lauantai 26. toukokuuta 2012

Mikä on muuttunut?


Jostakin saapui se kesä viimein!



Olemme viimeiset kaksi päivää kiertäneet kaupunkia kävellen poikaystäväni kanssa. Löysimme noin seitsemäkymmentä uutta, ihanaa ja kaunista paikkaa tästä kaupungista, jota sentään olen kiertänyt jo kohta kaksi vuotta.

Olemme ihastelleet katuja ja puistoja, tajunneet, kuinka monta vanhaa puu- ja kivitaloa tässä kaupungissa onkaan sekä ihmetelleet, miksemme melkein koskaan vain kiertele tällä tavalla. Kuinka hauskaa onkaan lähteä piknikille, pistäytyä jokilaivalla, mennä kiinnostavia portaita pitkin ja katsoa, mihin ne johtavat, poiketa pieniin puoteihin asuinalueilla, käydä viimeinkin niissä museoissa, joista on puhuttu ainakin vuosi...

Totesimme, että talvella tämä kaupunki on nihkeä. Talvella liikkuminen on niin ärsyttävää loskaisessa Turussa, ettei huvita lähteä minnekään - kirjasto ja ilmainen lainadvd ovat paljon houkuttelevampia vaihtoehtoja. Vaan kun saapuu kesä, koko kaupunki muuttuu ihmisiä myöten. Turusta tulee jotain todella hienoa ja kaunista. Muistin jälleen sen, mikä kiinnitti huomioni silloin pääsykoepäivänä: "Turkuhan on todella kaunis kaupunki!" Jos et usko, niin mene katsomaan.



Melkein ei edes tekisi mieli lähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, kerro kommenttis :)