torstai 31. toukokuuta 2012

Lomaloma

Nyt laakaa projektit hetkeksi kun juoksen niitä pakoon Roomaan! Oi oi kuinka ihanaa...




Jotkut lukijat ehkä muistavat, että olen käynyt Roomassa jo kahdesti aiemminkin. Osa voisi siis ajatella, että miksi lähteä samaan paikkaan jo kolmatta kertaa peräkkäin. Mutta kai te olette kuulleet tämän sanonnan: "A lifetime isn't enough to see everything in Rome..."

tiistai 29. toukokuuta 2012

Läntisen pitkäkadun olemus

Eräänä keväisenä päivänä jonkin aikaa sitten kuljin Läntistä pitkäkatua pitkin. Siinä kulkiessani tulin siihen tulokseen, että katu on niin erikoislaatuinen, että se ansaitsee aivan oman päivityksensä ja huomion Turun kaduista. Onhan siellä kuvattu jopa Varestakin.

Jos vaikkapa tulee rautatieasemalta, voi vilkaista ensin toiseen suuntaan ja todeta, ettei tämä pätkä Pitkäkatua vaikuta niin kiinnostavalta....




...Ja sen jälkeen voi kääntyä katsomaan toiseen suuntaan, jossa korkeat kerrostalot muodostavat väliinsä syvän käytävän. Tuon kadun olemusta on lähdettävä tutkimaan!




Kun uskaltautuu käytävään ja ohittaa Siwan, jonkun ravintolan ja erikoisia keräilytavaraliikkeitä, törmää taloihin, jotka ovat kuin jostain toisesta maasta. Eihän Suomessa ole näin kauniin värisiä kivitaloja! Viereen on säästetty jokin puutalokin, jes!




Taloja ei kuitenkaan kannata ihastella liikaa, sillä on varottava liikennettä, joka on maanalaisen parkkipaikan suuaukolla. Jos on siis autolla liikkeellä, voi parkkeerata Taidemuseon alapuolelle PLouhiin. Takana siintää myös kyseisen museon uudisosa.




Selvittyään liikenteestä voi todeta, että ollaanhan sitä kuitenkin Suomessa ja Turussa, sillä on tänne yksi laatikkokin rakennettu. Takana oleva hotelli näyttää silti ihan rantalomakohdehotellilta.




Mutta kaikista komein talo on silti siinä vieressä, joten ei kannata tuhlata liikaa aikaa laatikoiden kauhisteluun.




Talojen jälkeen huomio kiinnittyy kuitenkin väkisin liikkeisiin, joiden näyteikkunat on peitetty. Tällä kadulla näitä aikuisviihdeliikkeitä on ainakin neljä, joten oikeastaan tämä on Turun punaisten lyhtyjen alue...




Ja kun Läntinen Pitkäkatu lopulta päättyy ja seisoo bussiasemalla, voi kääntyä katsomaan taakseen ja pohtia: "Oliko se nyt muka niin pitkä katu?"



lauantai 26. toukokuuta 2012

Mikä on muuttunut?


Jostakin saapui se kesä viimein!



Olemme viimeiset kaksi päivää kiertäneet kaupunkia kävellen poikaystäväni kanssa. Löysimme noin seitsemäkymmentä uutta, ihanaa ja kaunista paikkaa tästä kaupungista, jota sentään olen kiertänyt jo kohta kaksi vuotta.

Olemme ihastelleet katuja ja puistoja, tajunneet, kuinka monta vanhaa puu- ja kivitaloa tässä kaupungissa onkaan sekä ihmetelleet, miksemme melkein koskaan vain kiertele tällä tavalla. Kuinka hauskaa onkaan lähteä piknikille, pistäytyä jokilaivalla, mennä kiinnostavia portaita pitkin ja katsoa, mihin ne johtavat, poiketa pieniin puoteihin asuinalueilla, käydä viimeinkin niissä museoissa, joista on puhuttu ainakin vuosi...

