maanantai 28. helmikuuta 2011

LOGOMO

Hiukan on aikaa edellisestä kirjoituksesta, sillä reissaamista on jälleen reilusti takana ja edessäkin hieman. Ehkäpä kirjoitan teille, kuinka tutustuin erääseen toiseenkin kaupunkiin kuin Turkuun, mutta ei vielä, ei vielä...

Sillä nyt voisin kertoa viikon takaisesta käynnistäni Logomossa, tuossa vanhassa junakorjaamossa, jota kulttuuripääkaupungin pääkulttuuripisteeksikin kutsutaan. Siellä, "missä kulttuuri on kuin kotonaan".


Sinne mentiin sitten. Aurinko oli kaunis mutta kuitenkin kylmä vielä. Logomon remontoijilla oli kova kiire vielä tammikuussa saada näyttelytilat kuntoon ja käyttökelpoisiksi, mutta lopulta he onnistuivat. Kaikki ei kuitenkaan vielä ole valmista, ja se näkyy erityisesti ulkona. Paikan ulkonäköön voisi kiinnittää enemmän huomiota, mutta kaikki (varmaan) aikanaan, ehkä kesällä sitten.


Kun päästiin sisälle, vietiin takit naulaan ja minä jäin suu auki ihastelemaan ja ihmettelemään raitakahvilaa.


Logomossa on siis tällä hetkellä neljä näyttelyä: Päänäyttely Tuli on irti!, jalkapallonäyttely, Liisa Ihmemaassa (nykyvalokuvataiteen näyttely) ja sitten kovasti huomiota herättänyt Tom of Finland, jossa on esillä suomalaisen Touko Laaksosen homoeroottisia töitä. Kuvanäyttelyistä ei tietenkään saanut ottaa valokuvia, joten täällä blogissa ei niitä näy. Sen verran voin kuitenkin kertoa, että kumpikaan näistä ei ollut mitenkään perinteinen näyttely. Varsinkin Liisa Ihmemaassa olisi vaatinut hieman enemmän aikaa, kuin meillä oli, jotta olisi voinut keskittyä teoksiin enemmän. Joka tapauksessa kumpikaan näyttelyistä ei ollut mikään "hienoin missä oon ikinä ollut", mutta näkemisen arvoisia kuitenkin.


Kaikista eniten odotin päänäyttelyä, sillä halusin tietää enemmän Turun palosta. Näyttely olikin hieno ja monipuolinen. Alussa seisottiin pimeässä huoneessa, jossa videoidut tikku-ukot juoksentelivat seinillä ja esittivät tulen käytön historiaa ja sen merkitystä ihmisille. Erikoisuus oli myös viidentoista minuutin välein toistuva Turun palo, jossa savulla, valolla ja pienoismalleilla esitettiin kaupungin palo. Hieno!

Vitriiniin oli koottu esineitä, joita ihmiset olivat pelastaneet palosta. Mitä sinä ottaisit palavasta talosta mukaasi?

En koe olevani mikään suuri taidenäyttelyiden arvioija, eikä arviointi olekaan tämän kirjoituksen tarkoitus. Siksi tyydyn vain sanomaan, että suosittelen Logomoa kaikille museoista pitäville - itse ainakin pidin kovasti. Myös lapset pitävät - sillä jalkapallonäyttelyssä pääsee pelaamaan wii-pelejä ja päänäyttelyssä kokeilemaan palomiehen vermeitä. :)



keskiviikko 23. helmikuuta 2011

HÄN sai mut nauramaan, HÄN, sai mut laulamaan, HÄN

Täst turuun kielest ois taas vähä juttuu...

Minä tulen sellaiselta alueelta, jossa ihmisestä käytetään mutkattomasti kirjakielessä eläimelle tarkoitettua viittaussuhdetta se. Hän-sanaa käytetään lähinnä kirjallisuudessa, jos siinäkään, ja sen käyttäminen tuntuu erittäin epäluontevalta ja viralliselta. Myös eläimistä käytetään sanaa se - paitsi jotkut erittäin onnelliset ja ylpeät emännät ja isännät saattavat kertoa lemmikeistään, kuinka "Hän on hieno kissa, hän on niin siisti!"


Onks hän se vai hän?


