maanantai 13. joulukuuta 2010

Olen nähnyt strutsinpoikasen

Taas on tullut reissattua.

Junamatka on hyvä hetki jutella ihmisten kanssa. Soitin kaverille, jota en ole nähnyt moneen vuoteen, ja puhuimme puoli tuntia. Olimme joskus hyviä ystäviä, eri paikkakunnilla kyllä, mutta kun pari kertaa vuodessa pääsimme yhteen, oli meillä poikkeuksetta aivan mielettömän hauskaa. Puhelu sai minut muistelemaan kaikkea sitä, mitä teimme silloin joskus.





Se sai ajattelemaan muutakin. Nimittäin sitä, että minä en oikeasti ole enää lapsi, en nuorikaan, vaan nuori aikuinen. Minä asun uudessa kaupungissa. Minulla on oma koti. Minulla on omat laskut, ruuat, opiskelu ja vastuu. Ei tässä enää olla ihan pieniä.

Vaikka kasvaminen tähän asti ei ole aina ollut helppoa, ja monesti on haikeaa muistella menneitä, niin tällä kertaa se ei ollut haikeaa, vaan mukavaa. Ja mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä, vaikka on vasta kaksikymmentä...




Olen ollut onnellinen, surullinen, ahdistunut ja iloinen. Olen itkenyt, riidellyt, rukoillut, nauranut, kuiskannut ja pelännyt. Olen rakastanut. Olen laukannut hevosella metsätiellä niin kovaa, että pikkukiviä on lentänyt kasvoille. Olen rakentanut majan heinistä pellolle sateessa. Olen kastellut jalkani kymmenissä vesilätäköissä, joiden päällä ollut jää ei sittenkään kestänyt kävelyä. Olen nolannut itseni. Olen kiipeillyt puissa ja hyppinyt niistä alas. Olen vienyt kaikki nukkeni kävelylle yksitellen ja ollut sen jälkeen aivan puhki. Olen juossut sateessa siksi, että haluan kastua. Olen myös juossut sateessa siksi, etten haluaisi kastua. Olen sulanut auringossa, jäätynyt pakkasessa ja kokenut kaikkia lämpöasteita niiden välillä. Olen uskaltanut muuttaa kaupunkiin, josta en tunne oikeastaan ketään. Olen löytänyt oikoteitä. Olen ollut pelimatkoilla, venäyttänyt nilkkani, hurrannut ja huutanut. Olen tanssinut, suudellut ja kuunnellut musiikkia liiankin kovaa. Minulla on ja on ollut ystäviä, joiden kanssa olen jutellut niin, että aika on unohtunut. Olen matkustellut ja nauranut perheenjäsenteni kanssa.

Ja lähes kaikkia näitä ja vielä enemmänkin on edessä! (Paitsi ehkä heinämajan tekoa, mutta sitäkään ei vain siksi, että aikuisen kokoisen ei ole enää niin helppoa mahtua heinämajoihin.)




Löysin tämän kerran sellaisesta kirjasta, missä on kaikenlaisia hyviä ajatuksia ja aforismeja. Mielestäni se on oivaltava, joten laitan sen meille kaikille muistutukseksi. Siksi, että osaisimme olla onnellisia menneestä ja tulevasta, mutta ennen kaikkea nauttia elämästä tässä ja nyt.

Aina me kaipaamme jotain.
Kaipaamme entisiä hyviä aikoja
ja kaipaamme tulevia aikoja, jolloin suunnitelmamme toteutuvat.
Entäs nyt?
Tämä aika on kohta entistä hyvää aikaa
ja aikaa, jolloin monet suunnitelmamme ovat toteutuneet.
Olisiko nyt aika olla
koko ajan kaipaamatta
ja olla tyytyväinen!

Iloista tiistaita!

4 kommenttia:

  1. Ihana teksti! Tuli mieleen kaikki jutut mitä ollaan yhdessä tehty.. Oot ihan oikeassa, tämä hetki on kohta mennyttä hyvää aikaa. <3

    VastaaPoista
  2. Me on kyllä tehty vaikka mitä :D Jäädytty pakkasessa ja paahduttu auringossa.

    VastaaPoista
  3. Veikkasin ennen kun luin että olis ollu jotain sukkapuikoista :D !

    VastaaPoista
  4. Oi ei, Elina, en sentään viitsi kirjoittaa niistä tänne ! :D Mutta muisto elää kyllä - oli siinäkin tilanne :D

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)