Totesimme, että talvella tämä kaupunki on nihkeä. Talvella liikkuminen on niin ärsyttävää loskaisessa Turussa, ettei huvita lähteä minnekään - kirjasto ja ilmainen lainadvd ovat paljon houkuttelevampia vaihtoehtoja. Vaan kun saapuu kesä, koko kaupunki muuttuu ihmisiä myöten. Turusta tulee jotain todella hienoa ja kaunista. Muistin jälleen sen, mikä kiinnitti huomioni silloin pääsykoepäivänä: "Turkuhan on todella kaunis kaupunki!" Jos et usko, niin mene katsomaan.



Melkein ei edes tekisi mieli lähteä.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Projektiladattu bloggari

Kylläpä sitä on hauskaa istua kotikaupungissa siinä samassa paikassa, jossa istui kahdeksantoista vuotta elämästään. Nyt varsinkin, kun olen saanut kesän ajaksi kirjoituspöydän sinne, missä minulla se ennen oli - voin tuijotella tuttua maisemaa.

Se rauhoittaa niinä hetkinä, kun alan ajatella projektientäyteistä elämääni. Kuinkakohan sitä aina onnistuu? Kun saa yhden projektin päätökseen, niin kesken on ainakin kolme muuta ja yhtä monta odottaa aloittamista. Tälläkin hetkellä minun täytyisi siivota kaikki kahden kaupungin tavarani ja keksiä, miten veisin osan kirpputorille jompaan kumpaan kaupunkiin. Sitten tietysti pitäisi tälläkin hetkellä rapsuttaa sitä tapettia. Ja yhtäkkiä muistin, että minullahan on vielä tenttikin ylihuomenna. Ja perunatkin pitäisi istuttaa ulos, vai onko se liian myöhäistä kesäkuussa?

Mutta ehkä juuri siksi ihmiset lähtevät lomalle - missään muualla ei saa rauhaa jatkuvista projekteista. Ja vaikka yksi projekti olisi loman suunnittelu, niin kai sen voi jättää suunnittelemattakin, ja mennä virran ja muistin mukana. Sillä tuttuun paikkaan olen taas lähdössä ensi viikolla....






No, arvauksia?

lauantai 19. toukokuuta 2012

Täysin toisaalla ajatuksissaan sekä ravintolapäivä

En ole viime päivinä ehtinyt ajatellakaan Turkua, sillä kaikki ajatukseni ovat keskittyneet pieneen pintaremonttiin tutun luona....



Mikä mahtava keltainen retrotapetti löytyikään ykköskerroksen alta! Revin kuitenkin senkin pois.

Voisin siis pikemminkin kertoa, kuinka tutustuin tapetinpoistoon. Ja koska tämä ei ole tapettiblogi, niin en taida kertoa kuin sen, että kaiken a ja o on tarpeeksi vettä.


Sen verran kuitenkin voisin sanoa Turusta, että siellä vietetään tänään ravintolapäivää! Se tarkoittaa sitä, että kaupunki täyttyy tavallisten kansalaisten perustamista pop up -ravintoloista. Käy lukemassa lisää täältä ja lähde maistelemaan!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kummottist on pääsy tapahtuun!

En edes ole huomannut, kuinka salakavalasti se on käynyt.

Nimittäin se, että olen tottunut konditionaali-imperfektiin.

Juuri siihen turun murteen piirteeseen, jota niin kovasti kammoksuin, naureskelin ja pidin omituisena, täysin kaikkien kielioppisääntöjen vastaisena.

Milloin se tapahtui? Ehkä eilen, kun katselin Ruutu.fi:stä jotain hölmöä tositv:tä, jossa sanottiin "miettisin". Mielestäni se ei ollut väärin vaan oikeastaan osoitus siitä, että ihminen osaa puhua nykysuomea. (okei, se sarja oli "Suomi-tytöt New Yorkissa.").

Itse en käytä tätä vielä kuitenkaan....

... enhän?


