sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Onko tämäkin sitä

kulttuuria?





Koska tämä blogi kertoo Turusta, ei tietenkään voi olla ottamatta esille myös sitä, että Turku on ensi vuonna Suomen kulttuuripääkaupunki. 

Ensimmäisen kerran huomasin sen varmaan roskiksista. Jokainen keskustan roskapönttö on vuorattu kulttuuripääkaupunkimainoksella. Sen jälkeen taisin kuulla asiasta innokkaalta opettajaltamme, joka mainosti kulttuuritapahtumia. Sitten sain oranssin mainoslehtisen käsiini jostain ja innostuin – tämähän on aika iso juttu! Turkulaiset ovat hyvin ylpeitä tapahtumasta (välillä niin ylpeitä, että vähän naurattaa), mutta on heillä syytäkin. Tänne on suunniteltu aika paljon kaikkea mielenkiintoista.




Eniten koko homma näkyy mainoksissa, joita on ripoteltu ympäri kaupunkia. Niitä on hyvin kekseliäissä paikoissa, siinä on varmaan ollut muutama nykyaikaisen mainonnan ammattilainen asialla. Aluksi en oikein tajunnut, mikä kampanjan idea on – lausahdukset olivat ihan hauskoja joo, mutta jotenkin vähän omituisia.


Kuva yle.fi

Sitten koin ahaa-elämyksen, kun tajusin, miten nerokas kampanja on. Kulttuuriksihan mielletään yleensä elokuvat, teatteriesitykset ja muukin taide. Sitä on kuitenkin oikeastaan kaikki – käyttäydymme, puhumme ja elämme tietyn kulttuurin ”mukaan”. Kampanjassa onkin esimerkiksi otettu tuttuja sanontoja, jotka ovat meille arkipäivää. Ne ovat kuitenkin myös suomalaista kulttuuria – itse asiassa hyvin olennainen osa sitä.


Eivät kaikki meistä pidä kulttuurista.

 Mainosten bongailu on hauskaa, sillä niitä löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Ehkä suosikkini on jonkun urheiluhallin seinässä oleva iso lakana, jossa lukee ”Onko tämä nyt oikea paikka vatvoa sitä kulttuuria?” Aivan mahtava!




:D Sitten löysin tällaisen Hämeenkadulta:


 


En ole ehtinyt vielä tutkia, mitä kaikkia tapahtumia ensi vuonna on tiedossa, mutta sen verran tiedän, että niitä on satoja. Aion varmasti kyllä etsiä sieltä mielenkiintoisimmat ja osallistua niihin. Ainakin avajaisiin menen – siellä on kuulemma esitys, joka tapahtuu Aurajoen yläpuolella! Se täytyy nähdä.


 

3 kommenttia:

  1. Turku on kyllä jokainen vuosi Suomen kulttuuripääkaupunki, mutta ensi vuonna koko Euroopan! ;) Mäkin tykkään tosta kampanjasta, se on oivaltava!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi:
    Noo... kyllä vaan Suomen muissakin kaupungeissa löytyy kulttuuria, vanhoja rakennuksia ja historiaa oikein kahmakaupalla.

    Mutta nyt on koko Euroopan kulttuurihuomio täällä!! :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on sama kokemus tuosta kamppanjasta! Lämpenin erityisesti sen ulkoasulle hitaasti, mutta nyt olen oivaltanut sen kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista

Kerro, kerro kommenttis :)