lauantai 30. lokakuuta 2010

Misää tää Turkku o?

"Mä kysysi silt, et onks se ainoo, ketä on sitä miält, että tää homma toimii vaiks kui hyvi."

Suomen kielestä innostunut kun olen, aiheuttaa tämä turun murre hauskuutta (tai murinaa) tavan takaa.

Suurin ihmetyksen aiheeni erityisesti ensimmäisinä viikkoina Turussa oli tämä: miksi ihmeessä turkulaiset käyttävät konditionaalia imperfektinä?? Uusi opiskelukaverini kertoi minulle opiskeluaikeistaan: ”Mä miettisin myös historiaa” Kesti muutaman hiljaisen sekunnin, ennen kuin ymmärsin, että hän oli aiemmin miettinyt historianopiskelua, ei siis nyt tai tulevaisuudessa ollut aikeissa vaihtaa alaa (ensimmäisellä opintoviikolla). 

Huomio te kaikki, jotka asioitte turkulaisten kanssa: loppu-s tarkoittaa menneisyyttä!!


Koulu-ravintolan mainos

Misää, josaa, kenesä - ilmeisesti edellinen kohta on näiden kysymyssanojen vika; niiden keski-s on siirretty tähän turkulaisten menneisyyteen (imperfektiin). Ja kun turkulainen todella ihmettelee jotain, on paino tiukasti ensimmäisellä tavulla ja loppu katoaa ihmettelyyn: "MIsää sää ASuut?"

Oonk mä ainoo, ketä on huomannut joka-sanan korvaamisen ketä:llä? 




Turkulaisille kaikki on vaiks kui kivaa, vaiks kui hyvi, vaiks kui tyhmää ja kaikki kestää vaiks kui kaua. Olen ihmetellyt, miksei kukaan kyllästy tähän lausahdukseen? Jos kaikki on vaiks kui jotain, niin vaihtoehtoja on aika vähän. Ei voi sanoa, että joku on tosi kivaa, ihan mielettömän kivaa, sairaan kivaa, sikakivaa, hirmu kivaa, huippuhauskaa... !!

Yksi parhaista on kuitenkin "joo vai?":
”Kävin ostamassa jäätelöä kaupasta.”
”Joo vai?” 
"Öö..." (”No joo joo, juurihan kerroin!") 
Joka kerta mietin, kuinka joo vai –toteamukseen täytyy vastata. Olen todennut, että ehkäpä se täytyy ottaa samanlaisena kuin ”ai jaa”. Silti hämmästelen tätä lausahdusta, enkä vielä oikein osaa siihen suhtautua. :D

Mutta hauskaahan tämä on, rakkaat turkulaiset, varsinkin tällaiselle (lähes) keskisuomalaiselle! Erityisesti silloin, kun olen porukassa ainoa ulkopaikkakuntalainen, ja on pakko kysyä: "Anteeksi, mä en nyt kyllä ymmärtänyt, mitä tuo tarkoitti..." Näinkin on nimittäin tapahtunut. :D




torstai 28. lokakuuta 2010

Ajatusleikki

Sain autokyydin kotiin yhtenä iltana. Ulkona oli kylmä ja autossa ihanan lämmin, väsytti jo, joten oli ihana vain istua pehmeällä penkillä ja sulkea silmät...





En vielä tunne näitä maisemia - ja varsinkin kun on pimeää, vain kirkkaat valot sattuvat silmiin.


 



Kuvittelin, että ehkä sittenkin auto veisi minut kotiin, sinne kotikaupunkiin, ajaisi pihaan ja saisin hypätä siinä pois. Pääsisin tuttuun taloon, tuttujen valojen luokse, tuttuun huoneeseen nukkumaan.




Eihän se auto sinne mennytkään. Mutta hetken kuvittelin, että se olisi totta.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kaupunkisuunnistusta

Kamala, kamala sadekuuro Turussa.




