sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Päivän piristys

Tämä tapahtui oikeasti jo joskus kesällä, mutta jostain syystä olen unohtanut siitä kirjoittaa.
Junassa tulee kuljettua aina (ja aina minä siitä kirjoitan!), ja yleensä se on melko samanlaista. Joskus kuitenkin tapahtuu jotain, mikä todella jää mieleen, niin kuin esimerkiksi tämä asia viime kesänä.


Juna oli jostain syystä niin täynnä, että sain istumapaikan aivan leikkipaikan vierestä. Vr:n Intercity-junien leikkipaikat ovat aika kivoja, ja niissä on kaikenlaista pientä kiipeilypaikkaa ja leikkijunaa lapsille. Silläkin kertaa muutama pikkuihminen leikki hikipäissään, ja heidän menoaan oli hauska seurata. Äkkiä kuitenkin konduktööri astui vaunuun, ja lasten leikki unohtui: "Konduktööri tulee! Mutta missä meidän liput on!"
Alkoi pieni hätä ja ihmettely, mutta noin nelivuotias poika päätti ratkaista tilanteen arvostettavalla rehellisyydellä. Hän meni seisomaan konduktöörin eteen, nosti katseensa ylös ja ilmoitti:
"Päivää, herra konduktööri."
"No päivää päivää! Onkos sulla lippua?"
"Ei mulla ole." Poika levitti käsiään ja näytti ihmettelevältä.
"No onkos se taskussa?"
"Ei", poika totesi vilkaistuaan taskujaan.
"No kyllä se lippu täytyisi olla. Sun täytyy nyt varmaan ostaa lippu", konduktööri totesi pilke silmäkulmassaan. Poika katsoi häntä hetken aikaa, kunnes hänen suunsa levisi hymyyn ja hän huudahti nauraen:
"Ei niitä lippuja tarvitse oikeesti maksaa!"

Koko junavaunu hymähti naurusta ja konduktööri oli mukana leikissä. Lopuksi hän antoi lapsille jotkut leikkiliput, jotka hän leimasi, ja jatkoi sitten matkaansa. Koska muulloin, kuin nelivuotiaana, voi olla niin varma itsestään ja omista päätelmistään? Tuo pikkumies piristi varmasti monen päivää, ainakin minun.

torstai 27. lokakuuta 2011

Kirjastoasukas

Täällä sitä jälleen ollaan - tosin tällä kertaa yliopiston kirjastossa. Kaupungin kirjasto on kauniinpi, mutta täällä on enemmän tilaa - ei tilan väljyyttä, mutta ihmisiltä. On päiviä, jolloin kaipaa seuraa ja päiviä, jolloin haluaa keskittyä vain ja siihen yhteen asiaan, mitä tekee.




Ja minähän teen nyt. Ensimmäinen hienoinen pienoinen tutkielmani, johon olen täysin itsenäisesti hakenut kaiken materiaalin, on nyt työn alla. Aihe on mielenkiintoinen, joten työskentely on oikeastaan ollut ihan iloa. Ja tämä on ihan totta siltikin, vaikka tämä on kolmas päivä tällä viikolla, kun todennäköisesti vietän kirjastossa aikaani noin kahdeksaan asti illalla. Ei se haittaa. Joskus on hauskaa uppoutua täydelliseksi opiskelijaksi, jonka elämässä ei oikeastaan muuta olekaan...

... ja vilkuilla ikkunasta kaukaisia taloja, jotka hiljalleen hiljalleen hämärtyvät ja lopulta katoavat. Onpa hauskaa uppoutua aiheeseen, joka tuntuu olevan just nappi minulle ja huomata, että tässä hommassahan edistyy ja ollaan jopa jo voiton puolella! Ja yllättävän mahtavaa on myös löytää kirjastojen jättimäisestä tietokannasta juuri oikea ja passeli lähdekirja, joka kokoaa kaikkien niiden "melkein-aiheesta-mutta-enimmäkseen-sen-ohi-kuitenkin" -kirjojen hajanaiset ajatukset yhdeksi kokonaisuudeksi. Ei kuulkaas ole aivan helppoa tämä lähdekirjallisuudenkaan haaliminen, kokeilkaa.




