Keski-ikäisten hiukset

"The peace will guide the planets and love will steer the stars"

Niin kävin minäkin katsomassa kovasti huomiota saaneen Hair-musikaalin, eikä ollut lainkaan turha reissu. Turun tämän vuoden tunnuslause "Kulttuuri tekee hyvää" ei ainakaan vielä ole näkynyt missään niin selkeästi kuin tässä näytelmässä - näytelmä on tehnyt hyvää sekä tekijöilleen että katsojille. Näyttelijöinä on suuri joukko aivan tavallisia, keski-ikäisiä turkulaisia, joilla ei ole aiemmin ollut kokemusta musiikkiteatterin tekemisestä. Hankkeen tavoitteena on käsiohjelman mukaan "korkeatasoisen musikaalin ohella lisätä osallistujiensa hyvinvointia".

Hair kertoo nuorista, hippiliikkeestä ja Vietnamin sodasta. Päähenkilöt ovat nuoria elämään, rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen uskovia idealisteja, mutta idylli murentuu, kun he saavat kutsuntakirjeet sotaan. Vaikka he polttavat kirjeet, he joutuvat silti kohtaamaan kuolemaa ja vihaa, jolloin näkökulma elämään alkaa kääntyä toisenlaiseksi.

Minä en ole nähnyt Hairia koskaan ennen. Vaikka rakastan musikaaleja (Olen toivonut eläväni Greasessa tai My Fair Ladyssä tai Sound of Musicissa), niin joistain syystä en edes tiennyt, mikä on Hairin juoni. Totta puhuakseni en tiedä vieläkään. Lavalla hyppi niin monta ihmistä, että roolitus on tehty aika erikoiseksi: yhtä henkilöä esittää aina yksi ihmisryhmä - esimerkiksi kaikki punaiset ovat Claudeja. Tämä vuoksi ainakin minun oli jokseenkin mahdotonta seurata juonta ja se jäi suurimmalta osalta täysin hämärään. Vaikken ymmärtänytkään aina mitä tapahtui, koreografiat ja musiikit olivat silti mahtavia katsella ja kuunnella!

Huh, kun kun täytyi ottaa kuva niin nopeasti, että se jäi aivan sumeaksi!

Esiintyjät olivat huiman eri-ikäisiä ja erilaisia. Osa keskittyi niin kovasti omaan suoritukseensa, että unohti samalla esiintyvänsä. Kanssakatsojani mukaan osa näytti yllättyneeltä siitä, että oli joutunut mukaan näytelmään. Suurimman osan silmät loistivat, kun he tanssivat, lauloivat ja sanoivat joskus yhden vuorosanan. Ja kaikki saivat olla mukana, jokainen oli osa porukkaa - tähän produktioon oli otettu kaikki hakeneet. Esiintyjien into leijui ilmassa todellisempana kuin usean ammattinäyttelijän. Voisin lähes varmasti sanoa, että naisnäyttelijöiden joukossa oli ainakin pari todellista 60-70 -lukujen hippiä.

Koska kaikki näyttelijät olivat niin selvästi aikuisia, mutta he näyttelivät kuitenkin nuoria, aloin miettiä sitä, kuinka paljon ikä loppujen lopuksi merkitsee. Ainakaan suomalaisessa kulttuurissa aikuisten ei ole kovin sallittua tai tavallista hyppiä ja tanssia, ja oli hauskaa nähdä, kuinka hyvin se sujui jopa kuusikymppisiltä. Mikseivät aikuisetkin saisi ilmaista tunteitaan muuten kuin asiallisesti kättelemällä tai vain puhumalla? Nämä aikuiset ovat uskaltaneet.

Hairin näyttelijät olivat palanneet nuoruuteensa, tai en tiedä, onko se heistä ikinä kadonnutkaan - sillä mitä merkitystä on ihmisen iällä, kun puhutaan elämästä, uskosta, toivosta, epätoivosta ja rakkaudesta?

Joka tapauksessa voin suositella teatteria kaikille teatterista pitäville. Ja ehkä niillekin, jotka eivät niin pidä, sillä tässä teatterissa on paljon myös kaikkea muuta kuin teatteria. Esitykset ovat melko lailla loppuunmyytyjä, mutta lippupisteestä voi tiedustella vapaita paikkoja.
 
Ylin kuva täältä ja alin täältä