Siitä on jo vähän aikaa, mutta sinä päivänä mietin, että auto ois kiva. En edes tajunnut, kuinka paljon ulkona satoi, ennen kuin seisoin pyörävaraston edessä valmiina lähtöön. Muutama minuutti, ja päätin lopettaa huolehtimisen kastumisesta, koska se oli aivan turhaa. Vesi todella valui aivan kuin aaltoina mäkiä alaspäin. Se näytti oikeastaan aika kauniilta, aivan kuin joku olisi suurella kylpyhuonelastalla kuivannut mäen yläpäätä. Onneksi Aurajoki on alempana kuin kaikkien mäkien pohjat, joten vedenpaisumukselta vältyttiin. Suomen Rooma ei siis sittenkään muuttunut Venetsiaksi.  Minä olin kuitenkin märkä, ja oli hienoa huomata Kupittaan urheiluhallilla, ettei minulla ollutkaan vaihtohousuja. Onneksi housut ehtivät sopivasti kuivua siinä urheilun aikana, jotta pääsin kuivilla housuilla takaisin sateeseen. Tarkoitus oli suunnata yliopistolle.



                                                               
Minulla on ollut mielestäni aina melko hyvä suuntavaisto, jolla olen sopivissa tilanteissa sopivasti ylpeillyt. Kupittaalla tapahtui kuitenkin jotain ennenkuulumatonta: suuntavaistoni petti täysin. Lähdin ihan totaalisen väärään suuntaan, enkä edes huomannut sitä ennen kuin olin pyöräillyt monta korttelia. Lopulta olin aivan eksyksissä. Karttaa ei tietenkään ollut mukana juuri sillä kertaa, vaikka muulloin se on oikeastaan aina.





                             

Sitten oli kysyttävä neuvoa vastaantulijoilta. Ensimmäinen oli tietenkin Espoosta, eikä tiennyt mitään. Toinen osasi opastaa minua, ja pääsinkin kartalle hänen avullaan – Apteekki-baarin luo, Aurasillan kupeeseen! Kaiken kruunasi tietenkin sade ja se, että minulla oli jo kiire yliopistolle. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan voinut oikeastaan kuin nauraa. Tällaista se on suunnistus uudessa kaupungissa, aina ei voi onnistua. Ehdin kuitenkin, ehdin jopa vaihtaa vaatteet. 




Mutta silti - Auto ois ollut kiva.


sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Ensimmäisten tenttien aikaan

Yliopistossa opiskelu on monella tapaa erilaista kuin lukiossa. Alkuun se on aika hankalaa – täytyy opetella uudenlainen opiskelusysteemi. Töitä on tehtävä eri tavalla ja itsenäisesti, kun kukaan ei enää valvo tekemisiä. Tenteissä on sivuja parhaimmillaan viisi kertaa enemmän kuin lukiossa, joten lukemiselle on ihan oikeasti annettava aikaa. Kun lukiossa kaikki, mitä kirjoissa sanottiin, oli oikeastaan totta, niin nykyään opiskellaan vain teorioita, ja kaikkea saa ja pitää kritisoida. Toisaalta se on myös kivaa, minusta on hauskaa olla itse vastuussa ja oikeasti pohtia kaikenlaista.




Paitsi tenttiviikolla. Yhtäkkiä sitä huomaa, että hetkinen, se lukeminen olisi kannattanut aloittaa jo kolme viikkoa aiemmin kuin oikeasti aloitti, koska lukemattomia sivuja on edessä 600 ja aikaa kolme päivää. Hyvä, että siinä ehtii juuri ja juuri lukea saati sitten omaksua.  Ahdistus!




Onneksi opiskelua on myös helppo välttää. Yksi hyvä keino tähän on siivous. Kun kämppä on saatu puhtaaksi, siirrytään vessanpöntön siivoamiseen. Se on täysin hyväksyttävä syy välttää lukemista – hei haloo, vessan peseminen ei ole kivaa, miksi ihmeessä tekisin sitä mielummin kuin lukisin? Vessan siivoaminen vaan nyt sattui osumaan juuri niihin kolmeen päivään ennen tenttiä…

Muutkin kotityöt käyvät tietenkin erinomaisesti. Tiskatahan tarvitsee koko ajan, joten se täytyy tehdä alta pois. Nyt olisi juurikin pakollista käydä kaupassa, ja voisi laittaa kerrankin jotain hyvää ruokaa. Jaksaa sitten lukeakin paremmin, kun päätä ei särje ja on tarpeeksi energiaa. Itse asiassa pyykkikorikin on täynnä, joten varmaan olisi hyvä käydä pyykkituvassa. Lisää tenttiviikkoja, huutaa koti puhtaana!