Niin, lupasinkin kertoa siitä viime viikonlopusta, mutta eipä siinä muuta sen kummempaa kuin että minulla oli perheläisiä vieraana ja kävimme Caribiassa ja oli mukavaa. Ja tuntuu, että olisin ollut Turussa kamaalan kauan, ihan vain siksi, kun en ole kahteen viikkoon käynyt kotikaupungissa. Mutta ei se mitään, huomenna menen. Ja sitäpaitsi, täällä on helpompaa uppoutua opiskeluun ja istua kirjastoissa iltaisin kahdeksaan, sillä kukaan ei soittele ja patista tulemaan (toisaalta se, että joku soittelee ja patistaa tulemaan vaikka syömään, on oikeastaan aika ihanaa).

Mutta tämä oli tauko; nyt jatkan jälleen kirjoittamista ja selailemista ja lähdeviitteiden oikeaoppista merkitsemistä (olen opetellut sen ehkä neljä kertaa elämäni aikana, olisi ehkä aika opetella se viimeinkin kunnolla, by heart). Ja katsokaa, kuinka tämäkin blogiteksti soljuu vaan, koska olen kirjoittanut viimeiset kolme tuntia - tämä tekstihän on melkein runollista. Tai en tiedä, onko se teidän mielestänne, sillä

Transaktioteoria.

Siinäpä teille miettimistä näin syysillaksi.

kuvat weheartit.com

maanantai 24. lokakuuta 2011

Terveisiä Kirjastosta!

Minun täytyisi tulla useammin tänne, sillä kerrakin olen päässyt etenemään eräänkin kirjoitelman tekemisessä.

Hyviin puoliin lukeutuu tietenkin myös se, ettei kirjastossa tarvitse kuunnella samaa musiikkia kuin yläkerran asukas, jos haluaa hiljaisuutta.

Ja vaikkei täällä lukusalia olekaan, minulle riittävään hiljaisuuteen pääsee kyllä täällä talon nurkassakin yläkerrassa.



Vietin ensimmäisen viikonlopun koko syksynä Turussa, joten siitä lisää ensi kerralla. Nyt oli aika ainoastaan pikapäivityksen, joten kirjoitan loppuun Kirsi Kunnaksen runon:

Näin puhui sateenvarjo

Kun sataa, pikku Marjo
   unohda sateenvarjo,
edes joskus, pikku Marjo.

Älä sitä avaa,
sillä jos et koskaan
   suin päin ravaa
räntäsade-vesiloskaan
   etkä sateen anna
otsaasi koskea
   etkä tuulta päästä
puraisemaan poskea
et tiedä mitään sadesäästä!

Et edes tajua
   miten maa
      ja ilma
ja maailma taivaan alla
   voi olla ihanaa rajua
sadevesi-koskea,
   kun sataa kaatamalla.
Siis pikku Marjo,
   unohda sateenvarjo,
edes joskus, pikku Marjo.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Niin ku ulkomaille menis

Saattelin toissapäivänä kaksi läheistäni pitkälle reissulle - he ovat menossa kolmeksi kuukaudeksi kiertämään Aasiaa. Lähtöhetkinä valitin, kuinka "Jotkut pääsevät Aasiaan ja jotkut lähtevät Turkuun." Kyseiset henkilöt kuitenkin lohduttivat minua sanomalla: "Mutta onhan se Turkukin ulkomailla!" Niinpä. No, reissaajat suuntasivat kohti Pietaria ja minä Turun junaan.

Niin, "Onhan se Turkukin ulkomailla." Turku voisi olla ulkomailla esimerkiksi siksi, että täällä on jokilaivoja, eikä missään muualla Suomessa ole periaatteessa lämpimämpää kuin täällä. Mutta Turku on ulkomailla myös siksi, että tämä kaupunki on koko Suomen vitsien aiheena.


Tiesittekö, että Forssa on Suomen Turku?
Turku on myös Suomen perseenreikä ja turkulaiset hölmöjä sekä sisäsiittoisia.

Eräs tuttuni kuljettaa lapiota auton takakontissa ihan vain siksi, jos hän joskus epähuomiossa sattuisi eksymään Turun rajalle. Tällöin hän voisi jäädä siihen kaivamaan siinä toivossa, että Turku lähtisi ajelehtimaan merelle.

Ja kyllähän te tiedätte sen Suomen tieliikennelaissa olevan poikkeuskohdan? "Suomen moottoriteillä ei ole sallittua tehdä u-käännöstä, paitsi silloin, kun vastaan tulee Turku 10 -kyltti."

