maanantai 29. lokakuuta 2012

Missä söisin aina, jos en olisi opiskelija

Hieman vaikeuksia päivitysten kanssa, koska se kone tosiaan on yhä siellä korjauksessa... 

Kaikki turkulaiset tietävät Fontanan. Se on kahvila-ravintola, joka sijaitsee juuri sopivasti keskustan ja jokirannan välissä, ja jossa saa aina muhkeita muffinsseja ja kohtuuhintaisia ruoka-annoksia. Olen käynyt siellä muutaman kerran syömässä, mutta mielikuvani Fontanan ruuasta ovat vähän sellaista... no, ruoka on mielestäni keskinkertaista, jos ihan aina sitäkään. Monet kaverini ylistävät tätä paikkaa, mutta minä en ole koskaan oikein nähnyt sen ruuan ihmeellisyyttä - miljöö sen sijaan on mitä upein.



Mutta nyt näin myös ruuan upeuden - nimittäin lounaassa!

Pikkuveljeni oli käymässä Turussa, ja sen kunniaksi päätimme mennä kaupunkiin lounaalle. Ehdotin Blankoa, mutta nähdessään lounaslistat veljeni ilme oli vähän epäröivä. Kohteliaasti hän sanoi minulle, että "Hmm... mulla ei ehkä mene ihan nälkä tuosta..." , jolloin minä hämmästelin: Mitä ihmettä? 17-vuotiaalla urheilijaveljelläni ei mene nälkä annoksesta "kananrinta ja papusalaatti"? Päädyimme jatkamaan matkaa, ja matkan varrellahan oli Fontana. Siellä lounaana oli buffett-pöytä, ja totesimme, että ehkä siellä velikin saa riittävästi syödäkseen.









Ja kylläpä se oli hyvää! Salaattia oli monenmoista, samoin leipää ja lämpimiä ruokiakin useampi vaihtoehto. Lounaaseen sisältyi myös jälkiruoka, kahvi sekä tee, ja hinta kaikelle oli 9,3 euroa. Totesimme, että valinta oli oikein onnistunut.



Niin että jos en olisi opiskelija, voisi tätä tarjousta hyödyntää useamminkin...

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Matka Turun rajalle - ja melkein yli


Uskollinen läppärini ei suostunut yhtenä päivänä enää käynnistymään, vaikka kuinka yritin maanitella (ja painaa on/off/on/off/on/off). Minulla oli siis ongelma: mihin voisin viedä tämän läppärin huollettavaksi mahdollisimma pian?





Tuskastuin aika hurjasti viralliseen merkkihuoltopuhelimeen, jossa oli noin kymmenen porrasta: "Haluatko huoltaa tietokoneita, puhelimia, kameroita.." "Jos haluat nevoja tähän tai tähän, paina 1,2 tai 3", "Jos sinulla on onnistumisia käynnistyksen kanssa, paina 1, jos taas jossain muussa, paina 2..."   ....   "Jos olet mies, paina 1" "Jos sinulla on alavatsaongelmia, paina 3" "Jos sinulla oli vaikea lapsuus, paina 5" ja niin päin pois. Viimeisenä oli kuitenkin kaikista paras: "Näppäile seuraavaksi tietokoneesi 13-numeroinen sarjanumero." Siinä vaiheessa minä löin automaattinaiselle luurin korvaan. Mistä ihmeestä minä nyt voin muistaa sen ulkoa, kun yliopistolta soitan tauolla ja haluaisin vain tietää, mihin voin koneeni raahata, jotta se korjattaisiin!




Jos olisin ollut kotikaupungissa, tietäisin heti, minne kone täytyisi viedä. Nyt minulla ei ollut hajuakaan. No, soitettuani yllättävän monta puhelua lisää, joku ystävällinen jonkun numeron päässä neuvoi minut lopulta Jimm's Storeen jonnekin "Vähä-Heikkilän lähelle". Minä siis hyppäsin pyörän selkään ja päädyin melkein Hirvensaloon todellisiin periferiamaisemiin. Samalla kadulla oli monta autohuoltoa ennen kuin löysin tuon tietotekniikkahuollon. Kai se niin on, että heidän kohderyhmänsä on tarkoitus heidät löytää - niin kuin löysinkin.


Matkalla oli myös kämäinen mutta sympaattinen nakkikioski.


No, täytyy toivoa, että kone saadaan korjattua. Ja jos ei saada, voin aina lohduttautua sillä, että pääsen  uudelleenkin ihastelemaan näitä maisemia...

maanantai 22. lokakuuta 2012

Robin!!


