olla yleisesti määriteltyä ja samanlaista, tällainen ainoastaan piristää mieltä.


kaikki kuvat weheartit.com


Toinen asia, mitä mietin tällä viikolla, on luentojen tiukat normit. Turussa on myrskynnyt lähes koko viikon, ja eräänä päivänä kiirehdin luennolle jättämättä takkiani ja sateenvarjoani naulakkoon. Istuin tuoliin ja päähäni pälkähti ajatus: mitä, jos laittaisin hatun päähäni, avaisin sateenvarjon ja istuisin muina miehinä kuuntelemassa luentoa? Haluaisin nähdä, kuinka ihmiset tai luennoitsija siihen reagoisivat! Tai entä, jos kesken tieteellisten metodien opettelun nousisin ylös ja huutaisin jotain täysin asiaankuulumatonta, kuten "Minä ainakin aion syödä tänään pussillisen karkkia!" Olisi mielenkiintoista asentaa kamera saliin, toteuttaa tällainen ja tutkia, kuinka ihmiset reagoisivat. Graduaihe löydetty! Harmi vain, että se ei ihan suoranaisesti liity alaani :D. Ehkäpä näistä normeista johtuen myös luennoitsijoiden on joskus vaikeaa saada vastauksia luennon lomassa esittämiinsä kysymyksiin - ihmiset ovat niin tottuneita istumaan hiljaa ja kuuntelemaan, että aktivoituminen ei meinaa onnistua, sillä se "ei kuulu" tilanteeseen.

allekirjoittanut kävi kuluneella viikolla viidellä luennolla.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Tilataiteellista

Nyt kun syysmyrskyhurrikaani riehuu Turussa (ainakin Ilta-sanomat uutisoi tämän sadekuuron hurrikaaniksi), voi mieltä piristää taiteellisilla muistoilla alkusyksyn päivistä, jolloin aurinko paistoi ja kuvia saattoi ottaa vastavaloon:


Siellä niitä on, ankkoja keskellä jokea.



Taiteellisia juttuja voi käydä myös katselemassa Turun taidemuseosssa Créme de la Créme -näyttelyssä, jossa on kaikenlaisia tunnettuja suomalaisia taideteoksia. Näin opiskelijavinkkinä voisin sanoa, että ilmaiseksi pääsee perjantaisin kello 16-19.

Sitten kumpparit jalkaan ja tyrskyihin!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Torstai > Perjantai


Opiskelijat ovat ihan oma juhlijaryhmänsä, ja baareille ehkä se kaikista tuottoisin. Opiskelijat kiertävät ympäri maata opiskelujen, kodin ja ekskujen vuoksi, joten perjantai on heille hyvin huono juhlapäivä. Tämän vuoksi bilepäiväksi on vakiintunut torstai, ja torstaina ovat kaikki suurimmat ja parhaimmat tapahtumat. Tämän vuoksi myös kaikista huonoimmaksi luentoajaksi on vakiintunut perjantai-aamu. Akateemiseen vapauteen vedoten on helppo painaa herätyskello sammuksiin seitsemältä, kun ei jaksa herätä neljän tunnin yöunien jälkeen. Ja kukapa jaksaisi?

 

Ominaista suomalaiselle opiskelijalle on monesti runsas alkoholin käyttö. Kuitenkin joukkoon mahtuu myös paljon niitä, jotka ottavat kohtuudella tai jotka eivät ota ollenkaan. Itse en esimerkiksi yleensä ota kuin yhden tai kaksi. Toinen asia, mistä opiskelijajuhlijan varmasti tunnistaa, ovat haalarit. En käsitä ihmisiä, jotka eivät halua haalareita, koska ”ne ovat rumat”. Haalarit ilmaisevat kuulumista joukkoon – oman ainejärjestön tai alan joukkoon ja lopulta suureen joukkoon nimeltä opiskelijat. On hienoa pukea haalarit päälle ja lähteä ulos kavereiden kanssa, joilla on myös haalarit. Silloin on konkreettisesti yksi liikkuva osa sitä paljon mainostettua opiskelijaelämää. 



Luulen, että kun ihmisellä on haalarit, hän itse sallii ja hänelle sallitaan tietynlainen käytös. On eri asia maata puistossa haalareissa kuin tavallisissa vaatteissa. Jos joku makoilee haalareissa, ohikulkijat saattavat naurahtaa ”Tuo on sitä nuoruutta”  - kun taas tavallisissa vaatteissa makoileva on ehkä säälittävä, vähän nolo tai pelottava tilanteesta riippuen. Haalarikäytöksessä on hyviä ja huonoja puolia. Huonoihin lukeutuu huono käytös – tämän vuoksi moniin baareihin ei pääse haalareissa ollenkaan tai ainakaan kaikkina päivinä. Hyviin lukeutuu rentous – ihmiset juttelevat helposti toisilleen ja haalareista saa oivan avauspuheenvuoron: ”Mitä sä opiskelet?” ja heti ollaan samaa porukkaa! Ihmiset eivät ehkä myöskään stressaa omasta ulkonäöstään yhtä paljon, kun heillä on haalarit – tässä nyt ollaan kaikki vähän samannäköisiä, mitäs sitä turhaan huolehtimaan! Meininki kun on kaikista tärkeintä. Ja musiikki.



