lauantai 8. tammikuuta 2011

Paluumuuttaja

Lomat ovat ohitse.

Junassa konduktööri kuulutti tylsiintyneellä äänellä: "Olemme kaksikymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta. Syyt johtuvat... uusien viestiliikenneyhteyksien käyttöönotosta... ja... kaikista muistakin ongelmista." Repesin nauruun kuulutuksen jälkeen. Minua ei haitannut myöhästyminen yhtään, ja yritin hymyillä mahdollisimman ystävällisesti konduktöörille, kun hän tuli tarkastamaan lippua. Hän on varmasti kuullut yhden jos toisenkin avautumisen myöhästymisistä, joihin hän ei ole syyllinen millään tavoin. Jotenkin tuntuu välillä hassulta, kuinka suuri haloo vr:n myöhästymiset ovat. Tietenkin ymmärrän, että tärkeistä tapahtumista myöhästyminen ärsyttää ja harmittaa ja vaikeuttaa kaikkea, mutta junat kuitenkin liikkuvat (ainakin melkein koko maassa). Uskon, että jos tällainen sää olisi missä tahansa maassa itämeren eteläpuolella, eivät junat liikkuisi ollenkaan. Suomalainen yhteiskunta toimii täydellisesti, vaikka pakkasta on ollut monessa paikassa jo lähes kaksi kuukautta.


Ensimmäinen suojasää marraskuun jälkeen oli eilen.



Vaan nyt voin jälleen jatkaa Turkuun tutustumista. Luin huhun, jonka mukaan täällä olisi jossain jääsilta Aurajoen ylitse. Onko se totta? Taidan lähteä ottamaan selvää.


2 kommenttia:

  1. Olipa hauska löytää tällainen blogi, jossa pääsee katsomaan Turkua kauempaa muuttaneen silmin. Täytyy seurata jatkossakin. :)

    VastaaPoista
  2. Varpunen:
    Olipa hauskaa, että löysit tänne, tervetuloa mukaan :)

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)