perjantai 7. syyskuuta 2012

Ruokaongelmia

Jokainen on varmasti kuullut sen yhden mainoksen, missä sanotaan hyvä ruoka, parempi mieli. Aika moni on varmaan samaa mieltä siitä, että se pitää paikkansa. Aika moni minun tutuistani on myös sitä mieltä, että se pitää paikkansa, varsinkin kun he pääsevät näkemään minut nälkäisenä.


Canelloonin pääraaka-aine oli se pastahommeli.


Opiskelijoiden ruoka on jostain syystä ihan oma lukunsa. Jos tällä kertaa ei lasketa sitä kelatuettua ruokaa, voidaan sanoa, että sen pääraaka-aineet koostuvat jauhelihasta, makaronista ja leivästä. Sinänsä ne ovat erinomaisia raaka-aineitä - ajatelkaapa vaikka italiaa! Pasta-bolognesea, tomaatti-bruchettaa ja vaikka mitä (taas se puhuu italiasta). Ongelmana on se, että se ruoka ei jostain syystä maistu ollenkaan samalta kuin siellä italiassa.

En tiedä, miksi pastastani ei tule bolognesea ottaessani edellisenä iltana paistamaani jauhelihamurua ja samoihin aikoihin keitettyä makaronia ja tyrkkään ne mikroon. Jotenkin myöskään leipä ei maistu bruchettalta lainkaan, vaikka lämmitin sen paahtimessa ja laitoin (puoliraakaa) suomalaista tomaattia päälle. Lieneekö vika tässä opiskelijakämpässä vai missä.



Tältä näytti aamiainen Italiassa, eipä näy täällä Turussa samanmoisia tarjottimia...


Siis missä se vika piilee? Koulutuksessa, yhteiskunnassa vai kenties opiskelijan lompakossa?

Kai se on pakko myöntää - täällä minun vaatteissani se vika istuu. Jos opiskelija itse jaksaisi nähdä hieman enemmän vaivaa, saattaisi pastastakin löytyä sitä boloa vähän enemmän tai leivästä bruskettaa. Parasta olisi aloittaa ruuanlaitto ennen sitä hetkeä, kun kilahtaa nälästä niin paljon, että skypepuhelut muuttuvat riidaksi tai ettei jaksa mennä kauppaan ja syö lähinnä vehnäjauhoja, joita löytyy kaapista.



Ja jälkkäri - olisipa opiskelijalla edes pakastin, jossa voisi säilyttää tällaisia raaka-aineita. Ei ole meinaan.


No, ehkä vehnäjauhot olivat vähän liiottelua.

Ja vieläkin tämä opiskelija väittää, ettei muka jaksa tai ole aikaa. Tarviiko siellä netissä ja blogissa istua neljä tuntia joka päivä?  Terveisin itsekuri.

2 kommenttia:

  1. Ettei vain olisi kiire syynä:)

    Suomalaisen bruchettan maku paranee, kun kypsytät tomaatit ensin pimeässä ruokakaapissa kypsiksi. Paahdat leipää hieman liikaa (pikkuisen tummaa reunaa ja leivän käryä) ja sivelet lisäksi pinnalle tuoretta valkosipulia ja pikkuruisen lirauksen oliiviöljyä.

    Uskoo vain Sussi-tätiä, D!

    Olen aikoinani ollut pitkään Roomassa ja oppinut italialaista ruuanlaittoa:)

    VastaaPoista
  2. Sussi: he he, saatat olla oikeassa.... ;) kiire tai saamattomuus. Kyllä sitä taitoakin jo jonkin verran löytyy, jos vaan saisi aikaiseksi vähän enemmän...

    Kiitos bruchetta-vinkeistä! En tiennyt, että tomaatit täytyy kypsyttää pimeässä. Kiinnostavaa...

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)