sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kahvilastop!

Tässä kaupungissa on muutamia todella ihania kahviloita, ja niistä ehkä suloisin sijaitsee jokirannassa. Siis paikassa, jota kauniimpaa ei Turussa ole.


Eilisen loskatarpomisen jälkeen kahvila tuli kuin tilauksesta, ja oven takaa hulmahti aivan uskomaton tuoksu! Nimensä kahvila on saanut (vaihtuvista?) taidenäyttelyistä, joilla se koristaa seiniään. Tosin tämä on nykyään aika yleistä kahviloissa.



Niin, ja sitten sitä juotavaa... Olen ollut täällä kerran aikaisemminkin, ja silloin otin teetä. Sain oman pienen teekannun pöytään! Pulla oli muuten ihan oikeasti kotitekoista, eikä pakastealtaasta aamulla ongittua.



Suosittelen. Toinen paikka, mitä suosittelen, on Hansa-keskuksen italialainen jäätelöbaari. Jos italialaista ja suomalaista jäätelöä pitäisi verrata, niin italialaisissa jäätelöissä on enemmän tunnetta. Ja se ei johdu lainkaan siitä, että olen käynyt kerran Italiassa, jossa söin vähintään yhden jäätelön joka päivä istuen ikivanhoilla kivipaaluilla tai suihkulähteiden reunalla tai romanttisilla kujilla. Ei lainkaan...


2 kommenttia:

  1. Nam! Millainen on ihanien kahviloiden hintataso? Kotikaupungissa ainakin menee vähän niin, että mitä parempi tunnelma, sitä huimemmat hinnat..

    VastaaPoista
  2. Hmm... tollanen jäätelö taitaa olla kolme euroa ja sitten kahvilan hintataso on sellainen maitokahvi n. 2,5 euroa ja kaakao n. 3 euroa -tasoinen :) Ja kakkuset sun muun 3,5 tai vastaavaa. Eli saa siinä vähän pulittaa :D

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)