Jos hommat loppuvat sisältä, voi tietenkin siirtyä ulos. Vaikkapa... auton huolto on hyvä syy, varsinkin jos siitä on jokin osa sattunut hajoamaan juuri silloin. Tämä voi oikeastaan olla ihan todellinkin syy, jos autosta esimerkiksi hajoaa peili kesken kauppareissun. Ja mikäs sen parempaa, kuin ihan todellinen syy.

Paras – ja varmaankin yleisin – syy on kuitenkin hokea mielessään ”pitäis pitäis pitäis pitäis lukea” ja surffailla sitten Facebookissa. 

Rakas serkkuni totesi kerran:
Ylioppilaskirjoitusten lukuloma oli kauheen rankka – koko ajan piti keksiä tekosyitä sille, ettei lue.

:D Taidan mennä lukemaan.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Turun syksy








Vielä en ole nähnyt Turun talvea - mutta syksyä olen, ja se näyttää kauniilta silloin, kun ei sada.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Suomen Rooma

Minä en ole koskaan asunut niin lähellä mitään, että olisin voinut pyöräillä kaikki matkani.  Nyt pyörästä on tullut pääasiallinen kulkuvälineeni käytännössä joka paikkaan, ja on mahtavaa olla riippumaton mistään bussi- tai kyytiaikatauluista! Aamuisin ei siis tarvitse enää juosta pysäkille vaan pyörävarastoon. Bussia olen käyttänyt vain muutaman kerran. Senkin kerran kun sitten käytin, menin väärään bussiin, tai ainakin se kääntyi aivan eri suuntaan kun minun olisi pitänyt.
 

Siellä, missä asuin ennen, pyörätiet ovat olemassa oikeastaan vain käsitteenä. Täällä ne ovat todellisuutta – uskomatonta, miten hyvin pyöräilijöitä on ajateltu kaikkialla. Aivan keskustan liepeille pääsee kurvailemaan omaa pyöräbaanaa pitkin. Ja jalankulkijat todella kunnioittavat pyöräteitä! Minä sivistymättömänä turistina kävelin tietenkin kotikaupungin tapaan aluksi pyöräteillä, ihan vain siksi, etten oikeasti tajunnut, että ne on tarkoitettu vain pyöräilijöille.


Tietenkin se myös näkyy. Pyöräilijöitä on vaikka kuinka, yliopistojen edustat täyttyvät pyöristä ja rautatieasemalta täytyy etsiä tyhjää paikkaa. Ja se on loistavaa, sillä Turku todellakin on pyöräiltävä kaupunki. Kestävä kehitys ja pienemmät päästöt ja vaikka mitä. Turussa pääsee pyörällä yhtä hyvin kuin vespalla Roomassa – ja Turku onkin kuulemma Suomen Rooma (turkulaisten mielestä ainakin), sillä tämäkin kaupunki on rakennettu kukkuloille.  Yllättävää kyllä, siihenkin tottuu – nimittäin ylämäkiin. Kuntokin kohoaa huomaamatta, ja mikäs sen parempi tenttiviikon kiireessä kuin yhdistää urheilu ja matkanteko.
Ainoa, mikä hieman huolettaa, on talvi. Nastarenkaattomana olen jo kerran kaatunut, sillä aamut eivät ole enää suloisen pehmeitä vaan ihan oikeasti kylmiä. Ei vielä, ihan vielä en haluaisi vaihtaa rakasta pyörääni bussiin tai kävelyyn. Tosin näin voi tapahtua joka tapauksessa, sillä kaatumisen jälkeen pyörä on pitänyt huolestuttavaa, säännöllistä suhinaa… Täytyy varmaankin etsiä jostain pyöräkorjaamo.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Muuttomuutoksia

Siitä on nyt jo jonkun aikaa, kun muutin, mutta ennen sitä olin muuttanut vain kerran elämässäni. Kolmevuotiaana.

