lauantai 4. joulukuuta 2010

Turistipäivä

Sain viikonloppuvieraita kotikaupungista, kun veljet tulivat kylään. Tämän vierailun seurauksena blogin bannerikin muuttui vähän paremmaksi, kun sain kuvankäsittelytaitoisen veljeni apua sen kanssa! Tämä lauantai olikin oikea turistipäivä, kun pyörimme ympäri keskustaa. Aamulla satoi lunta suurina hiutaleina, ja voin virallisesti todeta raikkaan talvisään olevan lunta tulvillaan. Käytin pyörääni vielä eilen, mutta tänään iltapäivällä sen satulan päällä oli valehtelematta kahdenkymmenen viiden sentin lumikerros! Saimme siis tarpoa puoleen sääreen olevissa lumikinoksissa - vaan mitäs tuosta, se oli vain hauskaa.



Koska Turku on joulukaupunki ja nyt on jo toinen adventtiviikonloppu, aloitimme tietenkin joulutorista, jossa olin itsekin ensimmäistä kertaa. Ihania kojuja, tavaroita, kynttilöitä ja tuoksuja pursusi joka puolella! Torilla oli suloisen jouluinen tunnelma.








 


Syöminen tapahtui Dennisissä, joka on kuuluisa turkulainen pizzapaikka. Ruoka oli kyllä hyvää, täytyy myöntää, ja listalta löytyi muitakin vaihtoehtoja kuin kinkku-ananas-herkkusieni -pizza (Tosin ei kinkku-ananas-herkkusieni -yhdistelmässä ole mitään vikaa, täytyy myöntää sekin). Väkeä riitti jonoksikin asti, ja tarjoilijat olivat kiireisiä.




Sitten käveltiin jokirantaa pitkin ja todettiin, että kyllä vaan on kaunista. Ranta on kaunis aina, mutta lumi tekee kaiken vielä erinäköiseksi, ja puut muuttuvat näkyvimmiksi.







Kävelyretken jälkeen kävimme tietenkin Turun tuomiokirkossa. On sekin vaan hieno. Mietitittiin, miltäköhän keskiajan ihmisistä tuntui, kun he ajoivat ensin kärryillä pari päivää kirkkoon ja sitten astuivat holvikaarista sisään... mahtoivat kyllä tuntea itsensä melko pieniksi, sillä näin tapahtuu nykyäänkin.










Näihin juhlallisiin kuviin päättyikin sitten turistikierros kaupungilla, kotona odottivat glögi ja piparit. Olipas hassua toimia Turku-asiantuntijana ja kertoa, mikä mikäkin rakennus tai asia on, sillä koko syksyn minä olen ollut se, joka kysyy. Kuitenkin osasin vastata suurimpaan osaan kysymyksistä ja kertoakin jo jotain Turusta ihmisille, jotka ovat vielä enemmän turisteja täällä kuin minä. Olin kuitenkin yhtä innoissani kauniista jokirannasta ja kirkosta kuin hekin, vaikka olenkin katsellut niitä koko syksyn. Niin, enhän minä enää ole turisti ihan joka hetki, minähän asun täällä...

Olipas mukava päivä ja mukavia vieraita!
 

3 kommenttia:

  1. Kuvista päätellen teillä on ollut touhukas päivä :) Joulumarkkinat ovat ihania, paljon käsitöitä ja joulumieltä.

    Mä puolestani juhlistin tulevaa joulua eilen laittamalla tuikun parvekkeelle, kynttilät saavat muutenkin aikaan ihanan tunnelman.

    ...Ja muuten, toivottavasti kirkkoon ei Suomessa menty karjavankkureilla, vaan kärryillä tai reellä ;)

    R

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, alat jo turkulaistua: käytit konditionaali-imperfektiä: "pursusi" :)

    VastaaPoista
  3. Apua, Kotilo, en ala!! :D

    Mä en edes huomannut tuota...
    hui :D

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)