sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kuinka tutustuin Turun kaupunginosiin

Osa 4: Varissuo

Muutama arvaus osui oikeaan: bussilla numero 12 pääsee Varissuolle - tosin helpommin kyllä numeroilla 32 ja 42. :)


Varissuota. Kuva wikipediasta.

"Varissuo on Suomen Manhattan."

Uskoisin, että Varissuo on kaupunginosa, joka tunnetaan muuallakin kuin Turussa - toisin kuin esimerkiksi Nummi tai Martti. Kyseinen kaupunginosa tuntuu olevan erityisesti turkulaisille monella tapaa tunnettu ja legendaarinen - sen maine ei ole siitä parhaimmasta päästä. Esimerkiksi syksyllä poliisi teki tempaustutkimuksen, jossa toteutettiin "poliisi näkyvämmäksi" -kampanja. Kansallisten rikollisuusvertailujen ja tulosten perusteella tempauksen paikaksi valittiin Varissuo. Mitä se kertoo kaupunginosasta? Ilmeisesti rikollisuus on vähentynyt sitten 80- ja 90-lukujen, tosin viime aikoina se on ollut jälleen nousussa.


Poliisikampanja Varissuolla. Kuva täältä.

Ei kuitenkaan jumituta siihen, mitä poliisit kertovat, vaan jatketaan eteenpäin. Varissuolla on paljon kerrostaloja, jotka eivät ole kovin kauniita vaan tylsänharmaita. Nykyään on vaikea uskoa, että kun Varissuota alettiin 1970-luvulla suunnitella, siitä päätettiin tehdä kerta kaikkiaan huippupaikka. Kaupunginosan suunnittelija valittiin arkkitehtuurikilpailulla - tosin taloudellisten ongelmien vuoksi arkkitehdin visiota jouduttiin vähän oikomaan ja  talojen perusvärityksestä tingittiin. Niin sai alkunsa betoniharmaa lähiö. Varissuon suunnittelussa on huomioitu erityisesti liikkuminen. Siellä on helppo kulkea sekä kävellen että autolla - sen läpi voi ajaa, ja kävelläkin voi pitkiä matkoja ali- ja ylikulkujen kautta joutumatta ylittämään tietä.


Kuitenkin on hyvä katsoa myös harmaiden kerrostalojen ulkokuoren alle. Auringon paistaessa huomaa, että itse asiassa tämäkin paikka on varmasti oikein hyvä asua, itse asiassa täältä pääsee hyvin nopeasti kauppaan ja metsään, joka alkaa tien toiselta puolelta. Itäkeskuksessa on monenlaisia palveluita, ja kirjaston valikoimat ovat kattavia. Varissuon Itäkeskus-kauppakeskus on ollut aikoinaan Pohjoismaiden ensimmäinen tien yli kulkeva kauppakeskus. Nykyään siellä on monenmoista kauppaa, etnistä ruokaa ainakin löytyy mukavasti. Varissuolla pääsee myös harrastamaan talviurheilua, vaikkei olisi talvikaan. Itsekin olen poikennut kerran tai kaksi luistelemassa suurella maanalaisella luistinradalla...







Varissuo on tunnettu erityisesti sen asukkaista. Alueella asuu paljon maahanmuuttajia - heitä näkee lyhyelläkin kävelyllä aivan varmasti. Virallisesti kaupunginosan asukkaista noin 37 % on maahanmuuttajia - peruskoulun oppilaista ainakin 60 % on maahanmuttajataustaisia. Alueella on Varissuon koulu sekä yliopiston Normaalikoulu, johon kuuluu myös kansainvälinen, täysin englanninkielinen puoli. Myös astuttaessa Varissuolle kulkevaan bussiin on kansallisuuksien määrä huomattavasti suurempi kuin muihin suuntiin kuljettaessa. Ilmeisesti kaupungin tukiasuntoja tai pakolaisten sijoituspaikkoja on paljon juuri Varissuolla.

Ette uskokaan, millaisia hauskoja keskusteluja varissuolaisten kanssa voi käydä. Ette uskokaan, kuinka monta hymyä niilläkin kuljilla näkyy. Siltikin, vaikken voi olla miettimättä, kuinka tuokin herra on päätynyt Suomeen. Onko hän tullut sodasta? Onko hän tullut opiskelemaan? Onko hän saanut hyvän työpaikan Suomesta ja tullut siksi?


Varissuon Itäkeskus. Kuva wikipediasta.


Mielestäni Varissuo on kiinnostava kaupunginosa sen ristiriitaisuuksien vuoksi. Jo sen vuoksi suosittelen muitakin tutustumaan tähän kaupunginosaan. Mitä mieltä te olette? 

Osa tämän tekstin tiedoista on Elina Teerijoen kirjasta "Kaupunginosien Turku" (Savukeidas kustannus, Turku 2012), jota aion tästä lähtien käyttää oppaanani tutustuessani kaupunginosiin. 

3 kommenttia:

  1. Kiintoisa postaus! Muutaman kerran olen siellä ollut.

    Muistaakseni alueen alkuperäisen huonon maineen aiheuttivat yksi-kaksi isoa kerrostaloa, joissa meno yltyi turhan villiksi ja poliisi joutui siellä usein vierailemaan.

    VastaaPoista
  2. Sussi: Totta - tuossa kirjassa sanottiin, että Varissuolle alettiin sijoittaa "epäsosiaalista ainesta", jolloin ongelmat alkoivat lisääntyä. En sitten tiedä, keitä nuo epäsosiaaliset olivat, mutta tulkitsin tuon niin, että kaupungilla oli joitakin tukiasuntoja, joista nuo ongelmat sitten lähtivät liikkeelle.

    VastaaPoista
  3. Jes! Arvasin siis oikein :)

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)