Siinä teil tuRUUn mUrret.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Millainen Turku, sellainen mieli

Kun kevät alkaa jo olla pitkällä, alkavat myös opiskelijoiden opinnot lähestyä loppuaan. Ennen lomaa on luentoja tipotellen, enää muutama siellä, yksi tuolla... Kaupunki alkaa oudolla tavalla hiljentyä, vaikka se samaan aikaan herää - sillä vaihto-opiskelijat katoavat omiin maihinsa, kukin nuori opiskelija omaan kaupunkiinsa. Kaikki ne, joihin törmäsi päivittäin luentosaleissa tai vähintään aulassa, ovat jo jossakin muualla, kesätöissä tienaamassa.

Muutoksen makua.




Minäkin kävin Clas Ohlsonilla ja ostin viisi muuttolaatikkoa. Ne vanhat olen heittänyt viisaana ja kauaskatseisena ihmisenä pahvinkeräykseen viime syksynä, joten ei auttanut kuin ostaa uusia. Toki nuo tavaroiden kuljettamiseen tarkoitetut vaikuttavat hieman paremmilta ja kestävämmiltä kuin ne edelliset, jotka oli haalittu kokoon supermarkettien aamuhyllyttämisestä. "Hei saako näitä ottaa? Vähän pieniä ehkä muuttamiseen, mutta no joo..."




Ja jotenkin on jälleen haikeaa. Kaupunginvaihto on toisaalta ihanan virkistävää, mutta silti siinä tuntuu olevan aina jotakin lopullista. Minä olen aina ollut jonkinlaiseen lähtöhaikeuteen taipuvainen persoona. Jo aivan pienenä muistan huokailleeni tunteikkaasti, kun serkut lähtivät mökiltä takaisin kaupunkiin. Saatoin jäädä yksin tallustelemaan marjapuskien väliin pitkäksikin ajaksi - ihan vain haikeuden vuoksi. Sitten sama haikeus iski, kun olin itse lähdössä ja rakas mökki jäi tyhjäksi ilman yhtäkään asukasta. On ollut lomamatkoja, jolloin olen ikävöinyt kotia jo ennen lähtöä - ja viikon kuluttua olen jälleen haikeana tuijotellut Lontoon tai Gran Canarian katuja viimeisenä päivänä. Nykyään osaan jo suhtautua lähtöihin toisinaan hieman vähemmän tunteellisesti (mikä on hyvä, sillä lähtöjä on keskimäärin kaksi viikossa), mutta tällaisina päivinä, kun siitepöly kasvaa ja taivas on haalean kevätsininen, ilmaantuu tuo vanha haikeus jälleen jostakin...


Toisinaan tuntuu siltä, että voisin kuvata koko kaupungin, sillä rumasta loskakasasta sulaa jotain ihmeen kaunista.


Viime vuonna kirjoitin, että olen kokenut käsittämättömiä onnellisuuden hetkiä saapuessani takaisin kotikaupunkiin. Tänä vuonna olen kokenut myös Turussa muutaman sellaisen erikoishienon hetken, jolloin olen ajatellut, että tämä kaupunki on mahtava. Minulla on täällä jotain omaa. En ole enää pelkkä kaupunkiinmuuttaja vaan jo jotain enemmän. En ehkä turkulainen, mutta Turun kaupunkilainen.

Niin tuli haikeiltua kävellessä vaihtarikaverin kanssa jokirantaa. Ja koska sää on ollut mahtava, ovat haikeilutkin kuitenkin positiivisia. Ostettiin toki jäätelöt ja ihasteltiin jokea, joka kimalteli niin kauniisti, niin kauniisti...




lauantai 12. toukokuuta 2012

Akateeminen aurajokilaivuritutkinto

Turun suurin opiskelijatapahtuma on jokakeväinen AATU, jossa saa helposti ja nopeasti yhdessä illassa suoritettua itselleen kapteenitutkinnon. Ideana on lyhyesti sanottuna se, että opiskelija kerää porukan, ostaa lipun, hakee kartan, johon on merkitty kaikki juhlintaan osallistuvat ravintolat, ja lähtee kiertämään kavereidensa kanssa. Jokaisesta paikasta saa leiman karttaan ostamalla juoman. Leimoja tulee kerätä 10 kpl (miesten 12) tietyssä ajassa, minkä jälkeen saa Kapteeni-haalarimerkin. Tapahtumassa on yhdistetty mukavasti Turulle ominaiset jokiranta- ja opiskelijakulttuurit.

