maanantai 31. tammikuuta 2011

Tiede

Yliopisto-opiskelijana voin sanoa seuraavan asian:
Olen päässyt jo tutustumaan vähän tieteeseen. En kovasti, mutta sen verran, että ymmärrän jo, mitä "spesifi", "hypoteesi", "abstrakti" ja "kognitiivinen" tarkoittavat. Yliopistossa tiede on suurta ja mahtavaa. Välillä on hyvin ärsyttävää, että kaikkea täytyy ajatella niin tieteellisesti ja perustellusti. Tiede ja tieteenalojen eri näkökulmat ovat kuitenkin mielenkiintoisia.

Otetaan esimerkiksi kuusi.


Kaikki tietävät että kuusi on kuusi. Ja niinhän se onkin.
Mutta jos tiede haluaa tutkia kuusta tarkemmin, se voi tehdä sen eri näkökulmista:

Se voi tutkia kuusta biologisesta näkökulmasta, sen soluja ja yhteyttämistä.

Se voi tutkia kuusta fysiikan näkökulmasta - kuinka ihmeessä se kuusi pysyy pystyssä tuolla tavalla kaatumatta?

Tai sitten sitä voi tutkia matematiikan näkökulmasta, sillä kuusessa on oltava jotain matemaattista, koska lapsetkin piirtävät sen aina geometrisen tarkasti.

Sitä voi tutkia kielitieteellisestä näkökulmasta, ja "kuusi"han on suomen kielen sanana erittäin mielenkiintoinen. Ja mikä se onkaan ruotsiksi, ja onko sillä mitään yhteyttä muihin kieliin (unkariin ainakin, eikö vaan)?

Tai sitten voidaan kysyä yhteyskuntatieteilijöiltä, mitä he ajattelevat kuusesta ja sen vaikutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen kehitykseen. Historijantutkijat voisivat tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.

Ja varmaankin meteorologeilla olisi myös sanansa sanottavana - tai ainakin jollain sellaisella tieteilijällä, joka tietää jotain maailman eri kasvillisuusvyöhykkeistä.

Ja musiikkitieteilijät osaisivat kertoa, saako kuusesta hyvää viulua - tai ehkä he eivät osaisi sittenkään, he varmaan osaisivat kertoa valmiin kuusiviulun äänestä, onko se hyvä.

Kauppatietelijät voisivat tutkia kuusen myynnin ja markkinoinnin mahdollisuuksia ja suunnitella sille hienon mainoslauseen,

ja kuntatieteilijät voisivat todeta, että "Tämä on nyt uuden tien tiellä, kaadetaan se pois, jotta saamme paremman tien terveysasemalle."

Uskontotieteilijät voisivat tutkia erilaisia kuuseen liittyviä uskomuksia, ja ehkäpä psykologit tutkisivat, miten kuuset vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja suomalaisiin, ja siihen, mitä merkityksiä kuuset saavat ihmisten mielissä.

Lääkärit osaisivat hetkellisen tutkimuksen jälkeen sanoa, voiko kuusen ainesosista tehdä jotain lääkettä - tai ainakin he osaisivat hoitaa niitä, jotka putoilevat oksilta tai jäävät kaatuvan kuusen alle.

Ja kasvatustietelijät miettisivät, kuinka ihminen on lapsuudessaan yhdistänyt sanan "kuusi" ja mielikuvan tästä olennosta, sekä kuinka tämä mielikuva on suhteessa muihin puihin sekä mielessä olevaan kategoriaan "puut".

ja luokanopettajat suunnittelisivat oppilaiden kanssa metsäretkeä kuusen juurelle ja pohtisivat sen pedagogisia mahdollisuuksia,

samalla kun oikeustieteilijä pohtii, kuinka tuomita mies, joka on luvatta käynyt naapurin metsästä hakemassa joulukuusen.

Niin. Ja siltikin se on kuusi. Kaikkihan tietävät, mikä on kuusi.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Aikatauluparadoksi

Huh, nyt on sairaudet lähestulkoon selätetty, ja elämä on jälleen hieman helpompaa. Turun yths:n palvelu saa minulta kyllä täydet pisteet, ei mitään moitteita!