Onhan se hauskaa, että tänne Suomeenkin on saatu jälleen kunnon teini-idoli, jonka suosio on niin suurta, että kannattaa järjestää keikka Kauppatorilla, Sokos Wiklundin katolla nenäpäivän kunniaksi. 






Kyllä siellä väkeä riitti - suurin osa minua noin puolta lyhyempiä, jotka hyppivät innoissaan Robinin tahdissa. Päätimme kuitenkin veljeni kanssa lähteä katsomaan tätä idolia - pitihän se nyt hyvänen aika nähdä omin silmin!


Ja vaikka itseoppineet musakriitikot innoissaan puhuvat "että on se pelkkää autotunea" niin voisin tällä keikkakokemuksella vastata, että eipä ole. Robinia ei ehkä ole soittolistoillani Spotifyssä, mutta kyllä tämä poika osaa ikäisekseen esiintyä ja laulaa upeasti! Ja olisitteko itse uskaltaneet esiintyä Wiklundin katolla 14-vuotiaana?

Kivasti siinä sitten hyräilin loppuviikonlopun Puuttuvaa palasta, niin kauan että itseä ja kanssaihmisiä alkoi jo epäilyttää, että se sittenkin olisi siellä soittolistallani...

torstai 18. lokakuuta 2012

Ilmaisuntarvetta?

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi muka vessan seinille täytyisi saada kirjoittaa. Onko ihmisillä sinä hetkenä jotenkin erityisen suuria ajatuksia, kun he ovat kiireisen päivänsä aikana hetken yksin paikallaan? Se jääköön lukijoiden pääteltäväksi. Vaikken siis ole koskaan ymmärtänyt, miksi vessassa täytyisi saada kirjoittaa, voin myöntää, että kirjoituksia on kieltämättä viihdyttävää lukea. Annetaan tekstien puhua puolestaan - tässä opiskelijoiden ajatuksia yliopistonmäeltä!









maanantai 15. lokakuuta 2012

Kerkko Koskinen kollektiivi

Pari kuukautta sitten mainitsin, että pääsen tänä syksynä katsomaan erästä aika ainutlaatuista kulttuuritapahtumaa. Tämä tapahtuma oli lauantaina järjestetty Kerkko Koskinen kollektiivi -yhtyeen keikka Turun Logomossa.


kuva ja lisätietoa

Aluksi minun täytyy sanoa tämä: keikka oli mahtava!!!!
Nyt voin kertoa siitä tarkemmin.






Alkulämppärinä oli Tuomari Nurmio, joka oli -yllättävää kyllä - uusi tuttavuus minulle. Nimi oli toki tuttu, mutta tämän kitarataiturin musiikkia en ollut kuunnellut aiemmin. Kontrasti oli hauska, sillä Nurmio oli lavalla yksin, ja hänen jälkeensä saapui Kerkko Koskisen yli satahenkinen kollektiivi. Nurmio viittaisikin yhdessä välispiikissään "Daavidiin ja Goljatiin" :D.




Kaikki tietävät Ultra Bran, mutta minä en ainakaan ole kuunnellut Kerkko Koskisen tuotantoa tämän legendaarisen yhtyeen kuoppaamisen jälkeen. Tässä kollektiivi-kokoonpanossa olivat hänen lisäkseen Vuokko Hovatta (myöskin Ultra Brasta), Paula Vesala sekä Manna. Lisäksi myös tuo harvinaislaatuinen orkesteri, joka näkyy taustalla...








Musiikki oli erittäin taidokasta - eikä vähiten siksi, että kokoonpano oli melko poikkeuksellinen. Itse kiinnitin huomiota siihen, kuinka soittimet ja laulu olivat keskenään tasavertaisessa asemassa - yleensä radiomusiikissa on kaksi säkeistöä, kertosäe ja c-osa, jotka lauletaan, ja joiden taustalla on musiikkia. Kerkko Koskisen biiseissä sanoituksena saattoi olla vain muutama lause, joita toisteltiin ja joiden sanomaa syvennettiin ja tulkittiin musiikilla. Aina ei siis välttämättä tarvita monimutkaisia sanoituksia, joiden sanoma saattaa lopulta hukkua omaan monimutkaisuuteensa. Lisäksi minua joskus ärsyttää laulajan saama ylisuuri huomio suhteessa soittajiin - hän on vain yksi osa kappaletta, eikä aina edes se tärkein. Toki osa kappaleista oli parempia kuin toiset, mutta kokonaisuus oli onnistunut!






Logomo osoitti toistamiseen toimivuutensa suurten konserttien näyttämönä. Ainoa, mikä harmitti, oli jättimäinen jono narikkaan tapahtuman jälkeen... Mutta kyllä siellä väkeä oli töissä, ja parhaansa he tekivät.