Voisin kirjoittaa tähän kohtaan myös opiskelijoiden turhan suuresta alkoholinkäytöstä, rymyämisestä, alkoholisoitumisesta ja sen semmoisesta, jotka ovat ihan oikeasti ongelmia, mutta taidan jättää sikseen. Aatun voi suorittaa myös syömällä kerrosaterioita tai juomalla limpparia tai kahvia, joten pakkojuottamista se ei ole. Lisäksi tämä päivitys saisi ihan toisenlaisen maun, joten keskitytään siihen, kuinka hauska tapahtuma oli - varsinkin, kun sää oli mitä kesäisin!






Jo päivällä jokirannassa oli lupaavaa kuhinaa ja paljon erivärisiä haalareita. Suosituin aloituspuheenvuoro tuntemattomien kanssa on yleensä seuraavanlainen: "Hei, mitäs te valko/sini/puna/kelta/musta-violetti-haalariset opiskelette?" Jos joskus näet haalarijalkaisen opiskelijan ja haluat esimerkiksi iskeä hänet, on kaikista turvallisinta aloittaa juuri noin. (Tosin minua ei kukaan ole iskenyt näin, olen löytänyt sen ihanan tyypin jo kauan ennen haalareita. Onneksi sitaattia voi käyttää ihan myös kaverimielessä, niin kuin aina käytetäänkin.)





Päädyin toki Aatussa kulkemaan myös Förillä, joka on siis Aurajoen rannalta toiselle kulkeva (ilmainen) lautta.


Kaksi sorsaa autuaan tietämättöminä ympärillä pyörivästä kuhinasta.



Jokilaivoihin oli tunkua, mutta sekaan mahtui kuitenkin. Ja oi, mikä aurinko!

Illalla väsyneet opiskelijat kulkivat kotiin tietenkin Mantun grillin kautta (vaikka satoi. Ja minä en olisi ehkä jaksanut, mutta kanssakulkijat halusivat.). Tuloksena oli makkaraperunat, hampurilainen ja viime metreillä kastuneita juhlijoita. Mutta oltaisiinhan sitä kastuttu joka tapauksessa, joten samapa tuo.

Tuloksena oli myös tämä valokuva, joka on mielestäni aika hieno.

Ja sitten tämä kuva, jossa asetuksia ei enää jaksanut korjata oikeiksi.


Viikonloppuisin tähän aikaan vuodesta on aikaa käydä harrastamassa myös kulttuuria, vaikkei enää sen virallinen vuosi olekaan. Olen siis käynyt mielestäni Turun hienoimmassa museossa, siitä lisää ensi viikolla!

Hauskaa sunnuntaita :)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Välimatka on suhteellista

Kaikki tajuavat sen, että esimerkiksi Helsinkiin on vähän matkaa Turusta, mutta verrattuna Berliiniin tai Mexico Cityyn se on oikeastaan melko lähellä. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele tätä faktaa vaan sitä, kuinka välimatkat ovat suhteellisia myös kaupunkien sisällä...




Turussa olen tottunut siihen, että minulla ei ole koskaan käytössä autoa. Myös bussien käyttö on välillä hankalaa tai mahdotonta. Liikun kaupungissa siis lähinnä pyörällä ja talvella kävellen. Poljen tai kävelen kauppaan, yliopistolle, asemalle, keskustaan, satamaan, kavereille....

Kotikaupungissa sen sijaan olen tottunut kulkemaan neljän pyörän päällä joko bussilla tai autolla paljon enemmän kuin kävellen.