Mutta kun saavuin Turkuun, huomasin ihmisten olevan kumman kohteliaita. "Hän soitti mulle äsken, ja sanos ett mä olin soittanut hänelle aikaisemmin. No mää siinä sanoi et voisinko mää saada vihdoin sen 50 euroa takasi, ku hän oli lainannu ne jo kaua sitte. No hän siinä sitte..." Kun alkaa juttelemaan turkulaiselle ja päräyttää "Se sano mulle et..." Tuntee itsensä yhtäkkiä todella epäkunnioittavaksi ja typeräksi. Miksi minä sanoin, että SE sanoi? Sehän oli ihminen, joka sanoi! Olen miettinyt, pitääkö keskustelun toinen osapuoli minua aivan dorkana, vai huomaako HÄN edes, kun sanon se enkä hän?

Ja voi kuulkaa - se on tarttuvaa. Siis ei se, vaan hän. Minäkin puhun nykyään hänestä. Tämä on kyllä huomattu ja tälle on kyllä myös naurettu kotikaupungissa. Mutta se vaan tuntuu nykyään jopa luontevammalta. Mutta ei aina - muutama päivä ei-täysin-turkulaisen seurassa palauttaa minut jälleen ruotuun.

Eikös se kirjakieli kehitetty Turun murteen pohjalta? Tai niin he itse ainakin väittävät...

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Keski-ikäisten hiukset

"The peace will guide the planets and love will steer the stars"


Niin kävin minäkin katsomassa kovasti huomiota saaneen Hair-musikaalin, eikä ollut lainkaan turha reissu. Turun tämän vuoden tunnuslause "Kulttuuri tekee hyvää" ei ainakaan vielä ole näkynyt missään niin selkeästi kuin tässä näytelmässä - näytelmä on tehnyt hyvää sekä tekijöilleen että katsojille. Näyttelijöinä on suuri joukko aivan tavallisia, keski-ikäisiä turkulaisia, joilla ei ole aiemmin ollut kokemusta musiikkiteatterin tekemisestä. Hankkeen tavoitteena on käsiohjelman mukaan "korkeatasoisen musikaalin ohella lisätä osallistujiensa hyvinvointia".

Hair kertoo nuorista, hippiliikkeestä ja Vietnamin sodasta. Päähenkilöt ovat nuoria elämään, rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen uskovia idealisteja, mutta idylli murentuu, kun he saavat kutsuntakirjeet sotaan. Vaikka he polttavat kirjeet, he joutuvat silti kohtaamaan kuolemaa ja vihaa, jolloin näkökulma elämään alkaa kääntyä toisenlaiseksi.

Minä en ole nähnyt Hairia koskaan ennen. Vaikka rakastan musikaaleja (Olen toivonut eläväni Greasessa tai My Fair Ladyssä tai Sound of Musicissa), niin joistain syystä en edes tiennyt, mikä on Hairin juoni. Totta puhuakseni en tiedä vieläkään. Lavalla hyppi niin monta ihmistä, että roolitus on tehty aika erikoiseksi: yhtä henkilöä esittää aina yksi ihmisryhmä - esimerkiksi kaikki punaiset ovat Claudeja. Tämä vuoksi ainakin minun oli jokseenkin mahdotonta seurata juonta ja se jäi suurimmalta osalta täysin hämärään. Vaikken ymmärtänytkään aina mitä tapahtui, koreografiat ja musiikit olivat silti mahtavia katsella ja kuunnella!

Huh, kun kun täytyi ottaa kuva niin nopeasti, että se jäi aivan sumeaksi!

Esiintyjät olivat huiman eri-ikäisiä ja erilaisia. Osa keskittyi niin kovasti omaan suoritukseensa, että unohti samalla esiintyvänsä. Kanssakatsojani mukaan osa näytti yllättyneeltä siitä, että oli joutunut mukaan näytelmään. Suurimman osan silmät loistivat, kun he tanssivat, lauloivat ja sanoivat joskus yhden vuorosanan. Ja kaikki saivat olla mukana, jokainen oli osa porukkaa - tähän produktioon oli otettu kaikki hakeneet. Esiintyjien into leijui ilmassa todellisempana kuin usean ammattinäyttelijän. Voisin lähes varmasti sanoa, että naisnäyttelijöiden joukossa oli ainakin pari todellista 60-70 -lukujen hippiä.