Kerkko Koskisen kollektiivilla on vielä yksi keikka Tampere-talossa 17.10, ennen kuin kaikki palaavat takaisin omiin projekteihinsa. Sinne saattaa saada vielä lippuja, joten hopi hopi hankkimaan, mikäli kiinnostuit!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Tulet ikävöimään tätä kaikkea

Muistan, että serkkuni äiti oli sanonut serkulleni lukion alussa: "Onneksi olkoon, nyt alkavat elämäsi kolme parasta vuotta".

Kun kuulin tämän, niin minullehan tuli paniikki. Lähinnä sen vuoksi, että minun lukiovuoteni eivät todellakaan olleet elämäni parhaita vuosia ainakaan kokonaisvaltaisesti. Syynä saattoi olla se, että vähän liian läheltä menehtyi vähän liian tärkeä ihminen juuri silloin. Siksi olen kysellyt kavereiltani kyllästymiseen asti: "Siis haluaisitteko takaisin lukioon?" koska tiedän, että itse enä enää ikinä, ikinä haluaisi. Ja tottahan panikoin, sillä niiden olisi pitänyt olla elämäni kolme parasta vuotta.




No, olen kasvanut noista ajoista edes sen verran ymmärtääkseni, ettei elämäni parhaiden vuosien tarvitse olla takanapäin. Olen kuitenkin törmännyt opiskeluaikanani uudelleen useasti tähän samaan lauseeseen: "Nyt elät elämäsi parasta aikaa" ja mikä parasta: "Tulet ikävöimään tätä kaikkea myöhemmin."

Ja mitäköhän sillä tarkoitetaan? Että nyt minun on otettava kaikki irti tästä hetkestä, sillä elämäni tulee olemaan pelkkää laskusuhdannetta tämän jälkeen? Tulee niin paljon velvollisuuksia ja niin edelleen, niin paljon hoidettavaa ja niin edelleen, niin ja jos sitä perhettäkin ja niin edelleen... Eikös sekin ole sellaista, mistä unelmoidaan - tai ainakin minä olen unelmoinut. Miksi siis tulisin ikuisesti ikävöimään tätä kaikkea?




Ja paniikkihan tästä syntyy. Varsinkin, kun tuo toinen puoliska on siellä jossakin kaukana vaihdossa, niin oloni on tosi ristiriitainen. Toisaalta on ikävässäni "nautittava nyt, koska saa tehdä omia juttuja, ja tulen kaipaamaan tätäkin aikaa joskus" ja toisaalta "ei siihen joulukuuhun enää niin kauaa ole, enää kaksi kuukautta!" Niin että nautinko nyt ja odotan kaipaamista vai kaipaanko nyt ja nautin sitten joskus?

Tiedän olevani monessa asiassa onnekas, sillä minulla ei ole mitään, mikä puuttuisi. Tällä hetkellä tuntuu (vihdoin) siltä, että elämä on ihanaa - pitäisikö sitä siis pelätä ja odottaa, että jonakin päivänä tulen ikävöimään tätä kaikkea? Sillä kyllä minä nautin tästä elämästä - mutta pitäisikö nauttia jotenkin vieläkin enemmän, jos sitten tulen ikävöimään tätä niin paljon.

Ehkä täytyy muistaa se, että elämässä on erilaisia vaiheita, joista ainakin suurimmassa osassa on jotain hyvää ja jotain huonoa.


tiistai 9. lokakuuta 2012

Turku vai Åbo?

No niin, juuri kun päätin lakata ihmettelemästä Turkua, aloin ihmetellä sitä uudelleen.

Tai itse asiassa en ihmetellyt Turkua vaan Åboa. Tämä kaupunki ei nimittäin ole kaikille Turku - monelle se on Åbo.

Kävin eräänä päivänä Åbo Akademin Gado Gado -opiskelijaruokalassa syömässä. Olin yksin, joten minulla oli hyvin aikaa vilkuilla ympärilleni ja - myönnetään - kuunnella muiden juttuja. Edessäni oli kolmen nuoren miehen porukka, jotka juttelivat iloisen kovaäänisesti. Heidän keskustelunsa meni suurin piirtein näin:


- Hon är LOISTAVA NHL-pelaaja, du vet?
- jooaa joo
- Ehkä se tulee joku kaunis päivä mullekin, jag hoppas att det kommer.
-Titta, det finns också frukost här! 


