sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Ensimmäisten tenttien aikaan

Yliopistossa opiskelu on monella tapaa erilaista kuin lukiossa. Alkuun se on aika hankalaa – täytyy opetella uudenlainen opiskelusysteemi. Töitä on tehtävä eri tavalla ja itsenäisesti, kun kukaan ei enää valvo tekemisiä. Tenteissä on sivuja parhaimmillaan viisi kertaa enemmän kuin lukiossa, joten lukemiselle on ihan oikeasti annettava aikaa. Kun lukiossa kaikki, mitä kirjoissa sanottiin, oli oikeastaan totta, niin nykyään opiskellaan vain teorioita, ja kaikkea saa ja pitää kritisoida. Toisaalta se on myös kivaa, minusta on hauskaa olla itse vastuussa ja oikeasti pohtia kaikenlaista.




Paitsi tenttiviikolla. Yhtäkkiä sitä huomaa, että hetkinen, se lukeminen olisi kannattanut aloittaa jo kolme viikkoa aiemmin kuin oikeasti aloitti, koska lukemattomia sivuja on edessä 600 ja aikaa kolme päivää. Hyvä, että siinä ehtii juuri ja juuri lukea saati sitten omaksua.  Ahdistus!




Onneksi opiskelua on myös helppo välttää. Yksi hyvä keino tähän on siivous. Kun kämppä on saatu puhtaaksi, siirrytään vessanpöntön siivoamiseen. Se on täysin hyväksyttävä syy välttää lukemista – hei haloo, vessan peseminen ei ole kivaa, miksi ihmeessä tekisin sitä mielummin kuin lukisin? Vessan siivoaminen vaan nyt sattui osumaan juuri niihin kolmeen päivään ennen tenttiä…

Muutkin kotityöt käyvät tietenkin erinomaisesti. Tiskatahan tarvitsee koko ajan, joten se täytyy tehdä alta pois. Nyt olisi juurikin pakollista käydä kaupassa, ja voisi laittaa kerrankin jotain hyvää ruokaa. Jaksaa sitten lukeakin paremmin, kun päätä ei särje ja on tarpeeksi energiaa. Itse asiassa pyykkikorikin on täynnä, joten varmaan olisi hyvä käydä pyykkituvassa. Lisää tenttiviikkoja, huutaa koti puhtaana!



Jos hommat loppuvat sisältä, voi tietenkin siirtyä ulos. Vaikkapa... auton huolto on hyvä syy, varsinkin jos siitä on jokin osa sattunut hajoamaan juuri silloin. Tämä voi oikeastaan olla ihan todellinkin syy, jos autosta esimerkiksi hajoaa peili kesken kauppareissun. Ja mikäs sen parempaa, kuin ihan todellinen syy.

Paras – ja varmaankin yleisin – syy on kuitenkin hokea mielessään ”pitäis pitäis pitäis pitäis lukea” ja surffailla sitten Facebookissa. 

Rakas serkkuni totesi kerran:
Ylioppilaskirjoitusten lukuloma oli kauheen rankka – koko ajan piti keksiä tekosyitä sille, ettei lue.

:D Taidan mennä lukemaan.

4 kommenttia:

  1. Tervetuloa Turkuun! Itsekin muuttanut vuosia sitten Äitini ja siskon kanssa; näin 15 vuoden jälkeen alkaa oikeasti huomata, ettei tänne ole tullut vain asumaan, vaan tästä on tullut osa identiteettiä. Rakkaus <3
    -Oola

    VastaaPoista
  2. Twinners:

    Kiitos paljon! Katsotaan, kuinka käy minun ja Turun kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Hah, siinä paha missä mainitaan... Arvaa vain mitkä prujut odottavat tuossa pöydällä. Oikeastaan mun piti vain katsoa koneelta nopea suomennos eräälle sanalle (sea spray), mutta tänne eksyin - kiva niin!

    VastaaPoista
  4. R:
    Niinpä :D Sen vuoksi on hyvä omistaa vielä vanhanaikaisesti sanakirja. Vähemmän houkutuksia... Mutta kiva kun eksyit, tervetuloa uudelleenkin!

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)