Ainakin tamperelaisten viha turkulaisia kohtaan on suuri, sillä joka kevät joukko tamperelaisteekkareita tulee bussilla Turun kauppatorille hyppimään, jotta Turku joskus voisi vajota mereen. Vaan eivät turkulaisetkaan mitään uhreja ole - kuulemma ainakin Puutorin vessassa (se on baari) hinnat nousevat, jos kertoo omistajalle olevansa tamperelainen. Lisäksi Turku on tällä hetkellä pienoisessa etulyöntiasemassa, sillä se taisteli Tampereen kanssa kulttuuripääkaupunki-tittelistä ja - kuten tiedämme - voitti.

Joskus mietin, mistä tällainen kettuilu Turulle johtuu. Onko se kateutta pitkästä historiasta (turkulaisten mukaan se on nimenomaan sitä) vai johtuuko se siitä, että turkulaiset nyt vain ovat ulkomaalaisia Suomen sisällä ;) ? Ja ainakin osittain se johtuu siitä, että täällä on aivan älyttömiä paikannimiä, kuten Pallivaha. Johtuuko se jostain historiallisista erimielisyyksistä vai onko koko asia lähtenyt vitsinä liikkeelle?

No mutta, koska vitsailua ei ole Suomessa yleensä koskaan liikaa, tässä on tamperelaisen Kummelin pari turkuvitsiä. Harmi vain, että sitä kaikista parasta ei löytynyt! :) Jotenkin tuo tupakoitsija näyttääkin ihan turkulaiselta...


 

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kuinka tutustuin Jyväskylään

Viikko sitten olin kylässä ihanan ystäväni luona aurinkoisessa Jyväskylässä. Olen käynyt kyseisessä kaupungissa pari kertaa aiemminkin, mutta vasta nyt vietin siellä oikein kunnolla aikaa. Viikonloppu oli aivan ihana: irtokarkkia, elokuva, sarjamaratonia, syyskävelyä, hyvää ruokaa ja yksi musakeikkakin. Parasta tietenkin oli päästä juttelemaan tuntikausia ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt taas hetkeen - ja siinäpä sitten surkuteltiin, miksi Jyväskylä ja Turku ovat niin kaukana toisistaan, tai oikeammin, miksi emme opiskele samassa kaupungissa!




Vaan kaupunkina tämä kaupunki oli paljon kivempi kuin muistelin. Ehkä myös kaunis syksysää vaikutti siihen - auringonpaisteessa ja lehtiloistossa nimittäin tylsät parkkipaikatkin näyttävät mukavilta oleskelutiloilta. Mutta Jyväskylähän on oikeasti iso kaupunki, ja kävelykeskusta oli mukava. Ihmisiä riittää ja kuulemma erityisesti syksyisin, sillä tuhannet opiskelijat palaavat kirjojensa ääreen aina silloin.






Yliopistoalue oli myös tosi kiva, ja rakennukset todella paljon kauniimpia kuin Turussa. Turun yliopiston rakennukset ovat valkoisia laatikoita, mutta Jyväskylässä ne olivat vanhoja, tunnelmallisen punaisia tiilirakennuksia. Harmi vain, että taitavat olla hieman homeessa, ainakin osa...






Lähellä rautatieasemaa oli hassu koppero keskellä parkkipaikkaa. Se oli kahvila Wilhelmiina, joka osottautui ulkonäköään paljon viihtyisämmäksi! Minä en ole kahvi-ihmisiä, mutta join jonkinlaisen kahviviritelmän, johon oli lisätty paljon suklaata ja sokeria. Hyvää oli.

Jyväskylä on arkkitehtuuriltaan melko moderni kaupunki verrattuna Turkuun. Sieltä täältä löytyy aivan kuin unohdettuna vanha pappila tai kunnostettu vanha puutalo. Muuten keskusta on rakennettu melko myöhään, vähän niin kuin joku olisi vain joskus päättänyt, että "nyt tehdään tähän suuri kaupunki ja kerrostaloja!" Keskusta on myös täynnä kaikenlaisia hassuja pikku "keskuksia", joissa on muutama kauppa ja melkoisen hiljaista.




Vaikka Turku on mielestäni mukavampi kaupunki, niin silti tuntui haikealta suunnata sunnuntaina asemalle ja lähteä jälleen sitä kohti. Tällä kertaa syyt eivät kuitenkaan olleet läheskään niin paljon kaupungissa kuin siinä, että en tiedä, koska näen jälleen kyseistä ystävää.