Ja hyvä porukka.
 

lauantai 10. syyskuuta 2011

Kakkuviikonloppu

Viikonloppuisin opiskelijankin on hyvä tehdä jotain muuta kuin opiskella. Rentoutua voi monella tavoin, esimerkiksi viettämällä tyttöjen illan leipomisen merkeissä. Ja voiko mikään näyttää paremmalta kuin nämä marengit?

Hyviä!
Kuitenkin joskus ruoka- ja leivontaohjeiden tulkitsemiseen ei riitä edes yliopistotason koulutus. Tieteellisessä tekstissä on se hyvä puoli, että yksi termi tai käsite tarkoittaa aina samaa asiaa - mutta kun otetaan kaksi leivontakirjaa, termit saattavat mennä suloisesti sekaisin. Tänään leivontakirjassa luki "vatkaa kanamunat ja lisää niihin neste." No, vatkasimme kanamunat sähkövatkaimella, kunnes luimme ohjeet pari kertaa uudestaan - huomataksemme, että kanamunat olisi todennäköisesti pitänyt vain sekoittaa haarukalla. Ohjeen tulkinnassa ja lukemisessa tapahtui muutenkin noin kahdeksan virhettä, joista osa johtui kyllä siitäkin, että emme lukeneet ohjeita etukäteen. Hahaa, fiksut opiskelijat - ja yksi valmistunut! - unohtivat ohjeen, joka on opetettu jo alakoulussa: Lue tehtävä aina ensin ja varmista, että ymmärrät sen.

No, monen mutkan jälkeen siitäkin tuli lopulta kakku - tosin ei ihan sellaista kuin kuvassa!



keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Älä aja ilman kypärää

Huomasin tänään rikkovani ainakin kolmea pyöräilysääntöä yhtä aikaa:
1. Pyöräilin ilman kypärää
2. Pyöräilin väärällä puolella katua
3. Pyöräilin jalkakäytävällä

Tätä aiheuttaa kiire, syksy ja sen sateet. Huomasin eräästä tuulenpuuskasta olevani jälleen Turussa - tämä on todella rannikkokaupunki, jossa tuuli on jotain aivan eri luokkaa kuin sisämaassa! Minä oikein siis horjahdin pyörällä. Onneksi en sentään kaatunut - nyt täytyy löytää se kypärä, joka hukkui muutossa, ja vähän äkkiä. Tänään oli myös ensimmäinen oikeasti kiireinen päivä - yliopistolla tuli vietettyä aikaa kahdeksasta neljään ja syömiseen jäi siinä välissä noin kaksikymmentä minuuttia. Sen jälkeen juoksin kaupassa ja kaikkialla. Lisäksi tähän asti olen opiskelujen suhteen elänyt iloisessa kesän jälkeisessä hitailussa. Tänään se loppui rytinällä, kun tekemistä ensi viikoksi on enemmän kuin tunteja. Juhuu!

Tämä kuva kyllä romantisoi syksysateita melko lailla.

Mutta oikeastaan oikeasti juhuu. Kyllä sitä tuntee taas saavansa aikaiseksi kaikkea, kehityttyä ja ehdittyä tekemään vaikka mitä, kun alkaa todellinen opiskelija-arki. Lisäksi se helpottaa oloa ja sopeutumista tänne, kun elämä alkaa rullata itsestään ja en ehdi istua yksin hiljaisessa kämpässä.

Nyt on siis aika terottaa kynät (tai siis ostaa lyijyt), linkittää kansiossa paperit oikeiden kurssien kohdalle, hankkia kirjoja (vielä niitä saattaa saadakin kirjastosta) ja harjoitella istumista. Ehkäpä alan olla oikealla tavalla virittäytynytkin uuden tiedon pohtimiseen.

 Kuvat weheartit.com, toista hieman muokattu :D

tiistai 6. syyskuuta 2011

Hippadaa!

Heissan, täällä ollaan jälleen! Viikko on kulunut ja Turun kämppä alkaa näyttää hieman enemmän taas tutulta. Haju ei ole enää outo, tavarat ovat löytäneet paikkansa ja olen ostanut kukkia. Siitähän se koti lähteekin jo syntymään. Ainoastaan muiden ihmisten äänet puuttuvat - mutta sitäkin paikkaa hetkittäin äänekäs naapuri, joten ei hätää. :)

Viikonloppuna päätinkin mennä kotikaupunkikäynnille, joten aiemmin mainitsemani Taistelu-produktio jäi minulta näkemättä. Ei minulla kyllä ollut lippuakaan, joten se ei haittaa - toinen syy, miksi se ei haittaa, on esityksestä kuulemani kommentit. Moni kaverini kävi sen katsomassa ja sanoi, että koko esitys oli melko nopeasti kasaan kyhätty, huono, vaikeaselkoinen ja tylsä. Hyvä puoli oli kuulemma sitä varten sävelletty musiikki. Mitä mieltä te olitte, oliko paljon mainostettu esitys mainostuksen arvoinen?

Tänään nyt ei oikeastaan ole mitään muuta sen ihmeempää kertoa, kuin että täällä ollaan vielä! Viime viikko meni hieman kulttuurishokissa, mutta nyt olen sitäkin valmiimpi jälleen tutkailemaan Turkua ja opiskelijaelämän kiemuraisuuksia. Huomenna jatketaan!