Juttelin kuluneella viikolla yhden myös Turkuun toiselta paikkakunnalta muuttaneen opiskelukaverini kanssa viikonlopuista. Niin kuin minäkin, myös hän käy lähes joka viikonloppu kotikaupungissaan. Laukkujen ja ajatusten raahaaminen edestakaisin on hyvin tuttua meille molemmille, ja aiheesta riitti juttua.




Kun vaihtaa kaupunkia, muuttuu myös elämä totaalisesti aina viikonloppuisin. On sadalla tavalla erilaista olla kotikaupungissa tai Turussa - minkä vuoksi esimerkiksi viikonloppuisin opiskeleminen on erittäin hankalaa. Suurin ongelma ei meidän mielestämme kuitenkaan ole se, että ei ehdi opiskella viikonloppuisin, vaan se, että viikolle kasautuu tietyt hommat, ja viikonlopulle toiset. Kun nousee junasta, on aina yhtäkkiä eri paikassa, eri kuvioissa, tietyllä tapaa aivan eri maailmassa, jossa on erilaisia tekemisen kohteita. Viikonloppuina on tärkeää nähdä kaikkia vanhoja kavereita, perhettä, poikaystävää ja sukulaisia. Mutta kun aikaa on vain rajatusti, perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään, tulee näkemisessä aika kiire. Varsinkin, kun puolet ajasta menee kuitenkin nukkumiseen. Olisi ihanaa nähdä tätiä ja sitä yhtä kaveria, jonka kanssa pelasin kerran samassa joukkueessa, mutta kun en ole ehtinyt nähdä veljeänikään kuukauteen eriävien aikataulujen ja parin turku-viikonlopun vuoksi, niin yhtälö alkaa olla jo epätosi tai ainakin melkoisen hankala.




Niinpä viikonlopuista tulee helposti aikataulua, ja ihanien ihmisten näkeminen voi muuttua suorittamiseksi, jos se on tällaista: lauantaina kahdeltatoista Viivi, kolmen maissa nopeasti Taru ja sitten illalla mummulle syömään. Mutta joskus tällaisia päiviä vain pitää olla - useimmiten kuitenkin pyrin järjestämään aikani niin, että ehdin myös oleilemaan kotona, koska se on tärkeää.






Sitten on vielä se lähtö. Joskus jo sunnuntai-aamuna herätessä harmittaa, että pian täytyy lähteä junaan, ja saattaa olla koko päivän sellaisessa mielentilassa, että "kohta lähdetään, mitäs tarvitsen mukaan". Ja kun kuulutetaan: "Tämä on pikajuna Turkuun", merkitsee se myös sitä, että joutuu eroamaan monista ihmisistä pitkäksi aikaa.

Skype, kännykkä ja facebook kuitenkin yhdistävät näitä kahta maailmaa hyvin säännöllisesti. Mutta vaikka kotikaupunkikaverin statuspäivitys "Tänään kaupan kassalla juttelin politiikkaa tuntemattoman kanssa" on mukava lukea, se ei silti koskaan ole sama asia kuin se, että istutaan vastakkain kahvipöydässä, käydään yhdessä juoksulenkillä tai jutellaan syvällisiä sohvalla loikoillen.




Sillä sohvat ja kahvipöydät voittavat yhä.


kuvat täältä

tiistai 25. tammikuuta 2011

Linja-autossa on myös tunnelmaa..

En kulje kovin usein bussilla Turussa vaan lähinnä pyörällä ja kävellen, mutta muutaman kerran on tullut tutustuttua julkisiin kulkuvälineisiin. Tämän kaupungin bussiliikenteessä minua ihmetyttää eniten se, että miksi bussit eivät ole yhtenäisen värisiä. Esimerkiksi Tampereella lähes kaikki bussit ovat sinivalkoisia, ja se on tyylikästä.



