maanantai 3. tammikuuta 2011

Kuinka tutustuin Turun kaupunginosiin

Osa 2: Ylioppilaskylä

Ylioppilaskylä on Suomen suurin opiskelija-asuntokohde. Sen asunnot omistaa Turun ylioppilaskyläsäätiö, joka vuokraa niitä opiskelijoille. Kylä sijaitsee lähellä yliopistoja ja noin kahden kilometrin päässä keskustasta, kylpylähotelli Caribian vieressä.

Kun jouduin ensimmäisen kerran yo-kylään, en voinut olla ajattelematta, kuinka rumia sen talot ovat. Minä en ole mikään arkkitehtuuriasiantuntija, mutta ensimmäinen mielikuva oli neuvostoliittolaiset laatikkotalot. Ympäriinsä risteilevät talot, hassut värit ja ulkoilmassa olevat rappukäytävät vaikuttivat jotenkin parakkimaisilta ja kamalilta.




Ensivaikutelman hieman hälvennyttyä huomasin, että tällä alueella on luonnetta. Ei se minusta todellakaan mikään kaunis paikka ole - mutta yo-kylällä on oma pieni legendaarinen maineensa. Kun pääsin ensimmäistä kertaa käymään siellä asuvan kaverini luona, oli pakko todeta, että asunnot ovat sisältä oikein tyylikkäitä, eikä niissä ole mitään vikaa. Asuntoja löytyykin kaikenkokoisia soluista perheasuntoihin ja 18 neliömetrin "itsemurhayksiöihin". Tämän termin kuulin taksikuskilta, jolta sain kyydin TYS:n toimistolle elokuussa, kun olin hakemassa sieltä avainta. Hänen mielestään oli hyvä, etten ollut muuttamassa yo-kylään, sillä se oli kuulemma ihan kamala paikka asua, vaikkei hän itse ollut siellä koskaan asunutkaan.




Yo-kylästä löytyy myös kaikenlaisia palveluita: baari, ruokakauppa, kylpylä, koirapuisto, lastentarha, koriskenttä, hautausmaa, mingolf. Olen käynyt kerran K-kauppa Kylänvalinnassa, enkä ole koskaan nähnyt yhtä täydellisesti opiskelijoille suunnattua tuotevalikoimaa. Nuudeleita oli monta kertaa enemmän kuin suuremmissakin kaupoissa. Limsoja, alkoholijuomia ja karkkeja riitti. Samoin lihapiirakoita, karjalanpiirakoita ja muuta nopeasti naposteltavaa. Yhdellä hyllyllä oli paperia ja kyniä. Kyllä se vaan toimii, kysynnän ja tarjonnan laki!

Wikipediasta luettua: "Nykyistä arvostusta osoittaa, että Museovirasto vuonna 2009 julkistetussa inventoinnissaan määritteli 1960-luvun strukturalistista suunnittelua edustavan Turun läntisen ylioppilaskylän yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetusita kulttuuriympäristöistä."

Niin, sillä on luonnetta.


kuvat www.tys.fi

2 kommenttia:

  1. Kulttuuria se on opiskelijakulttuurikin! Mulla on samat kokemukset tuosta kylästä. Muutama siellä asunut ystäväni on kuitenkin viihtynyt mainiosti. Itse olisin voinut kuvitella muuttavani niihin hienoihin uusiin taloihin, mutten noihin parakkeihin :)

    VastaaPoista
  2. Niin, siinä vieressähän on niitä tosi hienoja (ja isoja) kerrostaloja, ja ihan kohta valmistuu se lieriötalo, jossa on kolmion muotoisia kämppiä :D Toivottavasti joku kaveri muuttaa sinne, että pääsisi katsomaan, miltä siellä näyttää :)

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)