keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Eksyksissä jälleen kerran

Kehtaisiko tätä edes kertoa.

Nimittäin sitä, kuinka kerran eksyin Turussa suoralla kadulla.

Tarkoitus oli palauttaa elokuva Kaskenkadun Makuuniin. Kun olin käynyt aikaisemmin vuokraamassa elokuvan, olin kävellyt vuokraamoon Tähtitorninmäen kautta. Palauttaessani elokuvaa kävelin kuitenkin jokirantaa pitkin Aurasillalle asti, josta pääsee kyseiseen Makuuniin suoraa tietä.
Siinä sitten kävelin reippaasti ylämäkeen, kunnes yhtäkkiä minusta alkoi tuntua, että olin väärässä paikassa. Huomasin, että molemmilta puoliltani nousi mäki, ja jostain syystä olin varma, että en ollut mennyt vielä Tähtitornin ohitse. Ajattelin, etten ollut kävellyt tarpeeksi kauan joen rantaa, ja torni sijaitsisi oikealla puolellani. Löysin hienot portaat, (jotka olivat niin komeat, että otin niistä kuvankin), ja astelin ne reippaasti ylös.




Yllätys oli pienoinen, kun huipulle päästyäni kohtasin tällaisen kyltin:




Väärä kukkula!

Siinä sitten seisoin ja ihmettelin, että missäköhän minä oikein olen, ja missäköhän se Makuuni on. Katselin hetken aikaa ympärilleni ja totesin, ettei tällä mäellä mitään tornia ole. Sitten käännyin ympäri. Siellähän se torni oli minun takanani, toisella mäellä, aivan niin kuin olin alun perin tiennytkin. Palasin takaisin tielle ja kuljin viimeiset parisataa metriä Makuunille, joka muutaman askeleen jälkeen tulikin näkyviin.

Liian monta mäkeä tässä kaupungissa!

3 kommenttia:

  1. Turku on rakennettu kukkuloille :D

    VastaaPoista
  2. Mulla taisi mennä useampi vuosi Turussa ennen kuin pystyin ihan varmasti erottamaan vartiovuoren ja samppalinnan toisistaan. Menin niistä aina sekaisin ja sitten löysin itseni joka kerta tietenkin siltä väärältä kukkulalta.

    VastaaPoista
  3. Jaakko:
    Niinpä! Kamalan vaikeaa... :D

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)