Oli hauska matka tässä viime viikolla, kun kuskiksi oli sattunut erittäin suorasanainen kaveri. "Kahdessa rivissä sisään!" Hän huusi (aivan uusi tapa minulle), "Ja pois siitä keskilevennykseltä, voi sitä muuallakin seisoa!" Kaveri vaikutti melkoisen tympääntyneeltä, eikä juurikaan lisännyt matkustusmukavuutta. Neuvoi hän kuitenkin ihan asiallisen kohteliaasti, millä bussilla pääsen rautatieasemalle.



Tämän kaupungin bussiliikenteessä taas ihailen sitä, että samalla lipulla saa matkustaa kaksi tuntia. Se on paljon! Bussikortteja voi sitten ostaa Forumista, tiedoksi tietämättömille. Itselleni tämä oli aika tärkeä tieto turkuilun alkupäivinä.

Nyt ei valitettavasti irtoa tämän enempää eikä tämän fiksumpaa tekstiä, sillä huomenna joudun varmaan tutustumaan yths:n terveyspalveluihin, jos ei olo tästä kohene... Tällä hetkellä en oikeastaan pääse edes ylös sängystä.

lauantai 22. tammikuuta 2011

tiistai 18. tammikuuta 2011

Sieltä näkee koko kaupungin

Voin valehtelematta sanoa, että ihastuin tähän paikkaan jo silloin, kun kävin siellä pääsykokeiden aikaan. Vartiovuoren puisto oli keväisen kaunis ja hoidettu - ja mitkä näkymät! Istuin romanttiselle kiviaidalle ja ihailin ensin näkymää ja sitten taloa.





Talo on ollut tähtitieteellisen tutkimuksen keskuksena ja sen jälkeen yli sata vuotta ruotsinkielisenä merenkulkukouluna. Nykyisestä käyttötarkoituksesta en ole ihan varma - ilmeisesti siellä on ainakin jotain museota. Talo on kuitenkin rakennettu jo vuonna 1819, eli kunnioitettava turkulainen ikä tälläkin rakennuksella on.

Vuodenajasta johtuen kaikki blogin kuvat ovat tummia ja pimeitä - jos viettää päivät yliopistolla, on vaikeaa saada päivänvalon aikaan kuvia. Vartiovuoren kävelyretkille ei ole aikaa kuin pimeällä, ja tämäkin kävelyretki on tehty viime viikolla, ennen näitä pelottavia jääkelejä. Tuskin ylös kipuaminen olisi tällä hetkellä edes mahdollista...





Niin, silloin pääsykokeiden aikaan ajattelin, että jos muutan Turkuun, voin viettää aina aikaa täällä, mistä avautuu yksi kaupungin kauneimmista näkymistä. Nyt odotan myös kesää ja piknikkiä Vartiovuorella - mutta kesään on vielä hetki kuitenkin, sen todisti ikkunaa vielä valaissut jouluvalo.


lauantai 15. tammikuuta 2011

Avajaisrynnistys

Terveisiä Aurajoen rantojen kansanvaellukselta! Pakkasta oli lähes kaksikymmentä astetta, joten loppushowsta en tuntenut enää kuin puolet jalkapöydästäni. Molemmat puolet onneksi olivat kuitenkin tallella, kun jalat sulivat. Ihmisiä oli todella paljon, ja oli hienoa kävellä osana jatkuvaa ihmisvirtaa...



En ole koskaan nähnyt yhtä mahtavaa ilotulitusta tai mitään valoshow:ta vastaavaa. Harmitti vain, että äänentoisto ei kantanut sinne asti, missä itse olin. Mutta valot näin...



Avajaisissa kuultua:

"Äiti, mun vaipoissa on oikeeta jäätä!"

"Minä rakastan sinua"

"Eikös tässä ollut ennen silta?"

"Tää on se Turku-laulu!"


"Turku palaa!"

"Noi menee kaikki ihan eri tahtiin"

"Vau..."

"He he, nää on ostanut Lidlistä jotain ylijäämäraketteja"


(Alun ensimmäisen valoväläyksen jälkeen) "Se oli siinä sitte!"

