lauantai 13. lokakuuta 2012

Tulet ikävöimään tätä kaikkea

Muistan, että serkkuni äiti oli sanonut serkulleni lukion alussa: "Onneksi olkoon, nyt alkavat elämäsi kolme parasta vuotta".

Kun kuulin tämän, niin minullehan tuli paniikki. Lähinnä sen vuoksi, että minun lukiovuoteni eivät todellakaan olleet elämäni parhaita vuosia ainakaan kokonaisvaltaisesti. Syynä saattoi olla se, että vähän liian läheltä menehtyi vähän liian tärkeä ihminen juuri silloin. Siksi olen kysellyt kavereiltani kyllästymiseen asti: "Siis haluaisitteko takaisin lukioon?" koska tiedän, että itse enä enää ikinä, ikinä haluaisi. Ja tottahan panikoin, sillä niiden olisi pitänyt olla elämäni kolme parasta vuotta.




No, olen kasvanut noista ajoista edes sen verran ymmärtääkseni, ettei elämäni parhaiden vuosien tarvitse olla takanapäin. Olen kuitenkin törmännyt opiskeluaikanani uudelleen useasti tähän samaan lauseeseen: "Nyt elät elämäsi parasta aikaa" ja mikä parasta: "Tulet ikävöimään tätä kaikkea myöhemmin."

Ja mitäköhän sillä tarkoitetaan? Että nyt minun on otettava kaikki irti tästä hetkestä, sillä elämäni tulee olemaan pelkkää laskusuhdannetta tämän jälkeen? Tulee niin paljon velvollisuuksia ja niin edelleen, niin paljon hoidettavaa ja niin edelleen, niin ja jos sitä perhettäkin ja niin edelleen... Eikös sekin ole sellaista, mistä unelmoidaan - tai ainakin minä olen unelmoinut. Miksi siis tulisin ikuisesti ikävöimään tätä kaikkea?




Ja paniikkihan tästä syntyy. Varsinkin, kun tuo toinen puoliska on siellä jossakin kaukana vaihdossa, niin oloni on tosi ristiriitainen. Toisaalta on ikävässäni "nautittava nyt, koska saa tehdä omia juttuja, ja tulen kaipaamaan tätäkin aikaa joskus" ja toisaalta "ei siihen joulukuuhun enää niin kauaa ole, enää kaksi kuukautta!" Niin että nautinko nyt ja odotan kaipaamista vai kaipaanko nyt ja nautin sitten joskus?

Tiedän olevani monessa asiassa onnekas, sillä minulla ei ole mitään, mikä puuttuisi. Tällä hetkellä tuntuu (vihdoin) siltä, että elämä on ihanaa - pitäisikö sitä siis pelätä ja odottaa, että jonakin päivänä tulen ikävöimään tätä kaikkea? Sillä kyllä minä nautin tästä elämästä - mutta pitäisikö nauttia jotenkin vieläkin enemmän, jos sitten tulen ikävöimään tätä niin paljon.

Ehkä täytyy muistaa se, että elämässä on erilaisia vaiheita, joista ainakin suurimmassa osassa on jotain hyvää ja jotain huonoa.


3 kommenttia:

  1. Ainoa syy miksi saattaisin haluta takaisin lukioon olisi se, että voisin tehdä kaiken eri tavalla. ;) Eli ei todellakaan ollut mitään elämän parasta aikaa ne vuodet täälläkään. Pakko tosin myöntää etten enää oikeastaan muistakaan mitään lukioajoista, ehkä aivot ovat työntäneet kaikki ne muistot jonnekin sellaiseen aivojen kolkkaan mistä niitä ei tarvitse kaivaa esille.

    AMK-vuosia kaipaan toisinaan, tai no lähinnä ihania opiskelutovereita jotka nyt ovat kaikki satojen kilometrien päässä. Onneksi tyyppejä tapaa aina silloin tällöin ja vaikka välissä olisi vuosiakin, nähdessä tuntuu aina kuin edellisestä kerrasta olisi vain hetki.

    Tuo viimeinen kappaleesi kiteytti homman aika loistavasti: jokaisessa elämänvaiheessa on todennäköisesti jotain muistettavaa. Itse vaalin hyviä muistoja mutta yritän kuitenkin muistaa elää tässä ja nyt, ainakin useimmiten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Jose! Hyvä, että joku muukin on sitä mieltä, ettei se "high school" aina mene niin kuin elokuvissa..

      Ehkä se on juuri noin - ihmisiä sitä kaipaa eniten. Sitä olen tässä itsekin pohtinut, että täydellisintä olisi jos saisin kaikki ihmiset yhteen kaupunkiin, mutta valitettavasti niin ei voi koskaan tapahtua, vaan aina joku jää jonnekin. Mutta junat kulkevat ja bussitkin, onneksi! :)

      Poista
  2. useimmiten se menee niin että vanhana hajoaa pää kaikkeen ja esim just ystävyyssuhteita on vaikeampi muodostaa... lisäksi aika kultaa muistot niin eiköhän siinä ole syitä kerrakseen.

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)