Kas siinä maailma, joka on niin lähellä minua mutta silti yllättävän kaukana; suomenruotsalaisuus. Turussa ruotsi on oikeasti käyttökelpoinen kieli ja sitä kuulee jatkuvasti toisin kuin kotikaupungissa, jossa on helppo unohtaa tämän maan kaksikielisyys. Poikien keskustelussa minua hämmästytti se, kuinka paljon he sekottivat suomea ja ruotsia yhteen - huomasivatkohan he sitä itsekään? Toki tiedän, että tämä on ihan yleistä, mutta en tiennyt, että kielet voivat olla noin tasavahvassa asemassa yhdessä keskustelussa, jossa kaikki kuitenkin selkeästi olivat myös ruotsinkielisiä. Näin kielistä kiinnostuneena olisi hauska päästä näkemään poikien ajatukset - ovatko kaksi kieltä erilliset järjestelmänsä vai suloisesti sekaisin?

Det är monipiippunen juttu det...

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kun metsään halusin mennä nyt...

... Niin tosiaan yllätyin!

Tarkoitus oli mennä poimimaan puolukoita, mutta olimme pari viikkoa liian myöhässä. Parhailla mättäillä olivat käyneet jo muut marjastajat, eläimet ja linnut. Jäljelle oli jäänyt vain yksittäisiä puolukoita, joten oli otettava asenne: "Jokainen marja on voitto!" ja mietittävä, että ainakin tulee ulkoilua, liikuntaa ja sosialisointia. Marjat olisivat vain plussaa.





Mikä minut sitten yllätti metsässä? Se, että kakkosprioriteettimme vei tällä kertaa voiton: suppilovahveroita löytyi huima määrä! Niistä riittää vielä moneen sienisoosiin tänä syksynä.

Marjastus ja sienestys ovat lajeja, joita olisi hauska harrastaa enemmänkin. Jo aiemmin mainitun liikunnan, ulkoilun ja sosialisoinnin lisäksi hyödyt ovat konkreettisen käsinkosketeltavia. Jokaisen opiskelijankin tulisi siis ottaa ämpäri kainaloon ja lähteä koluamaan metsiä, sillä siinä säästää selvää rahaa. Varsinkin, jos omistaa kunnollisen pakastimen, toisin kuin tämä opiskelija... Marjat eivät siis kaikki lähteneet Turkuun mukaan.





Tämä retki suuntautui Ikaalisiin, mutta voisi olla hauskaa käydä Turussakin samoilemassa metsissä. Harmi vain, että näin melko tuoreena kaupunkiinmuuttajana on lähes mahdotonta löytää hyviä sieni- ja marjapaikkoja, sillä niitähän ei tietenkään saa paljastaa kenellekään... Muistan, kuinka kerran löysimme mummun kanssa loistavan kanttarellipaikan, ja jäimme innoissamme poimimaan siihen. Jossain vaiheessa ohitsemme ajoi auto, jolloin mummuni nousi salamana ylös ja alkoi huitoa johonkin toiseen suuntaan: "Mene tuonne! Ehkä sieltä löytyy jotakin!" En voinut käsittää, mitä hän tarkoitti, sillä meillähän oli jalkojen juuressa vaikka kuinka paljon kanttarelleja! Näin jälkeenpäin ymmärrän hyvinkin, mikä hänen tarkoituksensa oli.




Mutta kyllä niitä puolukoita sitten saatiin muutamaan ämpäriin tämän verran. Sienestäjä-eksperttimme löysivät suppilovahveroiden lisäksi myös muutaman tatin. Vaatii kyllä sellaista silmää tuo sienestys, että minulta olisi kyllä suurin osa jäänyt metsään.. Mutta pikku hiljaa!


perjantai 5. lokakuuta 2012

Ylistys Puhakalle

Sain vähän omituisia katseita kerran, kun sanoin, että jos ja kun joskus lähden Turusta, tulen kaipaamaan Puhakkaa.

Ei, Puhakka ei ole mikään kahvila, henkilö, nuorisotila tai ainejärjestö. Se on ruokakauppa.



Miksi ihmeessä kukaan kaipaisi ruokakauppaa?

Siksi että tämä kauppa kuuntelee asiakkaitaan ja aidosti muokkaa valikoimaansa heidän toiveidensa mukaan. Olen kohderyhmää, sillä se on selkeästi suunnattu opiskelijoille - sen näkee ruokapakkausten koosta ja monipuolisista vaihtoehdoista. Vihannekset ovat tuoreita. Lisäksi kauppa on panostanut luomu- ja lähiruokaan. Näin omena-aikaan sieltä löytyi turkulaisia omenoita kahdeksallakymmenellä sentillä kilo.


Todellakin panostettu opiskelijoihin...
 


Jos ette vieläkään vakuuttuneet niin nyt vakuututte: Missä muussa lähikaupassa voi nähdä Mike Monroen ostamassa kiivihedelmiä?




Oi Puhakka...

(tämä ei ollut maksettu mainos vaan mielipidekirjoitus :)