"Rakennetaan tähän oma iglu"

"Näetkö sä ton ukkelin tuolla keskellä?"

"Eihän tää ollut ukkonen, vaikka äsken jyrähti."

"Tehdäänkö sitten kotona kuumaa kaakaota ja laitetaan siihen Baileysiä?"

"Hei, ne liput olikin ilmapalloja!"

"Mitä toi lentokone tuolla tekee?"

"...Ihmisen hyvinvointiin kuuluu myös kulttuuri."


Oli kyllä hienoa olla mukana. Mitä mieltä te olitte avajaisista?

Odotusta



Tänään avajaisiin! Kuinka moni aikoo mennä? :)

perjantai 14. tammikuuta 2011

Jokin on nyt vinossa...

Oletteko kiinnittäneet huomiota siihen, kuinka vinossa monet talot Turussa ovat?

Ja tietenkin ne ovat, jos ovat seisseet paikoillaan kaksisataa vuotta kestäen tuulta ja jäätä ja loskaa ja tulipaloja...

Mutta se näyttää hauskalta, ja varmaan kaikki näistä taloista ovat jatkuvassa käytössä! Pahoittelen kuvien huonoa laatua.


Katsokaa noita ikkunoita!
Piispankadulta näitä löytyy useampikin:





Tämäkin talo on rakennettu joskus 1800-luvun alussa:


Ja joulurauhatalo on näistä kuuluisin.

Ja miten kauniita nämä kaikki talot ovatkaan!

tiistai 11. tammikuuta 2011

Rutiinitonta!

Nyt kun on arkeen palattu jo kaksi päivää (tai oikeastaan vasta kaksi päivää), alan tajuta, että yliopisto jatkuu, ja minun on alettava jälleen tehdä töitä. Loma loppui jo.

Kun se opiskelu on opiskelijan työ.

Sanoin poikaystävälleni loman aikana, että nyt olen tehnyt sellaisen päätöksen, että keväällä pyrin tekemään kaikki opiskeluun liittyvät jutut ajoissa. Opiskelisin joka päivä säännöllisesti tarpeellisen ajan, kertaisin luennot ja kaikki jo samana päivänä. Kun muut tuskastelisivat viime päivien paniikissa, minun ei tarvitsisi, sillä olisin tehnyt jo suurimman työn, ja kaipaisin vain kertailua.
Poikaystäväni totesi, että lähes kaikki normaalit opiskelijat tekevät saman päätöksen joka kevät ja syksy, "nyt minä sitten teen kaiken ajoissa", ja suurin osa heistä ei muuta tapojaan lainkaan.

Kommentti tuntui tietenkin hyvin kannustavalta - mutta tottahan se on. Olen itsekin tehnyt tämän päätöksen monta kertaa. Välillä innostus on pysynyt kuukauden ja välillä pari viikkoa. En tarkoita sitä, että päätös olisi jotenkin velvottava ja joka päivä pakollinen - elämässä tulee eri tilanteita ja hetkiä. Tavoitteena olisi kuitenkin pyrkiä säännöllisyyttä kohti. Nimittäin esseen kirjoittaminen silmät ristissä internettiin viimeisenä palautuspäivänä kello 23.52 ajatuksella "Mä nyt teen vaan jonkun" ei hyödytä ketään.

Miksi ihmeessä siihen opiskeluun on niin vaikeaa saada rutiineja? Vaikka se olisi loppujen lopuksi paljon helpompaa itselle?


kuva täältä  

En tiedä syytä. Ehkä opiskelu ei ole elintärkeää kuten syöminen ja nukkuminen, jotka tapahtuvat rutiininomaisesti joka päivä ja välttämättä. Ehkä koulupäivän jälkeen ei jaksa saman tien paneutua uudelleen opintoihin, kun olisi mahdollisuus tehdä jotain muutakin. Ehkä opiskelu on niin vaikeaa tai aikaavievää. Ehkä sitä on vain niin helppo siirtää, kun kertailu riippuu itsestä. Ehkä kanssaopiskelijat voivottelevat työmäärää niin että itsellekin tulee sellainen olo, että ei kannata tehdä niin paljon hommia ennen kuin on pakko. Tai ehkä sitä voivottelee itse. Tai ehkä aamulla on jäänyt uni niin vähiin, että on päiväunet houkuttelevat enemmän. Ehkä suurin osa meistä työskentelee parhaiten paineen alla. Ehkäpä.