Koska kaikki näyttelijät olivat niin selvästi aikuisia, mutta he näyttelivät kuitenkin nuoria, aloin miettiä sitä, kuinka paljon ikä loppujen lopuksi merkitsee. Ainakaan suomalaisessa kulttuurissa aikuisten ei ole kovin sallittua tai tavallista hyppiä ja tanssia, ja oli hauskaa nähdä, kuinka hyvin se sujui jopa kuusikymppisiltä. Mikseivät aikuisetkin saisi ilmaista tunteitaan muuten kuin asiallisesti kättelemällä tai vain puhumalla? Nämä aikuiset ovat uskaltaneet.

Hairin näyttelijät olivat palanneet nuoruuteensa, tai en tiedä, onko se heistä ikinä kadonnutkaan - sillä mitä merkitystä on ihmisen iällä, kun puhutaan elämästä, uskosta, toivosta, epätoivosta ja rakkaudesta?




Joka tapauksessa voin suositella teatteria kaikille teatterista pitäville. Ja ehkä niillekin, jotka eivät niin pidä, sillä tässä teatterissa on paljon myös kaikkea muuta kuin teatteria. Esitykset ovat melko lailla loppuunmyytyjä, mutta lippupisteestä voi tiedustella vapaita paikkoja.
 
Ylin kuva täältä ja alin täältä



lauantai 19. helmikuuta 2011

Taloahdistus

Turussa uusi ja vanha elävät kirjaimellisesti rinta rinnan. Joskus kuitenkin vanha voi tuntea itsensä hieman uhatuksi tai yliajetuksi....


Tämä ratkaisu on mielestäni aika mielenkiintoinen. Mutta eipähän olla purettu vanhaa taloa!

torstai 17. helmikuuta 2011

Talvihämyä

Turun sanotaan olevan kesäkaupunki, eikä sitä ole vaikea uskoa. Kaupungilla on kuitenkin myös pimeä puolensa, varsinkin näinä talvisina aikoina, näinä arkisina päivinä...





Onneksi aurinko on kuitenkin jo paistanut monena päivänä. Mutta vaikka Turku onkin eteläisintä Suomea, saattaa täällä kuitenkin välillä pimeysharmistus iskeä.





Jostain saattaa kuitenkin välillä löytyä joku yksinäinen valonlähde...





...ja joskus se pimeys saattaa olla ihan kaunistakin:




Nyt tekisi mieli sanoa: "Näihin kuviin, näihin tunnelmiin", mutta sanotaan kuitenkin loppuun vielä jotain iloisempaa:
PIAN ON JO KEVÄT!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Turkulaisesta kevyen liikenteen käyttäytymisestä

Sen verran paljon olen tässä blogissani Turkua kehunut, että nyt on aika sanoa jotain negatiivistakin. Tämä asia ei kyllä varmastikaan ole ominaista ainoastaan Turulle vaan kaikille suomalaisille kaupungeille, joissa samalle kadunpätkälle eksyy yhtä useampi auto, ihminen ja pyörä.


Turussa pyöräilijöiden olot ovat melko hyvät, sillä pyöräteitä on rakennettu lähes kaikkialle kaupungin keskustan läheisyyteen.
Mutta yleisesti ottaen vain läheisyyteen.
Ja kun on talvi, ei pyöräteitä ole käytännössä olemassakaan, vaan ne ovat hautautuneet lumen tai lumikasojen alle.


Useammin kuin kerran pyörällä liikkuessani olen saanut kiukkuisia verbaalisia ja nonverbaalisia viestejä. Pyöräillessäni Tuomaansillalla nainen käveli keskellä kulkuväylää, eikä suostunut kellon kilistelyistä huolimatta väistämään. Lopulta sanoin hänelle: "Pääsisinkö minä tästä", ja hän tiuskaisi: "Tuolta oikealta pääsee ohitse!" Oikealla oli lumivallin ja hänen välissään noin viisikymmentä senttiä, josta en ollut viitsinyt lähteä änkeämään, jotta hän ei pelästyisi.

Kerran talutin pyörääni kävelytiellä, koska huomasin, että siinä ei saanut pyöräillä. Sitten pyysin tietä parilta leveästi kävelevältä naiselta, jotka vastasivat: "Tuossa vieressä pitää pyöräillä!" En voinut olla vastaamatta: "Niin, siksi mä talutankin pyörääni!" En nimittäin päässyt pois jalkakäytävältä lumivallien ylitse. Jos joku ei sitä tiedä, niin mainittakoon, että pyörää taluttava henkilö on jalankulkija.



