sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pop-up PLAEKÄHTIMÖ

Perjantaina keskustassa pyöriessäni huomasin, että Kauppiaskadulle on jälleen ilmaantunut uusi pop-up -kauppa. Pop-up -termi tarkoittaa siis kauppaa, ravintolaa tai muuta vastaavaa, joka perustetaan lyhyeksi ajaksi, yleensä viikoksi tai pariksi, johonkin vapaaseen liiketilaan. Tällä kyseisellä kaupalla oli niin omituinen nimi - Plaekähtimö - että oli pakko lukea se neljään kertaan, ennen kuin tajusi, mitä se tarkoittaa (enkä oikeastaan senkään jälkeen tajunnut, tai osannut sitä lausua, sillä suomen kielessä aan ja öön ja ään yhdistäminen ei kuulu kielioppiin :D ). Tokihan uusi kauppa täytyi käydä katsastamassa, joten astuin sisälle.





Kyse oli siis vaatekaupasta! Minun harmikseni siellä oli vain miestenvaatteita, mutta kyllähän niitäkin katsellessa ajan saa kulumaan. Tila oli tyylikkäästi hieman karu, ja tavarat olivat kiinnostavasti esillä.

Päädyin myyjän kanssa juttusille, ja hän kertoi minulle, mikä tämä kauppa oikein oli. Kyseessä oli siis PLÆKA-nimisen nettivaatekaupan pop-up store. Plaeka maahantuo pohjoismaalaisia miestenvaatteita, joita ei saa juuri mistään muualta Suomesta. Nyt myös kaupan omituinen nimi alkoi selvitä - hankalat kirjaimet johtuivat skandinaavisesta kirjainyhdistelmästä! Yritys on kolmen opiskelijapojan noin vuosi sitten perustama, ja he ovat pienellä porukalla tehneet kaiken mainoksista henkareihin. Vaatteet kuulemma säilytetään normaalisti yhden pojan kotona yo-kylän yksiössä!

Plaekan perustajat

Jos siis kiinnostaa pohjoismaalaiset vaatteet, suosittelen poikkeamaan kauppiaskadulla näiden kavereiden liikkeessä - se on vielä tämän viikon auki.

Poikien tarina Ylioppilaslehden kertomana täällä 
PLÆKAn nettisivut



Kuvat Tommi Kuokkanen

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, tuon tyyppisiä kauppoja en ole pääkaupunkiseudulla nähnytkään. Aika kätevä tapa tehdä omaa tuotemerkkiä tunnetuksi.

    VastaaPoista
  2. Oho, eikö muka pääkaupunkiseudulla ole popup-kauppoja tai ravintoloita? Tänne Turkuun niitä on aina välillä popahtanut, ja on hauska käydä katsomassa, että mitäköhän tällä kertaa kaupitellaan... Todellakin on hyvä keino saada tunnettavuutta! :)

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)