Ajattelin kuitenkin yrittää, sillä olen optimisti ja uskon siihen, että säännöllinen itsenäinen opiskelu olisi mahdollista :D. Tänään tajusin sen, että minun on oikeasti tehtävä jonkinlainen suunnitelma siitä, milloin aion lukea mitäkin. Työmäärä on erilainen syksyyn verrattuna, ja ilman suunnitelmaa pelkään unohtavani jotain.

Eli teen sen suunnitelman.

Ei kun nyt on ihan pakko mennä pesemään pyykkiä...

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Säätilahan on universaali puheenaihe

No niin, selvisi, että tämä huhuttu jääsilta avataankin vasta 19. tammikuuta, jos olosuhteet sen sallivat.

Tällä hetkellä eivät sallisi, sillä Turkuun tuli kunnon loskasää. Muutettuani Turkuun syksyllä kuulin tutultani, joka on asunut täällä joskus muutaman vuoden, että kannattaa sitten käyttää vedenkestäviä, vaikkapa goretex-kenkiä. Turku kun on kuulemma pelkkää loskaa talvisin. Nyt olisi sellainen keli, että voisin ottaa vinkistä vaarin - mutta kuluvan talven nähneenä en jotenkin usko siihen, että lopputalvi olisi pelkkää plussakeliä. Lisäksi Forecan ennusteessa lämpötila laskee tasaisesti niin kauan, kuin ennustetta riittää. Siis en hanki vielä goretexia.

Mutta kameran sain jälleen ladattua, ja sain kuvan siitä, mikä odotti muutaman viikon poissaollutta:



Ja sitten tuli se plussakeli, suojasää, tai loska, tai nuoska, tai miksi sitä nyt haluaakin sitten kutsua.


Tämä kuva ei ole millään tavoin hieno, eikä hymynaama tee siitä edes hauskaa, mutta julkaistakoon se tässä kuitenkin tarkoituksenaan kuvata ulkona vallitsevaa säätilaa.


Tänä viikonloppuna turkulaiset ovat todella saaneet varoa päitään, sillä katoille pitkään kertyneet lumet ja jäät ovat putoilleet. Eilen näin, kuinka monta miestä oli kiinnittänyt itsensä köydellä katolle ja kolasi siellä! Toivon vain, että köydet pitivät, eikä kukaan liukastunut.




Vaikka on pimeää, niin sitä pimeyttä valaisee vaikka mikä kaunis:




Kuinkakohan kauan tuo punainen talo on seissyt paikoillaan? Lähiaikoina on muuten tiedossa juttua rakennuksiin liittyen...




Muistathan, että


      Tänään on juuri oikea aika
      muurahaisen lentää kuuhun
      ja tehdä siellä semmoinen taika
      että namusia sataa suuhun.

                                                             -Kirsi Kunnas


lauantai 8. tammikuuta 2011

Paluumuuttaja

Lomat ovat ohitse.

