torstai 16. elokuuta 2012

Ready for Turku?

Osa lukijoistani saattaa ehkä muistaa, että viime syksynä minun ei ollut helppoa palata Turkuun kotikaupunkikesän jälkeen. Ei siltikään, vaikka se oli jo toinen vuosi ja olin jo selvinnyt ensimmäisestä. Ei siltikään, vaikka tiesin, mihin menin ja minulla oli siellä koti. Kaikki vaan muuttui niin yhtäkkiä - viikonloppuna olin vielä kotona poikaystävän kainalossa ja maanantaina yksin yliopistolla Turussa. Joskus joissakin muutoksissa on vain vähän liikaa.


Tänä kesänä olen yrittänyt tiedostaa jatkuvasti sen, että palaan jälleen syksyllä Turkuun. Olen muistellut sitä aina välillä ja todennut jopa odottavani sitä. Turku on nimittäin mahtava kaupunki, ja elämäni siellä on ihanaa ja itsenäistä. Suurin hankaluus Turussa on se, että tämä toinen puoliskoni ei sinne pysty ainakaan toistaiseksi muuttamaan. Itse asiassa hän lähtee koko syksyksi ulkomaille, joten valmistaudun siihenkin muistelemalla hyviä puolia Turusta:

1. Turussa on mahdollisuus siihen, että päättää lähteä Ruotsiin ja hypätä tunnin päästä lähtevään laivaan.

2. Turussa on joki.

3. Turussa on jokiranta. Siellä on ainakin neljä kahvilaa tai ravintolaa, joihin haluan niin pian kuin mahdollista. (mm. Cafe Art, Tintå ja Blanko, kaikki mukavasti vierekkäin)




4. Turussa on kaikki niin lähellä, etten tarvitse kuin pyörän sen kaiken saavuttamiseen.

5. Turku on kulttuurikaupunki, ja pääsen syksyllä useampaankin kulttuuritapahtumaan, yhteen aika ainutlaatuiseenkin.

6. Turussa on mahtava opiskelijaelämä. Meitä nuoria riittää niin paljon, että kaiken maailman kissanristiäisistä luennoille ravatessa ei ehdi tylsistyä.




7. Turussa on Zara, jossa aina kokeilen vaatteita, mutten osta mitään, sillä ne eivät ikinä istu minulle.

8. Turussa postiluukusta tulee Turkuposti-lehti. Se ilahduttaa köyhää opiskelijaa, joka lopetti ainoan lehtitilauksensa viikko sitten.

9. Turussa on Vartiovuorenmäki, jonne voi aina lähteä kävelylle ja ihastella alapuolella vilisevää kaupunkia.

10. Turussa on Tuomiokirkko. Odotan jo nyt, onko sen eteen pystytettävä joulukuusi vino vai ei!




Eikä ollut edes vaikea keksiä kymmentä. Taidan pian olla valmis Turkuun!

Mitä hyviä puolia keksitte Turusta?

8 kommenttia:

  1. Paljon historiallista nähtävää, Ruissalo ja Paavo Nurmi maraton:)

    VastaaPoista
  2. Totta! Tosin Paavo Nurmen maratoonareita en ole nähnyt ikinä :D

    VastaaPoista
  3. Cafe Brahe ja sen jättiläismäiset korvapuustit ja muffinit

    Ja sitten se Zara - kaikki muut löytävät sieltä aina kivoja vaatteita ja silloin harvoin, kun itse pääsen paikalle, en löydä mitään

    VastaaPoista
  4. 1. Murre
    2. Teatterisillan narsissit pääsiäisen aikoihin
    3. Se joulukuusi
    4. Turkulainen kadunylitys
    5. Jokilaivat (ihan vaan kivat katsellakin)
    6. Ikea lähellä (:D)

    Listasi Anniina

    VastaaPoista
  5. Mantelileipä: Mikä ihme siinä Zarassa oikein on??

    Anniina: Murre, todellakin - sen unohdinkin omasta listastani. Haluatko kertoa tarkemmin, millainen on turkulainen kadunylitys...?

    VastaaPoista
  6. Eikö sinulle ole esitelty turkulaista kadunylitystä?! No, ehkä olet sen jo tehnyt, muttet tiennyt, että sillä on nimikin.. :>

    Turkulaista kadunylitystä voi siis harrastaa Eerikinkadun ja Aurakadun risteyksessä, eli siinä Hansa-Kauppatori-Forum-Kopkolmio -hässäkässä. Tiedätkö jo, mitä tarkoitan?

    -Anniina

    VastaaPoista
  7. Anniina: Aa - siis tarkoitat sitä diakonaaliylitystä, jossa kaikki kulkevat yhtä aikaa? Se on kyllä kieltämättä nerokas :)

    VastaaPoista
  8. Diakonaali! Sitä sanaa mä hain vaikka kuinka kauan, mutta en saanut päähäni!

    -A

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)