Niin, ja se keikkapaikka oli Poppari. Tosi mukava paikka ja mielenkiintoisia bändejä!



keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kun ei kuulu kumpaankaan

Äh, taas on jäänyt viikko väliin ja poden siitä huonoa omaatuntoa

aivan niin kuin niistä kahdestakymmenestä kohdasta listassa "koulutehtäviä"

olen tehnyt tänään hommia 9 tuntia, enkä siltikään ole saanut vedettyä yli edes yhtä kohtaa. Edes yhtä!



Niin, ja sitten vielä tämä kaupunkifiilis.

Kylläpä vaan on mukavaa, kun tajusin, että oikeastaan en täysin kuulu enää minnekään. En kotikaupunkiini enkä tänne. Tai ehkä kuulun kotikaupunkiin, mutta miten voisin täysin kuulua, kun mikään opintoihini liittyvä asia ei ole siellä? Ja opinnot kuitenkin ovat niin tärkeitä asioita, että ne ohjaavat koko loppuelämäni ammatinvalintaa. Joten ehkä siis kuulun Turkuun - mutta kuinka voisin kuulua, kun en tiedä tämän kaupungin menosta oikeastaan mitään sen syvemmin. En tiedä, missä voisin mennä seinäkiipeilemään, jos haluaisin, enkä välttämättä tiedä, mihin kannattaa suunnata, jos olo on surullinen, iloinen tai haaveellinen. Mikä lenkkipolku on koko kaupungin kaunein? En todellakaan tiedä.

En myöskään koskaan voi saada opiskelukaveriporukkaa kotikaupunkiin, enkä niitä kotikaupungin juttuja tänne. Kummalle siis tulisi olla uskollinen? Jossain vaiheessa kuitenkin petän toisen kaupungin tai parhaassa tapauksessa molemmat, jos niikseen tulee ja muutankin vaikka Ukrainaan.




En minä kyllä muuttaisi Ukrainaan.

Paitsi nyt tietenkin tulen muuttamaan, koska sanoin, etten varmasti muuttaisi.

Voih, ja ikkunalautaan alkoi juuri putoilla sadepisaroita, enkä minä näe ikkunasta enää muuta kuin oman kuvani.

maanantai 3. lokakuuta 2011

VR my friend

Kun heräsin tänään aamulla seitsemältä uuteen viikkoon, jostain syystä tuntui siltä, että oli tullut talvi. Periaatteessa ei varmastikaan ollut sen talvempi kuin eilen tai sen kylmempi kuin eilen, mutta suihkusta tultuani minun oli pakko mennä peiton alle vielä hetkeksi lämmittelemään. Tuntui jotenkin pimeältä - vaikka tuskinpa oli sen pimeämpää kuin eilen illalla yhdeltätoista. Ja vaikkei satanut lunta vaan vettä, niin silti tuntui siltä, kuin joku kylmempi tuulahdus olisi tullut jostakin. Ehkäpä golfvirta vaihtoi suuntaa hetkeksi.




Niin, eilen illalla yhdeltätoista. Olen säännöllisesti kulkenut kotikaupungin ja Turun väliä joka viikonloppu, eli reissannut useita tunteja junalla viikoittain. Ja kaikesta siitä valituksesta ja avautumisista huolimatta minusta ja junista on tullut kavereita.

Olen oppinut lukemaan hyvin keskittyneesti junassa. Itse asiassa pystyn keskittymään huomattavasti paremmin lukemiseen junassa kuin omassa kodissani. Ehkä se johtuu siitä, että kotona virikkeitä on aivan liikaa, jotta lukeminen voisi voittaa ne kaikki - mutta tuntuu typerältä istua vr:n penkissä tuntikausia paikallaan tekemättä mitään, kun aivan yhtä hyvin voisi lukea.

Ja toisaalta on niin kivaa istua tuntikausia paikallaan tekemättä mitään! Voi kerrankin vain olla ja ihastella maisemia (jos tulee johonkin muuhun aikaan kuin yhdeltätoista illalla).

Tänä vuonna olen myös oppinut nukkumaan junassa. Kuinka nopeasti juna kulkeekaan, kun itse on tyytyväisenä puoliunessa, ja lopulta pirteänä perillä (paitsi, jos kello on yksitoista illalla. Silloin väsyttää ja ärsyttää, että täytyy vielä pyöräillä.).

Tässä teidän iloksenne Juna kulkee vaan alkuperäisenä italialaissovituksena. Käsi ylös ne, jotka tiesivät, että tämä laulu on alun perin italialainen? :D En minä ainakaan! Kiitos rakkaalle poikaystävälleni, joka sen minulle esitteli.