Kui-joen silta

Minun mielestäni teatterissa on aina ollut jotakin tosi jännittävää. En tiedä, mistä se johtuu, mutta esirippujen auetessa menen aina ihastuneeseen tilaan ja joka kerta toivon, että minusta olisi sittenkin tullut näyttelijä.

Ehkä se liittyy luonteeseeni, joka jollain tasolla rakastaa suuria tarinoita (suuret tarinat ovat kirjallisuustieteen mukaan kuolleet nykyaikana, pöh). Teatterissa olisi mahdollista toteuttaa kaikkea, mitä en itse ehkä uskaltanut tai halunnut tai pystynyt koskaan olemaan - jos olisin näyttelijä, voisin elää sellaisia asioita, mitä en tavallisessa elämässä pääsisi milloinkaan kokemaan. Erityisesti musikaalit ovat minusta ihania. Harmi, että oikeassa elämässä ei voi puhjeta sillä tavalla laulamaan kuin musikaaleissa...

Sain Turun kaupunginteatterilta lipun Kui-joen silta -revyyn ennakkonäytökseen viime viikolla. En muista koskaan olleeni katsomassa revyytä näin isossa teatterissa enkä myöskään koskaan ole ollut yksin teatterissa. Lähtökohdiltaan tästä teatterikokemuksesta tulisi siis vähän erilainen kuin aikaisemmista. Tältä siellä näytti:

Revyy on siis teatterin muoto, jossa on paljon erilaisia sketsejä, lauluja ja lyhyitä näytelmänpätkiä, yleensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Tämän revyyn teemana oli Turku, ja  kaikki alkoi siitä, kun rakennusmiehet olivat rakentaneet uuden hienon sillan Kui-joen yli. Harmillisesti tämä silta kuitenkin romahti jo kastettaessa...

Osansa revyyssä saivat myös mm. Tuomiokirkko ja japanilaiset turistit (niitä on muuten yllättävän paljon tässä kaupungissa!), turun murre ja suomenruotsalaiset, jotka drickasivat snapseja purjeveneessä. Aurajoen kalat pohtivat maailman olemusta ja totesivat laulussaan:

Voin kertoa että
ei nää,
niin paskaista on vettä!

TPS-fanit harmittelivat, kuinka parhaat ajat ovat takanapäin:

Kun kaikki vanhat hidalgot
vielä saisi jäädä, niin avot!

Minun teatterikokemukseeni kuuluu lähes aina väliaikakahvit - silloin kun olen ollut mummun tai vanhempien kanssa. Tällä kertaa olin yksin, ja myös ihanat kakut jäivät ostamatta, sillä opiskelijan kukkarolle ne eivät kyllä sovi oikein mitenkään.

Väliajalla ehdin myös ihastella rooliasuja, joita oli laitettu esille. Erityisesti tätä yhtä, miksiköhän...^^

.

Kaiken kaikkiaan revyy oli huolella tehty ja näyttelijät taitavia. Näin ei-kantaturkulaisen näkökulmasta parasta oli se, että turkulaiset ovat tässä osanneet nauraa itselleen ja omille erikoisuuksilleen. Toisaalta oltiin myös ylpeitä, ja loppurevyystä murre levisikin läpi koko maan - jopa näytelmän tamperelainen ilmoitti:

Kyl maar mä lähre nyt kotia kattoo Tappara pelii!

Näin tuskin koskaan tulee kuitenkaan tapahtumaan. :D

Siinä on nyt yksi niistä silloista.

Teatterikokemus oli siis oikein mukava, vaikka kakkukahvit jäivätkin tällä kertaa saamatta. Suurta tarinaa ei tässä revyyssä nähdä, mutta välillä on mukava keskittyä lyhyisiin hetkiin. Suosittelen - erityisesti sellaisille, jotka haluavat päästä sisälle turkulaiseen ajatusmaailmaan.

Esitysajat