Ensinnäkin piti löytää asunto kaupungista, josta tiesi oikeastaan vain Kauppatorin ja sen yliopistorakennuksen, jossa oli käynyt tekemässä pääsykokeen. Niin, ja onhan siellä se satamakin jossain. Ja joki.
Näpyttelin googlen hakusanaksi "asunnot, turku", ja siitä aukesi vuokraviidakko, jossa oli melkoisen hankala tietää, mihin kannattaisi suunnata. Jossain vaiheessa viidakosta kuitenkin löytyi solu. Nyt minulla oli siis asunto siinä kaupungista, josta tiesin oikeastaan vain Kauppatorin. Ja sen joen.

Muuttamisessa kaikista oudointa oli se, että minulla itselläni oli kaikki päätösvalta siihen, missä asuisin. Sain aivan itse päättää, minkä asunnon valitsen, ja hakisinko sitä yksityiseltä, Turun ylioppilaskyläsäätiöltä vai jostain muualta. Minun ei periaatteessa enää tarvinnut kysyä keneltäkään, en tarvinnut siihen vanhempien lupaa tai suostumusta. Toisaalta myös vastuu kasvoi yhtäkkiä - vuokra lähtisi minun opintotuistani. Jos sitoutuisin johonkin kämppään vuodeksi, ja se osoittautuisikin aivan kamalaksi, se olisi minun oma mokani. Ei vanhempien, vaan ihan minun omani.

Niin, banaanilaatikot kehiin ja tavaroita pakkaamaan! Mikään ei ole niin hyvä (ja pakollinen) hetki vakavalle inventaariolle kuin muutto. Jokunen jätesäkki ja muovikassi lähti minunkin huoneestani roskikseen ja Punaiselle Ristille. Loppujen lopuksi tavarat oli pakattu kahdessa päivässä, eikä siinä sitten muuta kuin pakettiauto täyteen ja matkaan.




Järjestelyä, kaupassakäynti, järjestelyä, siivousta. Ja kun minä lähdin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kotikaupungista Turkuun, tuntui käsittämättömältä, miksi matkustin jonnekin, missä minulla ei ollut yhtään mitään. Ei ketään tuttuja, ei harrastuksia, ei mitään menoja tai kahvilatreffejä tiedossa. Ei oikeastaan mitään muuta kuin se kämppä ja jossain tulevaisuudessa häämöttävä opiskelu.

Mutta siinähän sitä syytä jo olikin.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Turkuun.

Kun muuttaa vieraaseen kaupunkiin, jättää aina paljon taakse. Ehkä lähtöasemalle jää koko perhe, ystävät, lemmikit ja harrastukset. Ainakin sinne jäävät tutut paikat ja asiat, tuttu kaupunki. Sinne jäävät ne kadut, joilla on oppinut jo kulkemaan, ne paikat, jotka tuntee siksi, että on jokin henkilökohtainen side juuri sinne. Tutut ruokakaupat, joista löytäisi pekonia silmät kiinni ja takaperin kävellen päänsärkyisenäkin. Lenkkipolut, joissa ei pimeälläkään pelota. Tiet, joiden liikennemerkkejä ei tarvitse enää edes katsoa, sillä osaa niistä jo jokaisen ulkoa ja tiedostamatta.


Kun saapuu vieraaseen kaupunkiin, on hetken kuin turistina, vaikka asuukin siellä. "Hei tää on mun koti" - mutta kuinka se voisi olla, kun eksyy jo matkalla lähikauppaan? Pimeällä liikkuminen on vaikeaa, sillä jos päivälläkään ei tiedä, missä on vaarallinen kuoppa, tai missä kohtaa tulisi kääntyä, kuinka se voisi onnistua illallakaan? Ja jos perhe on jäänyt väärään kaupunkiin, kuinka sitä oppii keittämään kahvia vain yhdelle?

Minä lähdin tänä syksynä opiskelemaan Turun yliopistoon, ja tämä blogi kertoo siitä, mitä yksin muuttaminen ja uuteen kaupunkiin tutustuminen on tuonut tullessaan. Siistiä, että sä oot myös tullut tutustumaan Turkuun!