Ja voi että, kuinka totutuissa kaavoissa on helppo pysyä! En ikinä viitsisi kävellä kotikaupungissa niin pitkiä matkoja niin usein kuin teen Turussa. Vaikka lähikauppani on molemmissa paikoissa suurin piirtein saman matkan päässä, niin kotikaupungissa matka tuntuu tuplasti pidemmältä kuin täällä Turussa. En osaa lainkaan hahmottaa edes, kuinka pitkiä matkoja kuljen tai en kulje täällä tai kuljen tai en kulje kotikaupungissa. Uskon kuitenkin, että saatan jättää kotona väliin jonkun reissun välimatkan takia, kun taas täällä matka ei edes mietityttäisi minua. Siellä olen tottunut menemään bussilla, enkä jaksa vaivautua samalla antaumuksella kuin täällä. Ehkä siksi, että ei ole ollut pakko...





Ja kuten sanottu jo kauan sitten: Turussa kunto, kekseliäisyys ja itsenäisyys lisääntyvät. Täytyy yrittää transferia (=siirtovaikutus) ja alkaa pyöräillä enemmän myös kotikaupungissa. (Varsinkin, kun ostin uuden pyörän.)


maanantai 7. toukokuuta 2012

Sadelenkki

Kaikista niistä edellisviikon ihanan aurinkoisista päivistä osasin valita aamulenkilleni juuri sen ainoan sateisen ja inhottavan. Vaan kun kuitenkin olin päättänyt, että "Nyt urheillaan", niin eihän siinä sopinut perääntyä, vaikka ovea avatessa kostea ja kylmä ilma naurahti minulle...





Suuntasin lenkille yhteen Turun keskusta-alueen kätevimmistä reiteistä: Koroistenniemelle. Lyhyesti sanottuna lenkki on ensin toista puolta jokea Halisiin, siellä sillan yli ja toista puolta takaisin. Suunta vapaa. Reitin varrella on myös ulkokuntosali, jossa voi testata esimerkiksi leuanvetotaitojaan. Yleensä vastassa on paljon muitakin lenkkeilijoitä, mutta tällä kertaa ei ollut juurikaan. Suurin osa vastaantulijoista oli eläimiä:


Niin, tietysti huomenna on pouta!

Näitä lintuja on Turussa ihmeen paljon, mutta aina se on yhtä hienoa törmätä yhteen!


Koroistenniemi on historiallisesti merkittävä paikka, sillä Piispanistuin ja kirkko on sijainnut siinä ennen Tuomiokirkon rakentamista. Kuvaa saa klikkaamalla suuremmaksi, jolloin tekstikin pitäisi näkyä, siinä kiinnostuneille lisätietoa.









Joen varrella on erikoisia, vanhoja puutaloja. Osa on ränsistynyt ja näyttää hylätyltä, kun taas joidenkin pihaa on hoidettu ainakin jonkin verran, ja näyttää siltä, että siellä voisi joku asuakin. Olen kuullut huhua, että ainakin joku näistä taloista olisi Turun kaupungin omistama. Talo on jätetty auki, jotta niinsanotut laitapuolen kulkijat voivat viettää siellä tarvittaessa yönsä. En tiedä tämän paikkaansapitävyyttä, mutta ainakin tällaisia henkilöitä tapaa jonkin verran näillä main.



Reitillä on siis vaikka mitä nähtävää. Suosittelenkin lenkkeilemään Halisten lenkin, mikäli olet Turussa ja lenkkeilytuulelle satut. Valitse kuitenkin mielummin aurinkoinen sää kuin märkä ja sateinen...

torstai 3. toukokuuta 2012

Teatterikilpailun voittaja

Kiitos kaikille kilpailun osanottajille!

Kaikista kilpailuun joko sähköpostilla tai kommentilla osallistuneista arpa valitsi voittajaksi seuraavan kommentin kirjoittaneen lukijan:

"Lippu kuuluisi minulle, koska olen jo pitkään halunnut käydä Turun kaupungin teatterissa. Lisäksi saisin taas yhden hyvän syyn kulkea ihanan kukitetun kävelysillan yli:)"

Onneksi olkoon! Kaksi lippua Turun kaupunginteatterin näytelmään "Tilanne päällään" lähtee sinulle. Hauskaa teatteria-iltaa ja kävelysillalla kävelyä!




keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Toinen turkulainen opiskelijavappu

... Jolloin teimme lähes täydellisen Frontside Ollien - tai lähes teimme täydellisen Frontside Ollien. (haha, vitsi.)