Minä olen pyöräillyt myös jalkakäytävillä, vaikka tiedän, että periaatteessa se ei ole sallittua. Olen kuitenkin aina ottanut huomioon jalankulkijat, joiden vierestä olen mennyt erittäin varovasti. Monesti kuitenkin talutan, varsinkin jos ihmisiä on paljon. Suurin osa ihmisistä on onneksi mukavia.  Kuitenkin tuntuuu vähän kummalliselta, että jotku ihmiset eivät kykene olemaan kohteliaita ja joskus joustamaan yhteisen hyvän (=sujuvan liikenteen) vuoksi.

 

kuvat täältä

maanantai 14. helmikuuta 2011

Tänään !

En ole itse menossa, mutta jos jotakuta kiinnostaa, saattaa tällaiseen tapahtumaan vielä päästä mukaan:

torstai 10. helmikuuta 2011

Oi, Romeo, Romeo!

Kävelin yhtenä päivänä jokirantaa pitkin ja löysin jotain hyvin romanttista:







Jos Romeo ja Julia olisivat olleet turkulaisia, niin tuo olisi ollut se parveke.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Opastettu kierros kampukselle

Yleensä, kun saan turkuvieraita, on yhtenä ohjelmanumerona kampuskävely. Siksi, että mielestäni Turun yliopiston alue on todella hieno ja siksi, että minusta on hauska näyttää niitä maisemia, joissa päivittäin pyörin. Siksi päätin tehdä myös virtuaalisen tutustumisen tähän alueeseen, joka on kyllä valitettavasti hieman vaillinnainen, sillä en jaksanut lähteä lääkiksen suuntaan, joka on siis erillään muista tiedekunnista. Päivä oli harmaa mutta mieli iloinen, sen vuoksi kuvissa on hieman ankea tunnelma.


Jotta pääsisi Yliopistonmäelle, täytyy löytää jostakin portaat ja tehdä pienimuotoinen urheilusuoritus niiden suhteen. Pari kertaa tänä talvena on ollut niin paha keli, että olen tullut nuo portaat alas pitäen kaksin käsin kiinni kaiteesta.


Nämä löydät mäeltä päärakennuksesta ja pääkirjaston vierestä. Sieltä löytyy myös paljon luonnontietoa sekä kielitietoa. ^^

Kasvatus- ja yhteiskuntatieteitä
Oikeustiedettä ja kemiaa



Minusta on hauskaa, että yliopistolla on näin monta eri rakennusta ja että kampus on todellakin alue eikä piha.

Näiden seinien sisälle ja joskus ulkopuolellekin on piilotettu yhteiskuntatieteilijöitä, kielitieteilijöitä, kasvatustieteilijöitä, luonnontieteilijöitä ja vaikka mitä muuta. Kun tähän vielä lisättäisiin lääkikset ja kauppakorkea, löytyisi niiden uumenista yhteensä yli kymmenen ruokalaa. Ja sehän nälkäistä opiskelijaa kiinnostaa...

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kahvilastop!

Tässä kaupungissa on muutamia todella ihania kahviloita, ja niistä ehkä suloisin sijaitsee jokirannassa. Siis paikassa, jota kauniimpaa ei Turussa ole.


Eilisen loskatarpomisen jälkeen kahvila tuli kuin tilauksesta, ja oven takaa hulmahti aivan uskomaton tuoksu! Nimensä kahvila on saanut (vaihtuvista?) taidenäyttelyistä, joilla se koristaa seiniään. Tosin tämä on nykyään aika yleistä kahviloissa.



Niin, ja sitten sitä juotavaa... Olen ollut täällä kerran aikaisemminkin, ja silloin otin teetä. Sain oman pienen teekannun pöytään! Pulla oli muuten ihan oikeasti kotitekoista, eikä pakastealtaasta aamulla ongittua.



Suosittelen. Toinen paikka, mitä suosittelen, on Hansa-keskuksen italialainen jäätelöbaari. Jos italialaista ja suomalaista jäätelöä pitäisi verrata, niin italialaisissa jäätelöissä on enemmän tunnetta. Ja se ei johdu lainkaan siitä, että olen käynyt kerran Italiassa, jossa söin vähintään yhden jäätelön joka päivä istuen ikivanhoilla kivipaaluilla tai suihkulähteiden reunalla tai romanttisilla kujilla. Ei lainkaan...