keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kaupunkisuunnistusta

Kamala, kamala sadekuuro Turussa.




Siitä on jo vähän aikaa, mutta sinä päivänä mietin, että auto ois kiva. En edes tajunnut, kuinka paljon ulkona satoi, ennen kuin seisoin pyörävaraston edessä valmiina lähtöön. Muutama minuutti, ja päätin lopettaa huolehtimisen kastumisesta, koska se oli aivan turhaa. Vesi todella valui aivan kuin aaltoina mäkiä alaspäin. Se näytti oikeastaan aika kauniilta, aivan kuin joku olisi suurella kylpyhuonelastalla kuivannut mäen yläpäätä. Onneksi Aurajoki on alempana kuin kaikkien mäkien pohjat, joten vedenpaisumukselta vältyttiin. Suomen Rooma ei siis sittenkään muuttunut Venetsiaksi.  Minä olin kuitenkin märkä, ja oli hienoa huomata Kupittaan urheiluhallilla, ettei minulla ollutkaan vaihtohousuja. Onneksi housut ehtivät sopivasti kuivua siinä urheilun aikana, jotta pääsin kuivilla housuilla takaisin sateeseen. Tarkoitus oli suunnata yliopistolle.



                                                               
Minulla on ollut mielestäni aina melko hyvä suuntavaisto, jolla olen sopivissa tilanteissa sopivasti ylpeillyt. Kupittaalla tapahtui kuitenkin jotain ennenkuulumatonta: suuntavaistoni petti täysin. Lähdin ihan totaalisen väärään suuntaan, enkä edes huomannut sitä ennen kuin olin pyöräillyt monta korttelia. Lopulta olin aivan eksyksissä. Karttaa ei tietenkään ollut mukana juuri sillä kertaa, vaikka muulloin se on oikeastaan aina.





                             

Sitten oli kysyttävä neuvoa vastaantulijoilta. Ensimmäinen oli tietenkin Espoosta, eikä tiennyt mitään. Toinen osasi opastaa minua, ja pääsinkin kartalle hänen avullaan – Apteekki-baarin luo, Aurasillan kupeeseen! Kaiken kruunasi tietenkin sade ja se, että minulla oli jo kiire yliopistolle. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan voinut oikeastaan kuin nauraa. Tällaista se on suunnistus uudessa kaupungissa, aina ei voi onnistua. Ehdin kuitenkin, ehdin jopa vaihtaa vaatteet. 




Mutta silti - Auto ois ollut kiva.


3 kommenttia:

  1. Autossa tietty pysyy kuivana sateessakin, paitsi autoon mennessä ja autosta tultaessa.

    Hienoo, kun jaksat silti käyttää pyörää.

    Vaihtovaatteita vaan kehiin ja reppuun!

    Kyllä Turusta kuiviakin päiviä löytyy, vaikka myös vettäkin.

    VastaaPoista
  2. Onneksi tosiaan sattui olemaan vaihtovaatteet mukana :) Ja syksyssä on tähän mennessä ollut enemmän aurinkoa kuin sadetta, onneksi!

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)