lauantai 29. tammikuuta 2011

Aikatauluparadoksi

Huh, nyt on sairaudet lähestulkoon selätetty, ja elämä on jälleen hieman helpompaa. Turun yths:n palvelu saa minulta kyllä täydet pisteet, ei mitään moitteita!

Juttelin kuluneella viikolla yhden myös Turkuun toiselta paikkakunnalta muuttaneen opiskelukaverini kanssa viikonlopuista. Niin kuin minäkin, myös hän käy lähes joka viikonloppu kotikaupungissaan. Laukkujen ja ajatusten raahaaminen edestakaisin on hyvin tuttua meille molemmille, ja aiheesta riitti juttua.




Kun vaihtaa kaupunkia, muuttuu myös elämä totaalisesti aina viikonloppuisin. On sadalla tavalla erilaista olla kotikaupungissa tai Turussa - minkä vuoksi esimerkiksi viikonloppuisin opiskeleminen on erittäin hankalaa. Suurin ongelma ei meidän mielestämme kuitenkaan ole se, että ei ehdi opiskella viikonloppuisin, vaan se, että viikolle kasautuu tietyt hommat, ja viikonlopulle toiset. Kun nousee junasta, on aina yhtäkkiä eri paikassa, eri kuvioissa, tietyllä tapaa aivan eri maailmassa, jossa on erilaisia tekemisen kohteita. Viikonloppuina on tärkeää nähdä kaikkia vanhoja kavereita, perhettä, poikaystävää ja sukulaisia. Mutta kun aikaa on vain rajatusti, perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään, tulee näkemisessä aika kiire. Varsinkin, kun puolet ajasta menee kuitenkin nukkumiseen. Olisi ihanaa nähdä tätiä ja sitä yhtä kaveria, jonka kanssa pelasin kerran samassa joukkueessa, mutta kun en ole ehtinyt nähdä veljeänikään kuukauteen eriävien aikataulujen ja parin turku-viikonlopun vuoksi, niin yhtälö alkaa olla jo epätosi tai ainakin melkoisen hankala.




Niinpä viikonlopuista tulee helposti aikataulua, ja ihanien ihmisten näkeminen voi muuttua suorittamiseksi, jos se on tällaista: lauantaina kahdeltatoista Viivi, kolmen maissa nopeasti Taru ja sitten illalla mummulle syömään. Mutta joskus tällaisia päiviä vain pitää olla - useimmiten kuitenkin pyrin järjestämään aikani niin, että ehdin myös oleilemaan kotona, koska se on tärkeää.






Sitten on vielä se lähtö. Joskus jo sunnuntai-aamuna herätessä harmittaa, että pian täytyy lähteä junaan, ja saattaa olla koko päivän sellaisessa mielentilassa, että "kohta lähdetään, mitäs tarvitsen mukaan". Ja kun kuulutetaan: "Tämä on pikajuna Turkuun", merkitsee se myös sitä, että joutuu eroamaan monista ihmisistä pitkäksi aikaa.

Skype, kännykkä ja facebook kuitenkin yhdistävät näitä kahta maailmaa hyvin säännöllisesti. Mutta vaikka kotikaupunkikaverin statuspäivitys "Tänään kaupan kassalla juttelin politiikkaa tuntemattoman kanssa" on mukava lukea, se ei silti koskaan ole sama asia kuin se, että istutaan vastakkain kahvipöydässä, käydään yhdessä juoksulenkillä tai jutellaan syvällisiä sohvalla loikoillen.




Sillä sohvat ja kahvipöydät voittavat yhä.


kuvat täältä

2 kommenttia:

  1. Elämä on yhtä aikataulua!! Haluaisitko takaisin sen ajan, kun kuljettiin päiväkausia vankkureilla ja postilla meni aikansa päästä perille? Näinä aikoina pitäisi osata hetkessä irtautua arjesta, nauttia siitä hetkestä, joka on käsillä. Pääsykokeisiin luvussa vähän sama homma, joskus pitää vaan ottaa se aika, jolloin on levättävä. Se, miten kropan saa rauhoittumaan ylikierroksilta, onkin sitten ihan toinen juttu...

    VastaaPoista
  2. joskus tuntuu, että haluaisin... mutta kyllä tässä ajassa on paljon hyvää :)

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)