lauantai 13. marraskuuta 2010

Eräs havainto turkulaisista

Niin siinä vain sitten kävi, ettei lumi Turussa pysynytkään. Vielä.

Kävin hauskoja keskusteluja, tai pikemminkin sananvaihtoja, parin turkulaisen kanssa.  Sanoin : ”Ihanaa, sataa lunta, ja sitä on tullut jo näin paljon!” Turkulainen: ”Huomiseen mennessä se on jo sulanut, ensi yönä se sade muuttuu vedeksi.” tai ”Ei voi olla kahta talvea peräkkäin sellaista kuin viime talvi oli.” Pessimistisiä olivat ainakin nämä turkulaiset! Tai sitten realisteja. Mutta minäpäs ehdin nauttia talvimaisemasta yhden illan, ehdin napata yhden kuvankin:




Turkulaisista muuten en osaa vielä sanoa oikeastaan muuta kuin sen, että yllättävän mukavia ovat. Sanotaan, että turkulaiset ovat sisäänpäin lämpeävää väkeä,  mutta minä en ole tällaista huomannut lainkaan. Päinvastoin: kaupantädit ja –sedät ovat ystävällisiä ja avuliaita tällaiselle turistille (anteeks mistä mä löydän lähimmän bussipysäkin? ja mistä vois ostaa sen bussikortin?), ja muutkin ovat huumorintajuisia ja hauskoja. Tietenkin joukkoon mahtuu myös niitä ärsyttäviä, jotka huutavat ”AI SITÄ AJETAAN SITTEN JALKAKÄYTÄVÄLLÄ, EI TÄMÄ OLE PYÖRÄTIE”, kun on ajanut yhden korttelinvälin ennen kuin siirtyy autotielle. Tietenkin olen ollut suurimmaksi osaksi opiskelijapiireissä, jossa monet ovat kotoisin muualta, ja kaupantätien työ on palveluammatti, joten otanta ei ole täysin pätevä. 

Mutta sen olen huomannut, että kun jossain tarvitsee apua tai neuvoja (joita tällainen kaupunkiinmuuttaja tarvitsee useinkin), suurin osa turkulaisista on valmis auttamaan.

1 kommentti:

  1. Lunta tuli täälläkin oikein urakalla eilen!! Kyllä se lumi sielläkin pysyy... ja aina voi etsiä positiivisia asioita lumettomuudesta. ;D esim. pyörällä on ehkä helpompi kulkea kun ei tarvitse umpihangessa tarpoa.. :)

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)