Haalarikansaa oli liikkeellä vappuaattona hurjasti. En tiedä, kuinka haalarikulttuurin voisi selittää jollekulle, joka ei ole koskaan siitä kuullut tai käynyt Suomessa.

- Meillä on sellaiset haalarit, joita käytetään kaikissa bileissä.
- Ai mitkä?
- Siis sellaiset vähän niin kuin raksahaalarit, jotka on aika rumat ja hankalat, mutta ei tarvitse miettiä, mitä laittaa päälle.
- Siis juhlissa haalarit??
- Niin! Ne on kätevät siinä mielessä, että voi istua missä vaan, vaikka puistossa tai lumessa tai asfaltilla. Ja sitten niitä ei periaatteessa saa pestä ollenkaan.
- Siis istutaan maassa muttei pestä ollenkaan?
- Joo joo, kun se kuuluu siihen. Ja sitten aina saadaan sellaisia merkkejä, joita laitetaan niihin kiinni, ja kenellä on eniten merkkejä, niin se on kovin opiskelija.
- Selvä...
- Tärkeintä siinä on, että tuntee kuuluvansa porukkaan.

Alaikäinen veljeni on toistaiseksi sitä mieltä, että "Ne haalarit on ihan kauheet", mutta voisin lyödä vaikka viidestäsadasta vetoa, että kun hän astuu korkeakouluun, alkavat haalarit näyttää äkkiä hienoilta, ja ne on ehdottomasti saatava.


Toki on välillä myös syötävä, ja vappuna se onnistuu parhaiten nyyttäreillä.





Yksi hienoimmista asioista Turun vapussa on mielestäni se, että täällä on yhteinen koko kaupungin vapunavaus. Tilaisuus on TYYn järjestämä, ja se juonnetaan Taidemuseonmäeltä. Väkeä oli kyllä hurjasti! Oli juhlallista nähdä ja kuulla koko tapahtuma toisin kuin viime vuonna, jolloin olimme myöhässä.

Jostain syystä olin eksynyt porukkaan, jossa oli espanjalaisia vaihto-opiskelijoita. Oli hauskaa seurata tapahtumaa heidän kanssaan. Keskustelu meni suurin piirtein näin:

- Miksi täällä on näin hiljaista? Miksei kukaan huuda ja kilju? Jos oltaisiin Espanjassa, niin vieruskaverin puheesta ei saisi mitään selvää. Ovatko suomalaiset edes iloisia?
- Kyllä ovat. Itse asiassa Suomessa on harvoin näin paljon iloisia ihmisiä kerralla yhdessä paikassa. Paitsi ehkä jääkiekön MM-voiton jälkeen.
- Mutta vähän enemmän ääntä nyt... Voiko nyt huutaa?
- Ei.
- Entä nyt?
- Ei vielä.
- No nyt?
- Ei. Nyt kuuluu kuunnella.
- Joko nyt?
- No nyt voi huutaa.

Kun lakit laitettiin päähän, alkoi espanjalaisten kysely: "Where can we buy those hats?" Totesin, että kaupasta, ja että maksaa viisikymmentä euroa. "50 euros??!"

Tämän jälkeen juhlia jatkettiin perinteiseen turkulaiseen opiskelijatapaan Puolalanpuistossa.


Illan aikana päädyimme tekemään ryhmätyönä kevään ensimmäisen runon.

Illalla väki siirtyi jokirantaan.





Vappupäivänä paras brunssipiknikpaikka sijaitsee Vartiovuorenmäellä, jossa on myös TYYn järjestämiä esiintyjiä. Piknikteemana oli tänä vuonna "rääppiäispiknik" eli toisin sanoen "Kaikki irtaimisto mukaan", sillä kukaan ei ollut muistanut suunnitella syötäviä etukäteen. Onneksi kuitenkin jäämistöä oli melko paljon edelliseltä päivältä, ja saimme mahat täyteen.





Ja lämpöäkin oli ihan eri tavalla kuin viime vuonna. Mahtavaa!