Junassa konduktööri kuulutti tylsiintyneellä äänellä: "Olemme kaksikymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta. Syyt johtuvat... uusien viestiliikenneyhteyksien käyttöönotosta... ja... kaikista muistakin ongelmista." Repesin nauruun kuulutuksen jälkeen. Minua ei haitannut myöhästyminen yhtään, ja yritin hymyillä mahdollisimman ystävällisesti konduktöörille, kun hän tuli tarkastamaan lippua. Hän on varmasti kuullut yhden jos toisenkin avautumisen myöhästymisistä, joihin hän ei ole syyllinen millään tavoin. Jotenkin tuntuu välillä hassulta, kuinka suuri haloo vr:n myöhästymiset ovat. Tietenkin ymmärrän, että tärkeistä tapahtumista myöhästyminen ärsyttää ja harmittaa ja vaikeuttaa kaikkea, mutta junat kuitenkin liikkuvat (ainakin melkein koko maassa). Uskon, että jos tällainen sää olisi missä tahansa maassa itämeren eteläpuolella, eivät junat liikkuisi ollenkaan. Suomalainen yhteiskunta toimii täydellisesti, vaikka pakkasta on ollut monessa paikassa jo lähes kaksi kuukautta.


Ensimmäinen suojasää marraskuun jälkeen oli eilen.



Vaan nyt voin jälleen jatkaa Turkuun tutustumista. Luin huhun, jonka mukaan täällä olisi jossain jääsilta Aurajoen ylitse. Onko se totta? Taidan lähteä ottamaan selvää.


maanantai 3. tammikuuta 2011

Kuinka tutustuin Turun kaupunginosiin

Osa 2: Ylioppilaskylä

Ylioppilaskylä on Suomen suurin opiskelija-asuntokohde. Sen asunnot omistaa Turun ylioppilaskyläsäätiö, joka vuokraa niitä opiskelijoille. Kylä sijaitsee lähellä yliopistoja ja noin kahden kilometrin päässä keskustasta, kylpylähotelli Caribian vieressä.

Kun jouduin ensimmäisen kerran yo-kylään, en voinut olla ajattelematta, kuinka rumia sen talot ovat. Minä en ole mikään arkkitehtuuriasiantuntija, mutta ensimmäinen mielikuva oli neuvostoliittolaiset laatikkotalot. Ympäriinsä risteilevät talot, hassut värit ja ulkoilmassa olevat rappukäytävät vaikuttivat jotenkin parakkimaisilta ja kamalilta.




Ensivaikutelman hieman hälvennyttyä huomasin, että tällä alueella on luonnetta. Ei se minusta todellakaan mikään kaunis paikka ole - mutta yo-kylällä on oma pieni legendaarinen maineensa. Kun pääsin ensimmäistä kertaa käymään siellä asuvan kaverini luona, oli pakko todeta, että asunnot ovat sisältä oikein tyylikkäitä, eikä niissä ole mitään vikaa. Asuntoja löytyykin kaikenkokoisia soluista perheasuntoihin ja 18 neliömetrin "itsemurhayksiöihin". Tämän termin kuulin taksikuskilta, jolta sain kyydin TYS:n toimistolle elokuussa, kun olin hakemassa sieltä avainta. Hänen mielestään oli hyvä, etten ollut muuttamassa yo-kylään, sillä se oli kuulemma ihan kamala paikka asua, vaikkei hän itse ollut siellä koskaan asunutkaan.




Yo-kylästä löytyy myös kaikenlaisia palveluita: baari, ruokakauppa, kylpylä, koirapuisto, lastentarha, koriskenttä, hautausmaa, mingolf. Olen käynyt kerran K-kauppa Kylänvalinnassa, enkä ole koskaan nähnyt yhtä täydellisesti opiskelijoille suunnattua tuotevalikoimaa. Nuudeleita oli monta kertaa enemmän kuin suuremmissakin kaupoissa. Limsoja, alkoholijuomia ja karkkeja riitti. Samoin lihapiirakoita, karjalanpiirakoita ja muuta nopeasti naposteltavaa. Yhdellä hyllyllä oli paperia ja kyniä. Kyllä se vaan toimii, kysynnän ja tarjonnan laki!

Wikipediasta luettua: "Nykyistä arvostusta osoittaa, että Museovirasto vuonna 2009 julkistetussa inventoinnissaan määritteli 1960-luvun strukturalistista suunnittelua edustavan Turun läntisen ylioppilaskylän yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetusita kulttuuriympäristöistä."

Niin, sillä on luonnetta.


kuvat www.tys.fi

lauantai 1. tammikuuta 2011